Omantakeista Suomalaisten seulalla arpomisessa jäänee kuitenkin jäljelle itse seula sekä harja ja solki tai sormus, nimeltä "merkki". Olisiko liian rohkeata niitä pitää vastaavina lappalaiselle noitarummulle, vasaralle sekä merkkinä käytetylle renkaalle, ja olettaa, että Suomalaisilla ja Lappalaisilla on ollut yhteinen seulan muotoinen arpomiskone, jonka päällä arpamerkkiä on hypitelty?[340]
Tässä tapauksessa on seulan pohjalla täytynyt olla myös jonkinlaisia kuvioita. Semmoisista tietääkin Meriläinen kertoa. Kun tahdotaan saada selville, mikä sairasta vaivaa, niin otetaan kaulasta risti ja pannaan riippumaan yläpuolelle jauhinkiveä, jonka ympärykseen on merkitty kaikkien hiisien paikat. Sitten sanotaan: "astu, arpa, asiata, elä minun mieltäni myöten", niin se risti rupeaa heilumaan sinnepäin, missä sen hiiden merkki on, joka on tautiin syynä. Viimeksi vuollaan vähän hopeata jauhinkiven silmään ja kiitetään:
Hyvä on arpa, Luojan arpa, Tuopi tieon tuonnempoa, Tähtitarhojen takoa.
Milloin tämä arpomiskeino ei auta, otetaan uunista lämmin leipä ja asetetaan sen päälle vanha seula, jonka tekijää ei tiedetä. Seulan uurteesen merkitään tautien nimet ja ripustetaan vähän yläpuolelle sen pohjaa, juuri keskikohdalle ristinmerkki hyvin hienon langan tai hirven suonen päähän. Jos arpa ei näytä, niin pyöräytetään sitä kahdesti myötä- ja kolmannen kerran vastapäivään. Jos se ei ota ollenkaan asettuakseen, vaan heiluu kaikille suunnille, pannaan kaularisti niine lankoineen ensi yöksi päänsä alle, silloin saa nähdä tai kuulla unissa, mikä tauti sairasta vaivaa. Tämä taika on tehtävä päivänlaskun jälkeen.[341]
Myöskin leikataan tautien merkit haavasta veistettyyn pyöreään kalikkaan, itsekullekin taudille erilainen merkki. Sitä tehdessä pitää olla vasta paistettu leipä käsien alla. Kalikka pannaan punaiseen lankaan riippumaan sairaan vuoteen viereen, käsiensä välissä pyöräytetään sitä ja loitsitaan:
Sano totta, Luojan arpa, Sano julki, Jumalan merkki!
Sitten annetaan kalikan itsekseen asettua pyörimästä; siitä merkistä, joka on sahaan puolella, kun kalikka pysähtyy, arvataan taudin laatu.[342]
Yhtä vanha, joll'ei vielä vanhempi, kuin seulalla arpominen ja yleensä kaikki käsitemput on katsominen, jota useimpien heimolaistemme noidat harjoittavat. Mäkitsheremissein tutkija Znamenskij sanoo[343] oikeitten tietäjäin, jotka aina uuden kuun aikana joutuivat haltioihinsa, käyttäneen ainoasti tätä arpomistapaa. Heille oli ylä-ilmoista annettu hopearaha, joka oli molemmilta puolin aivan sileäksi kulunut ja josta he lukivat jumalien vastaukset ikään kuin kirjasta.
Suomalaiset tietäjät katsoivat elohopeaan, veteen tai viinaan, myöhemmin myös kahviin. Meriläisen kokoelmissa on siitä monta muistiinpanoa, joista mainittakoon muutamia. Kun sairaassa on tauti, jonka syytä ei oikein tiedä, niin pyyhitään kämmentään semmoisella rievulla, jota on pidetty kolme yötä vanhan ruumiin silmillä ja kaadetaan siihen eläväähopeaa, siinä näkyy sitten sairaan kuva ja mikä on vaivana, mistä on tarttunut sekä miten on parannettava. Vaan jos elävässähopeassa ei kuvastu sairas eikä niitä näkymättömiä haltijoita, jotka häntä vaivaavat, silloin se on Jumalan tauti, ja turha on ruveta sitä poistamaan.[344]
Veden, johon katsotaan, pitää olla kerättynä kasteesta semmoisena yönä, jolloin ei ole yhtään pilveä taivaalla, ja säilytettynä haavanpahkaisessa kupissa. Siihen pannaan ruumiin vaatteesta otettu vaskinen nappi, lohen suolesta löydetty kivi ja hauvin sydän. Jos silloin vesi menee sameaksi, niin on tauti Jumalan lähettämä eikä ole parannettavissa. Mutta jos tauti on "poikenluoma", niin veden päälle tulee kirkas kupla, ja siinä vedessä näkyy sitä väkeä, joka sairasta vaivaa, näkyy myös, onko tauti sairaan omaa syytä vai onko toinen henkilö pilannut.[345]