Vaikka enin osa Sisä-Arabian väestöstä on paikasta paikkaan yhä muuttelevia paimentolaisia, löytyy kuitenkin siellä, täällä myös pieniä kaupungeita vakinaisin asukkaineen. Vuorisemmilla paikoilla tapaa näet joskus rinteitä tai laaksoja, jotka ovat rikkaammat vedestä ja siis kasvattavat muutamia palmuja. Tämmöisille paikoille on syntynyt ja syntyy yhä vieläkin kaupungeita seuraavalla tavalla. Likiseudun Beduinit jakavat kosteikon palmut keskenään, johtavat sade-aikana vettä lähteestä niiden juurille ja käyvät sitten syksyllä palmuinsa hedelmiä, taateleita, poimimassa. Joskus jääpi yksi ja toinen, joka paikkaan on mieltynyt, siihen vakinaisesti asumaan, kaivaa itselleen kaivon ja kastelee suurin vaivoin ammennetulla vedellä istutuksiansa, kylvöksiänsä: nisua y.m. Vähitellen karttuu näitten vakinaisten asukkaitten luku ja kaupunki on valmis. Yksi osa asukkaista, maanviljelyksen ja puutarhanhoidon ohessa myös ryhtyy kaikellaisiin käsitöihin, rupeaa rautasepiksi, vaskisepiksi, nikkareiksi, kankureiksi j.n.e., joiden ammatti antaa hyvää tuloa, vaan on Arabialaisissa kovin halvassa arvossa. Oikea Beduini ei koskaan anna tytärtänsä vaimoksi käsityöläiselle. Kuulipa Wallin kerran vaimon, jonka isä oli ollut orja, vaan saanut vapauden, riidassa käsityöläisen kanssa haukkuvan tätä sanoilla: "sinä vaan olet kankuri, ja isäsi oli kankuri, ja samoin kaikki esi-isäsi; mutta minun isäni oli scheik, ja niin myös on minun mieheni (nimittäin vapautettuin orjain vanhin)".
Muutamissa näistä kaupungeista elää väki melkein yksistänsä taateleilla ja leivällä. Toisissa on enemmän tilaisuutta saada kamelinlihaa likellä kuljeksivilta Beduineilta. Paitsi taatelipalmuja kasvaa kuitenkin myös tavallisesti viinirypäleitä, viikunoita, aprikoseja, meloneja, pomeransseja ja sitrunia, vaikka niukalta, koska vesi on niin vaivaloinen saada. Kahvi on täälläkin, niinkuin kuljeksivilla Beduineilla, parhaana herkkuna, ja juodaan pitkin päivää. Asuntohuoneen ohessa onkin joka talossa eri-kahvila. Tässä kahvituvassa seisoo yhdessä nurkassa pieni paljeliesi; sen yli riippuu laesta muutamia koukkuja, joihin pannut ripustetaan, kun aiotaan kahvia keittää. Muuten on huoneessa vielä pieni kaappi kaikellaisia kahvinjuonnin tarpeita varten, monesti ovea vastapäistä seinää pitkin sohvia. Tässä sitten juodaan kahvi samoilla menoilla kuin teltoissakin. Survoessa helistellään huhmarta (morttelia) niin kovasti kuin mahdollista, ja tämä "yhteensoitto" pian houkuttaa kaikki naapurit kokoon. Vierasvaraisuus on näissä kaupungeissakin yhtä suuri kuin kuljeksivilla Beduineilla; muukalainen saattaa kuukausia, jopa vuosiakin joka päivä tulla ateriaan osaa ottamaan mihin taloon hyvänsä, kenenkään moittimatta. Tavat ovat muutenkin yksinkertaiset, Bebuinein tapain kaltaiset, ei niinkuin Syyrian ja Egyptin kaupunkein Arabialaisissa.
