Tulisia hetken lapsia kuin Arabialaiset ovat, syntyy heidän keskensä sangen usein riitoja ja tappeluja. Kerta, kun par'-aikaa oltiin muuttomatkalla, kuului yht'-äkkiä pyssyn pamaus jälkijoukosta ja sitten lakkaamaton naisten kiljuminen omituisella, yksitoikkoisella, surkealla sävelellänsä. Kaikki scheikit ja muut heimokunnan etevät miehet sattuivat olemaan etujoukossa, mutta riensivät nyt kohta takaisin, hyvin käsittäen mitä siellä oli tekeillä. Akil, jonka luona Wallin asui, tuli hengästyneenä ja pyysi vieraansa pistoleja. Wallin kysyi mitä se melu merkitsi? Oliko viholliset karanneet heimokunnan päälle? — "Ei", vastasi hän, "ei siellä ole vihollisia; meidän omat miehet tappelevat keskenänsä". Kun ei saanut pistoleja, tempasi Akil telttarangan käteensä ja juoksi tappelupaikalle. Niin tekivät kaikki muutkin, sekä miehet että naiset, ja Wallin jäi viimein kahdenkesken nuoren vaimon kanssa, joka oli toisesta heimokunnasta äsken naitu ja siis vielä vähän vieras. Toinen pyssyn pamaus ja naisten jatkuva kiljuminen antoi näille kahdelle syytä pelätä pahinta. Mutta pian tulivat kuitenkin muutamat takaisin kahakasta ja kertoivat, että kaikki oli onnellisesti päättynyt.
Asia oli ollut seuraava. Eräs Beduini toisesta heimokunnasta, joka on halvassa arvossa ja keväällä elää kerjäämisellä ja pienillä käsitöillä, kesällä metsästyksellä, oli iltaa ennen muuttoa tullut pyytämään yhden heimokunnan miehen suojaa ja apua toista heimokuntalaista vastaan. Tämä jälkimmäinen oli näet "veliveroksi" ottanut tuolta köyhältä mieheltä yhden hänen viidestä kamelistansa. Nyt kun ryöstäjä Muteiran muuttomatkalla ratsasti uuden kamelinsa selässä, oli suojelija Dakhil huutanut hänelle: "Tule alas tämän kamelin selästä; se ei ole sinun, vaan minun suojattini oma". Riita syntyi ja Dakhil viimein ampui pistolillaan, vaikka hyväksi onneksi luoti ei sattunut. Muteiran hyppäsi alas ja sivalsi miekallaan Dakhil'in nenän halki. Nyt töytäsivät kaikki muut miehet sekä naiset apuun, ja yksi Dakhil'in sukulainen haavoitti Muteiran'in peitsellä. Tämä taas vastasi miekanlyönnillä. Dakhil puolestaan ampui toisen laukauksen Muteiran'ia vastaan, vaan jälleen ohitse. Sillä välin alkoi yleinen tappelu molempien miesten puoluelaisten välillä, sillä tässä heimokunnassa oli kaksi erihaaraa. Myös lapsetkin ottivat tappeluhun osaa, niin että esim. Akil'in 14-vuotinen poika sai haavan päähänsä. Ne, joilla ei ollut sota-aseita tai edes puukkoa käsillä, viskasivat kiviä. Lopuksi onnistui scheikien saada taistelijat erotetuiksi. Kaikki nousivat jälleen kameleillensa selkään, jotka siitä paikasta, mihin ne oli jätetty, myös olivat rientäneet tappelutanterelle ja rauhallisesti, vaikka kummastelevin silmin, katselivat tuota kahakkaa.
Pian oli kaikki taas tavallisessa järjestyksessä. Mutta kahakan seuraukset saattoivat kuitenkin tulla sangen vaarallisiksi; jos joku haavoitetuista sattui kuolemaan, niin verinen kostosota oli valmis heimokunnan molempien haarain välillä. Sen estämiseksi olivat scheikit nyt ahkerassa puuhassa; molemmat heimonhaarat valitsivat rauhatuomarin, jonka piti koettaa taivuttaa asian-omaiset sovintoon, niin että he, kuoleman tapauksen sattuessa, tyytyisivät sakkoihin. Tätä varokeinoa ei kuitenkaan tarvittu tällä kertaa, sillä kun Wallin vietiin haavoitettuin luokse, havaitsi hän että vammat tosin olivat sangen suuret, vaan ei ykskään vaarallinen hengelle.
