Eivät näy ihmis-uhritkaan olleen aivan tavattomat; ainakin kertoo Strahlenberg,[363] että vuosittain hukutettiin yksi neito Ob-jokeen lepytysuhriksi.
Wogulein uhrimenoista löytyy kaksi täydellistä kertomusta, toinen Losva-joen varrelta, toinen tältä puolen Uralin. Edellinen, Muncácsin,[364] pitää pääasiallisesti yhtä ostjakkilaisten uhrinkuvausten kanssa. Kun sillä paikalla, missä uhri aijotaan toimittaa, on ruoho tai lumi poljettu tasaiseksi tantereksi, istutetaan sen piiriin etupuolelle nuori koivu, jolle jumalan luullaan uhrin aikana laskeutuvan. Kotoa haetaan jumalankuva ikkunan kautta ja samaa tietä tuodaan, mitä sille on aikojen kuluessa uhrattu, turkikset, vaatteukset, hopeakalut y.m. erityisille tangoille ripustettaviksi. Noita nyt taluttaa uhrieläimet paikalle ja, asettuen koivun eteen, alkaa rukoilla kovalla äänellä ja yhä kiihtyvillä huudahduksilla. Sillä aikaa apulaiset seisovat eläinten takana, ja kun noita antaa merkin, he iskevät niitä kirveellä tai pistävät veitsen sydämeen; muutamin paikoin ne tapetaan nuolilla ja keihäillä. Veret kootaan astioihin, lihat paloitellaan ja syödään osa raa'altansa, kastaen lämpimään vereen. Loput keitetään uhripaikalla isoissa kattiloissa ja nautitaan perästä päin, välistä vasta seuraavana päivänä. Jumalan osuuden lihasta, verestä ynnä muista uhriruuista noita asettaa koivun juurelle. Sitä paitsi hän voitelee jumalankuvan kasvoja, ikään kuin pakoittaan sitä syömään. Lopuksi ripustetaan uhrieläinten nahat ja pääkallot pitkiin, kasvaviin puihin, mutta muut jäännökset luista jätetään korjaamatta uhripaikalle. Ainoasti miehet ottavat osaa uhritoimitukseen, naiset eivät saa tulla likellekään ja jumalankuvan nähdessään heidän pitää peittää kasvonsa.
Tavallinen uhrieläin on poro, mutta jumalille otollisin on hevonen, erittäin valkeakarvainen. Tämän hankkiminen ei ole mikään helppo eikä huokea asia, se kun pitää tuottaa Uralin takaa tai Ob-joen keskivarsilta ja maksaa siitä vielä suuret rahat.
Jälkimmäinen kuvaus löytyy Georgin matkakertomuksessa.[365] Ne Wogulit, jotka hän tapasi Permin läänissä, uhrasivat hirviä, hevosia, lehmiä, vuohia ja lampaita sekä joutsenia. Heillä ei ollut noitia eikä uhripappeja, vaan toimittivat perheen-isännät uhrinsa yksi toisensa jälkeen, kukin eri päivänä, joten siihen saattoi mennä koko viikko ja enempikin aikaa. Uhripaikka oli noin kymmen sylen laajuinen ala kylän läheisessä metsässä. Sen pohjoiselle laidalle vei kapea polku, etelän puolella seisoi matala pöytä ja tämän takana neljän jalan korkuinen puupatsas. Uhraamisessa hän sanoo olleen seuraavat menot. Elukka tapetaan ja nahka nyljetään ulkopuolella pyhää paikkaa, lihat eroitetaan luista ja keitetään yhdessä sisälmyksien kanssa. Pää, josta on aivot otettu ulos, ja sydän pannaan yhteen astiaan, muut lihat toiseen paljoa suorempaan, ja ne asetetaan yhdessä oluen tai viinan kanssa uhripöydälle. Aivot pannaan lautaselle, joka nostetaan pöydän takana olevan patsaan päälle, lisätään siihen uhrieläimen talia ja sytytetään tuleen. Palamisen aikana kaikki kääntyvät pyhän liekin puoleen, huokailevat ja kumartelevat maahan asti, ilmoittaen toivomuksiansa. Kenellä ei semmoisia ole, lausuu koko ajan: "jumala armahda!" Sitten jakaa uhrintoimittaja lihat osan-ottajia myöten ja tarjoilee olutta jokaiselle juotavaksi. Tähteet viedään tuomisiksi kotiväelle, sillä muut kuin täysikasvuiset miehet eivät saa olla uhrissa läsnä. Jos on hevonen tullut uhratuksi, niin sen nahka ripustetaan puuhun ja luuranko poltetaan, muut nahat viedään kotiin käytettäväksi tai, jos uhraaja on oikein jumalinen, kuopataan maahan luitten mukana. Pääkallo joka tapauksessa kiinnitetään puun oksaan tai pujotetaan sen läpi nuoren puun vesa.