Näistä syistä viihtyi Wallin kaikkein parhaiten näissä pikkuisissa erämaankaupungeissa. Ylempänä on jo mainittu hänen ihastushuutonsa, koska hän vaivaloisen erämaamatkan jälkeen taas näki tämmöisen kaupungin palmulehdot. Toisessa paikassa hän sanoo: "tässä vuoristossa hengehdimme kaikkein raitteimpaa ilmaa, mitä olen ikinä hengehtinyt. Sen lisäksi se oli täynnä hyvää hajua läheisten kaupunkien hedelmäpuutarhoista sekä viherjöivistä maissipelloista. Se tuntui, niinkuin maanhaju merimiehelle, joka moneen kuukauteen ei ole maanrantaa nähnyt". erittäin mieltyi hän pieneen Hajil-nimiseen kaupunkiin Arabian sydämessä. Hän oli valinnut asunnokseen kauniin puutarhan ja levittänyt siihen mattonsa palmu-, viikuna- sekä kranaattipuitten varjoon, suuren, makea- ja kirkasvetisen lammikon rantaan. "Tätä tavaraa", sanoo hän tässä tilaisuudessa, "ei muualla osatakaan niin pitää arvossa kuin Arabiassa. Vasta kun itse on ollut janoon nääntymäisillään tai nähnyt toisten olevan siinä hädässä, silloin oikein tietää kuinka kallis-arvoista vesi on". — "Olin täällä", jatkaa hän vielä, "muistelematta koko muuta maailmaa, ja välistäpä teki mieli suostua erään Sisä-Arabian kuuluisimman runoniekan tarjomukseen, joka tahtoi minulle antaa avioksi 15-vuotisen tyttärensä, yhden Arabian sievimmistä kaunottarista — mutta Herra sääti toisin".
9. Retki Medinaan ja Mekkaan.
Wallin'in vielä viipyessä Hajil'issa saapui sinne keskipaikoilla Marraskuuta vuotuinen suuri toivioretkeläis-matkue Bagdad'ista 1,500:lla kamelilla. Kuljeksiva Persialainen, jonka kanssa hän oli kaupungissa paljon seurustellut, kehoitti häntä myös lähtemään näiden matkalaisten joukkoon. Muhammedilaisen pyhimpiin velvollisuuksiin näet kuuluu, että hän kumminkin yhden kerran eläissään käypi pyhissä Medinan ja Mekan kaupungeissa rukoilemassa. Wallin'ia ei sinne juuri paljon haluttanut, sillä tieteellistä hyötyä ei siitä ollut vähintäkään, vaan vaara suuri; sillä jos siellä olisi keksitty, että hän ei ollut mohammedin-uskolainen, niin ei olisi mikään voinut häntä pelastaa surmasta vimmastuneen kansan käsistä. Mutta muuta matka-neuvoa ei myös ollut, sillä vähenevät rahavarat eivät enää sallineet pitempää viipymistä ja tiet tähän aikaan olivat mahdottomat kulkea pienin parvin, koska toivioretkeläisten kulun aikaan aina kaikki seudun rosvot ovat liikkeellä.
Marraskuun 20 p. läksi siis Wallin liikkeelle toivioretkeläisten seurassa. Matka kävi joutuisasti eikä ollut nyt tällä tiellä janosta pelkoa, sillä nyt olivat syys-sateet alkaneet, ja jokapaikassa nähtiin lampia sekä kirkkaita puroja. Viikon päivät kuljettua saavuttiin Medinaan, jossa rukoeltiin profeetan haudalla. Moskeaa, missä tämä hauta on, kehuu Wallin isoimmaksi ja kauniimmaksi, mitä missään oli nähnyt; koko permanto on koreilla matoilla peitetty.
Medinasta taas kuljettuaan puolen päivämatkan, seisahtui karavani. Nyt panivat matkalaiset toivioretkeläispuvun päällensä. Eivät he näet saa käyttää mitään muuta, kuin kaksi palttinapalaa, joista toinen, 3 kyynärän pituinen, kääritään vyötäisille ja riippuu alas puolisääriin; toiselta, toista vertaa pitemmällä verhotaan kaula ja hartiot, niinkuin schaalilla. Ei saa olla mitään päähinettä, ei mitään jalkinetta. Ennen pukeamista pestiin koko ruumis pienessä, kirkasvetisessä sadelammikossa. Seuraavana aamuna tässä puvussa jatkettiin matka ja huudahdettiin lähtiessä: "olen valmis, herra! olen valmis Sinulle yksin! kaikki kunnia Sinulle, kaikki hyvä, kaikki voima tulee Sinulta!" Hyvin omituinen oli nyt matkajoukon näkö; kaikki olivat samanlaisessa puvussa. Ei voitu erottaa toisistaan köyhää dervisch'iä (kerjäläismunkkia), joka vielä edellisenä päivänä rehjusteli likaisissa repaleissa, ja rikasta miestä, jonka koreata turbania ja kalliita Kaschmir'in schaalia oli ihmetelty. Yhtä oudot nähdä olivat myös monet tuhannet paljaaksi ajetut päät. Mutta tämä puku oli kuitenkin kaikkea muuta kuin hauska: öisin vapistiin vilusta, päivin paahtoi päivä kalloja, niin että päänahka nousi rakoille.