Monta päivää vielä antoi yhtähyvin tämä seikka kyllin puheen-ainetta leirin asukkaille. Naiset moittivat sitä ankarasti, sanoen julmaksi, että miehet ovat niin väkivaltaiset. Miehet puolestaan arvelivat: "kaikki Beduinit välistä riitelevät ja tappelevat keskenänsä, ja sopivat sitten jälleen. Miksi me olisimme toisellaiset kuin muut kansalaisemme?"
15. Arabian matka keskeytetty.
Wallin'in aikomus oli ollut tällä retkellä tunkeutua oikein Arabian sydämeen, Jeysal-nimisen mahtavan päällikön asuinpaikkaan. Sieltä piti hänen sitten painua eteläänpäin ja halki koko Arabian mennä saarennon eteläiselle rannalle. Kaikki nuot suuret tuumat täytyi hänen kuitenkin aivan äkkiä jättää kesken.
Hän tapasi matkallansa joukon Jeysal'in miehiä, jotka olivat palanmassa Egyptistä, mihin olivat vieneet hevosia Abbas-paschalle. Heidän mukanansa oli myös yksi Abbas-paschan orja, joka oli lähetetty yhtä yli kaikkein muiden Arabian hevosten kehuttua tammaa Jeysal'ilta ostamaan. Wallin pyysi myöskin saadaksensa kulkea samassa seurassa; sitä he eivät kieltäneetkään, vaan sanoivat "tuntevansa hänet". Wallin luuli silloin heidän tarkoittavan, että he olivat matkallaan muualla kuulleet Bebuinein puhuvan hänestä; mutta pian sai hän tietää heidän lauseensa oikean tarkoituksen.
Haif'in kaupungissa näet tuli se sanoma vastaan, että Jeysal par'-aikaa oli kaukaiselle sotaretkelle lähtenyt. Sinne läksivät hänen miehensä suoraa tietä, mutta Wallin, jonka matkatuumiin se suunta ei sopinut, erosi heistä, suostuen erään päällikön pyyntöön, joka tahtoi häntä lääkärikseen ja sitten lupasi saattaa Jeysal'in kaupunkiin. Wallin'in täällä viipyissä tuli yhtenä päivänä hänen luokseen nuori mies, joka oli hänelle hyvin ystävällinen. Lähtiessänsä lähetti tämä sitten isännän kautta Wallin'ille semmoisen varoituksen: "kiellä häntä menemästä Jeysal'in luokse, sillä siellä katsotaan kaikkia Egyptistä tulevia suurella epäluulolla. Minä olen varma, että hänet siellä surmataan, jos ei miekalla, niin myrkyllä. Sano hänelle viimein, että me tiedämme hänen olevan kristityn. Mutta hän on kunnon mies, sentähden me hänestä pidämme ja siksi lähetän hänelle tämän varoituksen". Ennen lähtöänsä Kairosta oli Wallin Venäjän ylikonsulin kautta pyytänyt Egyptin silloiselta hallitsijalta Mehemed Alilta suojeluspassia Arabiaan. Semmoista ei ollut hänelle annettu, vaan samassa oli luultavasti tieto hänen oikeasta luonnostansa tullut Mehemed Alilta hänen pojallensa Abbas-paschalle ja tämän palvelijain kautta Arabiaan.
Kovin vaarallista oli nyt mennä Jeysal'in luokse, sillä tämä kuului olevan kiihkoinen muhamedilainen ja katkera kristittyin vihaaja. Suuri onni oli tosiaan ollut, että sattumus esti Wallin'in seuraamasta aiotun matkajoukkonsa muassa; sillä silloin olisi hän varmaan joutunut suoraan surman suuhun. Kaikki matkatuumat Arabian halki täytyi nyt jättää kesken ja mitä kiireimmin rientää semmoiselle paikalle, missä parempi turva olisi tarjona. Näin tavoin saapui hän Kesäk. 25 p. Bagdad'iin.
16. Persian matka ja rahapula Basrassa.