Viinaan katsottaessa taas otetaan ruumiin hammas ja kolmen valtakunnan kolme hopearahaa, ne pidetään hyvin vanhaksi eläneen ruumiin suussa kolme yötä, sen jälkeen pannaan viinapikariin, johon vielä vuollaan sairaan vasemman käden nimettömästä sormesta kynttä. Sitten pudistetaan pikaria kolmeen kertaan, niin sen pinnalle nousee sennäköinen soro, kuin on sen taudin haltija. Jos ei nouse, niin pudistetaan vielä kerran ja loitsitaan:
Nouse maammo maan emästä, Taatto turpehen sisästä, Sano sen vaivaisen vajoa, Sano sen salakipeä,
niin kyllä tepsii. Eikä sille paljon muuta, kuin tietäjä ryyppää viinan suuhunsa ja oikein karaistulla mielellä säikäyttää sairasta, kyllä tauti häpeää ja heittää sairaan rauhaan.[346]
Niinkuin tästä näkyy, käytetään viinaa sekä välikappaleena arpomisessa että kiihoituskeinona, jolla tietäjän luonto saadaan nousemaan. Edellisessä katsannossa on viina veden myöhempi sijainen, jälkimmäisessä se toimittaa samaa virkaa kuin muinainen noitarumpu. Päihtymys, jonka se saa aikaan, ei ole muuta kuin uusi muoto loveen lankeamista. Siitä syystä onkin viina nykyisten tietäjien ainainen apuneuvo.
Meriläisen kokoelmissa löytyy vielä seuraava kuvaus suomalaisen noidan arpomisesta.[347] Sairaan luokse kutsuttuna, hän ryyppää viinaa, että tulee vähän päihinsä. Sitten alkaa loitsia:
Mist' on pulma puuttununna, Taudin alku tarttununna? Onko kuollehen ko'ista, Satamalkosen majasta, Tuhatlauan tutkaimesta? — Vaiko vienosta ve'estä, Lummekoijuhun koista, Limaparran liepehestä?
Vaiko:
Korven kuulusta koista, Salokaarron[348] kainalosta? — Vaiko kiihtynyt kiroista, Pantuna pahoin sanoista?
Hän niin muodoin luettelee neljää taudin lajia: kalmaa, vesihiittä, metsännenää ja kiroja. Mitä mainitessa hänellä luonto ja veret liikkuvat, sen taudin hän arvaa olevan sairaassa. Borenius huomauttaa,[349] ett'ei loitsiessa ollut pääasiana luvun sisällys, vaan sen voimakas lausuminen. Muudan noita Wenäjän-Karjalassa selitti hänelle, miksi loitsuja lukiessaan aina jätti jonkun osan pois. Pelkäsi, näet, "luonnon nousevan", jos olisi kaikki lukenut.
Tapa käyttää loitsulukua mielen kiihoittamiseksi on ikivanha muisto loitsulaulusta, jolla noitarummun vaikutusta lisättiin. Minkälaista Suomalaisten alkuperäinen loitsurunous on ollut, siitä ei meillä kuitenkaan ole mitään tietoa,[350] arvattavasti samanlaista tilapäistä kuin Lappalaisten ja Aasianpuolisten sukulaistemme. Permin ja Wolgan kansoilla tosin löytyy vakinaisiakin loitsusanoja. Mutta niiden muoto eroaa tykkänään siitä, mihin me olemme tottuneet, kuten seuraava näyte Wichmannin votjakkilaisista kokoelmista osoittaa:[351]