Mekkaan saavuttiin Jouluk. 7 p. Nyt mentiin suureen Haram-moskeaan, pysähdyttiin sen oven eteen pihalle ja huudettiin: "minä todistan, että tämä on sinun huoneesi, herra!" Sitten tuli seitsemän kertaa, alin-omaa rukouksia lukien, vaeltaa Kaaban ympäri. Joka kerta kun mentiin eteläisen kulman sivuitse, koskettiin seinään kiinnitettyyn rautapeltiin ja siveltiin sitten kasvot näin pyhitetyillä käsillä. Seitsemännellä kierroksella pysähdyttiin itäiselle kulmalle, jossa tuo kuuluisa musta kivi on seinään kiinnitetty. Täällä on hirmuinen väentungos, kun kaikki pyrkivät nyt jasminivedellä kasteltua kiveä suutelemaan. Jos tungos tuli liian suureksi, hajottivat mustat orjat kansaa suurilla virtahevon-nahkaisilla piiskoilla. Kabalta mentiin Zemzem-lähteelle, jonka suolaisella, pahanmakuisella vedellä kasteltiin koko ruumis ja puku. Sitten oli seitsemän kertaa juostava ulkopuolella kaupunkia, likellä moskeaa olevain Saffah- ja Mervah-kivien väliä. Tämä matka on niin pitkä kuin esplanaatti Helsingissä, ja juostessa tulee koko aika lukea rukouksia. Samaten on joka kerta, kun kivien luokse tullaan, rukoiltava niiden päällä.
Seuraavana päivänä lähdettiin yöksi puolen peninkulman päässä Mekasta olevaan Mina-nimiseen laaksoon. Kolmannen päivän aamuna kuljettiin Arasat-vuoren vieressä olevaan laaksoon. Illan suussa ratsastettiin kameleilla vuoren juurelle ja seisottiin siinä liikkumatta päivän laskuun saakka. Koko ajan lukee vuoren kukkulalla, tornin huipulla seisova imam (pappi) ääneensä rukouksia, joista enin osa toivioretkeläisistä ei kuitenkaan, kaukaisuuden tähden, voi kuulla sanaakaan. Tämä on viimeinen ja päätemppu tuossa kuuluisassa juhlassa, jota varten kymmeniätuhansia ihmisiä virtaa Mekkaan joka vuosi, matkan vaivoista ja vaaroista huolimatta. "Ja yhtähyvin", sanoo Wallin, "ei ole koko Islam'in uskonnossa mitään niin peräti tyhjää, niin aivan vailla kaikkea merkitystä, kuin tämä seisominen Arasat-vuoren juurella".
Samana iltana vielä lähdettiin Mazdalise-nimiselle paikalle, joka on yhden tunnin matkan päässä, ja ruvettiin yö-leiriin. Tässä piti jokaisen poimia 70 pikkuista kiveä, asettaa ne ympyrään ja käydä niiden keskelle lepäämään. Seuraavana päivänä palattiin Mekan likeisyyteen, ja jokaisen varakkaan tuli nyt teurastaa yksi kili köyhille; paitsi sitä tapettiin omaksikin tarpeeksi vuohia sekä lampaita, joiden liha keitettiin tai päivänpaisteessa kuivatettiin evääksi Mekassa vielä vietettäviä päiviä varten. Nyt pantiin taas tavalliset vaatteet päälle, ja alkoivat kolmepäiväiset markkinat, jotka monelle olivatkin pää-asia koko retkellä. Tässä näkyi tavaroita kaikilta maailman haaroilta kaupaksi. Olo täällä ei kuitenkaan ollut Wallin'ille millään lailla hauska, sillä kun ei hänellä ollut telttaa, paahdutti häntä päivällä ja palelutti yöllä. Paitsi sitä syntyi lukemattomain teurastettuin elämien maahan heitetyistä sisuksista hirveä haisu, joka onkin syynä että täällä niin usein kolera tai rutto saa alkunsa. Viimeisenä yönä lopetettiin juhla tykkien paukuttamisella sekä leikkitulituksilla.