Bagbad'issa vietettyänsä paahtavimman kesähelteen ajan, läksi Wallin pitkälle matkalle Persiaan. Tämä maa ja sen kansa eivät olleet hänelle yhtään mieleen. Siellä oli kyllä sivistys suurempi kuin Arabialaisissa, mutta sitä vastaan puuttui monta niistä hyvistä avuista, jotka tekivät jälkimmäiset, heidän kaikista vioistansa huolimatta, rakkaiksi Wallin'ille. Paitsi sitä kamotti häntä täälläkin se häviö ja lahomus, joka kaikissa mohamedin-uskoisissa maissa on niin silminnähtävä. Laveampia kertomuksia Persian matkasta, johon hänen kirjeensä kyllä antaisivat aihetta, ei salli kuitenkaan tässä paikassa tilan ahtaus.
Tammik. 13 p. 1849 saapui Wallin takaisin Turkin alustalle, Basran kaupunkiin. Täällä hän luuli saavansa uutta täytettä noina monina kuukausina jo aivan tyhjentyneelle kukkarollensa. Mutta säikähdykseksensä ei hän täältä saanut yhtään penniä. Vekselissä, joka hänellä oli muassa, oli joku vika, eikä konsuli, jolle sen atressi oli, uskaltanut siitä maksaa mitään ulos. Wallin nyt kirjoitti Bagdad'iin, josta hän vekselinsä oli saanut; sillä välillä, siksi kun vastaus voi tulla, täytyi hänen koettaa elää nyhjytellä tarkimmalla säästäväisyydellä. Persian matkasta oli hänellä hyväksi onneksi niin paljon riisiä ja jauhoja jäljellä, että riitti kahdeksi kuukaudeksi; mutta kortteri, vesi, valo ja puut oli kuitenkin maksettavat, ja rahat olivat jo niin huvenneet, ettei hän uskaltanut näiden välttämättömäin tarpeitten ohessa panna vähiä varojansa mihinkään muuhun. Hänen täytyi juoda kahvinsa ja teensä ilman sokeritta, panna aikaiseen levolle kynttiläin säästämiseksi, käydä houkuttelevain hedelmäpuotein ohitse, sisään poikkeematta, pitää likaisia vaatteita, kun ei kannattanut niitä saada pestyksi j.n.e. Niin kului surkea kuukausi, jonka sielun tuska teki vielä tukalammaksi. Viimein tuli kirje Bagdad'ista, mutta — siinä oli se sanoma, että vekselin-antaja oli kuollut eikä siis ollut rahoja saatavana.
Nälkään olisi Wallin täällä viimein vihdoin kuollut, jos ei hän olisi saanut apua eräältä kapteenilta. Englantilainen höyrylaiva kävi täällä ja oli taas palaava Bagdad'iin. Siihen laivaan meni nyt Wallin hädissänsä ja pyysi saadaksensa päästä mukaan; perille päästyä lupasi hän matkarahan suorittaa. Kapteeni silminnähtävästi ensin hämmästyi ja joutui epäilyksiin, kun näki edessään tuon laihtuneen kerjäläisen ryysyisessä itämaalaisessa puvussa. Jonkun keskustelun jälkeen hän kuitenkin suostui ja kohteli sitten, vähän paremmin tutustuttuaan, matkalais-parkaa jaloimmalla tavalla. Bagdad'issa onnistui Wallin'in viimein, vaikka jollakin vaivalla, järjestää raha-asiansa siihen määrään, että pääsi Kairoon asti. Mutta kaikista uusista Arabian retken toivoista, kaikista uusista tutkimusten tuumista täytyi hänen auttamattomasti luopua.
17. Rosvoin käsissä.
Vaikka Arabia ja myös Persiakin niin vilisevät rosvoista, oli Wallin'in tähän asti aina onnistunut päästä eheänä läpi. Kerran, niinkuin lukijat muistanevat, oli hän tosin jo ollut heidän kynsissänsä; mutta ne sattuivat olemaan hänen matkueensa ystäviä, niin että heidän ei sopinut tehdä mitään pahaa. Tätä onnea ihmettelivätkin Beduinit jokapaikassa, mihin Wallin sattui tulemaan, ja selittivät sitä erin-omaiseksi todistukseksi hänen "rehellisistä tarkoituksistansa". Wallin, vaikka tietysti ylimalkaan iloinen siitä seikasta, olisi kuitenkin suonut onnensa kerrankin uinahtavan häntä valvomasta; sillä ilman ryöstön kokemuksetta ei olisi hänen tietonsa Arabian erämaan elämästä kuitenkaan ollut aivan täydellinen. Tämmöinen onnellisesti onneton tilaisuus tulikin hänelle vielä osaksi vihoviimeisellä matkalla.