Jos näitä kertomuksia vertaamalla tarkastelee, niin usean yhtäläisen piirteen ohella voi huomata perinpohjaisen eroituksen itse uhraamisessa. Euroopan puoliset Wogulit sen toimittavat tulen välityksellä, joka tapa heidän siperialaisille heimolaisilleen näkyy olevan tuntematon.
* * * * *
Uhrimenojensa puolesta jakautuvat myös Permin Suomalaiset jyrkästi kahteen ryhmään. Syrjänit ja Permjakit suorittavat ainoasti tavallisia veriuhreja. Elukoita, joita uhriksi teurastetaan, Smirnov luetteloa[366] lehmiä, lampaita, vuohia, sikoja ja kanoja. Uhraaminen tapahtuu, niinkuin jo on mainittu, kristillisten rukoushuoneitten läheisyydessä. Joskus päästetään elävä pässi sisään juoksemaan, ennen kuin se isketään. Toisinaan rakennetaan kirkkoon erityisiä lavoja, joille uhrilihat asetetaan. Kuuluisin kaikista Permin läänin uhripaikoista on Kotshan kylässä, jonne vuosittain on kokoontunut rahvasta Tsherdynin ja Solikamskin piirikunnista ja tuotu uhriksi kahdeksaankymmeneen lehmään. Papit ovat siunanneet teuraat ja saaneet palkastaan osan lihoja ynnä nahat kirkolle.
Iljan päivänä, 20:nä Elokuuta vanhaa lukua, on Permjakkein tapana uhrata härkä, entiseen aikaan poro. Elukka ostetaan yhteisillä, kylän vanhimman kokoamilla varoilla ja tapetaan kylän takana joen luona pyhällä veitsellä, joka on uskottuna kylän arvokkaimman miehen talteen. Lihat keitetään isossa kattilassa, jota säilytetään likellä kirkkoa; osa syödään heti paikalla, osa tuodaan kotiin ja pidetään pyhänä, osa viedään sukulaisten haudoille tai peitetään pellon vakoon, että vilja paremmin kasvaisi. Miten luiden ja sisuksien menetellään, ei ole mainittu; Syrjänit kaivavat ne maahan.
Wotjakeilla ovat uhrit luonnollisesti jokapäiväinen ilmiö. Menot niissä riippuvat osaksi siitä, mille jumalalle ne toimitetaan, pidetäänkö ne ulkona uhrilehdossa vai sisällä kuolassa; osaksi ne myös vaihtelevat eri paikkakuntia myöten. Mutta pääpiirteissään, sanoo Aminoff,[367] ovat menot jokseenkin yhtäläiset kaikkialla. Yleensä ovat eläinuhrit polttouhria, joissa verta, ydintä, sydäntä ja maksaa heitetään tuleen ja uhripappi toivottaa lämpimän veren höyryn kohoavan jumalan luo.
Yhteisissä härkäuhreissa, jotka toimitetaan ylijumalalle keväisin taivasalla, noudatetaan, Pervuhinin mukaan,[368] seuraavia menoja. Kun noita, tuno, on määrännyt uhripäivän tai siitä on kylän vanhinten kokouksessa sovittu, ostetaan yhteisesti kootuilla rahoilla uhrieläin, jonka pitää olla valkeakarvainen. Joka talossa ollaan valmistuspuuhissa: leivotaan ja pannaan olutta, puhdistaudutaan saunassa ja pukeudutaan valkeihin vaatteisin. Muutamin paikoin on tapana ennen varsinaista juhlaa käydä rukoilemassa sekä perheittäin yksityisissä kuola-rakennuksissa että yhteisesti kylän isossa kuolassa.