Huhtikuun 17 p. läksi matkamiehemme Bagdad'ista, jossa hän oli saanut tarpeekseen levätä ja viettää monta hauskaa hetkeä siellä asuvain vieraanvaraisten Englantilaisten seurassa. Nyt hän taas kulki autiota erämaata kahden kesken yhden Beduinin kanssa. Parempi oli kuitenkin tämä autius, kuin jos olisi keskellä erämaata ruvennut näkymään ihmisiä; sillä tällä seudulla, jota piti kuljettaman, oli viime-aikoina tapahtunut paljon rosvomisia. Senvuoksi antoi aina Wallin'in opas sangen lyhyitä vastauksia niille, jotka joskus harvassa eteensattuvissa kylissä tiedustelivat heidän matkasuuntaansa; senvuoksi myös vasten tavallisuutta aina kuljettiin yksi osa yötä. Näin kului pari päivää. Mutta yhtenä aamuna alkoi oppaan silmää kutkuttaa, jonka hän selitti varmaksi merkiksi, että vaaraa oli tulossa. Samana päivänä tuli heille kaksi miestä vastaan, joita he ensin pelkäsivät rosvoiksi, vaan jotka sitten tunsivat rauhallisiksi seudun kyläläisiksi. Näiden antamat tiedot eivät olleet kuitenkaan yhtä rauhalliset. "Meidän kyläämme, joka on täällä aivan lähellä", kertoivat he, "on juuri ikään yksi Rovala-parvi tullut päivällistään syömään — Jumala katkaiskoon heidän jälkensä! Jos te nyt matkaanne jatkatte sinnepäin, niin joudutte suoraan heidän kynsihinsä ja menetätte kaiken omaisuutenne. Jumala kirotkoon noiden Beduinein isät! Eilen kävi meillä toinen parvi, nyt tämä; he aina vaan kuljeskelevat rosvoretkillä; heidän jalkansa ei koskaan pysy paikallansa!" Noudattaen vastaantulijain neuvoa odottivat matkamiehet päivän laskuun asti ja pujahtivat sitten pimeän peitossa vaarapaikan ohitse. Heitä ei huomattu, vaikka he kulkivat niin likitse, että selvästi näkivät leirin tulet ja melkein kuulivat rosvoin iloiset iltajutut.
Koko yön lakkaamatta matkattuansa luulivat he näin olevansa jälleen täydessä turvassa. Pian saivat he kuitenkin kokea, ettei oppaan nenässä ollut turhaan kutku. Noin kolme tuntia ennen päivänlaskua keksi opas eräältä kukkulalta Beduiniparven, joilla oli noin 20 kamelia. He kulkivat tosin aivan toista suuntaa, mutta eipä aikaakaan, niin nähtiin heidän kääntävän ratsunsa ja tulevan matkalaisia kohti — varma merkki, että nämätkin puolestansa olivat tulleet keksityiksi. Nyt alkoi hurja ajo, joka kesti noin kymmenen minuuttia. Matkalaiset jouduttivat ratsujansa, minkä voivat, eikä olisi oikeastaan jouduttamista tarvinnut, sillä kamelit jo itsekin olivat kiihtyneet kovimpaan vauhtiinsa, ikäänkuin aavistaen uhkaavata vaaraa. Yhtähyvin olivat he pian saavutetut. Rosvot viittailivat peitsillänsä, ja huusivat: "alas kamelin selästä, tai kaula poikki!" Tavallisesti seuraa tätä huutoa joku laukaus taikka peitsenheitto, jos ei käskyä totella. Ei ollut siis muu kuin pysähtyminen neuvoksi. Opas sai pari kelpo sivallusta sauvasta, jonka jälkeen ruvettiin häntä riisumaan. Tämä toimitus keskeytyi kuitenkin heti, kun hän oli ilmoittanut, olleensa jo kaksi kertaa saman parven rosvoeltavana. Wallin'ille tuli myös ensi-tervehdykseksi pari sauvanlyöntiä osaksi; sitten rupesivat rosvot riistämään itsellensä, mitä hänellä päällään oli; mikä otti lakin, mikä viitan, mikä mitäkin. Varsinkin haluttava oli heille pieni hänen kaulassansa riippuva laukku, joka sisälsi taskukellon, kompassin, passin, hiukan rahaa ynnä kaikellaisia pikkukaluja; vähälläpä olivat he kiihkoissansa kuristaakin Wallin-parkaa, kun tempaelivat sitä irti kaulasta. Myöskin viitan-alaisen kotinutun riisti neljäntoistavuotinen pieni rosvon-alku. Näin seisoi nyt Wallin viileässä ilta-ilmassa paitasillaan, rikkinäiset aluspöksyt jalassa; vaan yhtähyvin ei hän voinut olla naurahtamatta, niin hupaiselta ja hullun-kuriselta hänestä tuntui koko tää tapaus. Hänen naurunsa suuresti ihmetytti Beduineja, jotka nyt, ensikiihkonsa tyydytettyään, rupesivat juttelemaan vankinsa kanssa, ja yksi antoi vanhan, likaisen lammasnahka-turkkinsa Wallin'in paljauden peitoksi. Jutellessa tulikin ilmi että he kuuluivat Rovalla-heimokuntaan, jonka yli-scheikin kanssa Wallin oli veli, sen jälkeen kuin Arabian-matkallansa oli parantanut hänet vaikeasta taudista. Partiomiehillä ei siis ollutkaan oikeutta ryöstää mitään Wallin'ilta. Tämä asia oli rosvoille kovasti harmillinen, niin että he yhä sivaltelivat opasta selkään sanoillansa, haukkuen häntä: "Jumala kirotkoon sinun isäsi, sinä koiran poika!" Viimein kokouttiin yhteiseen neuvotteluun, jonka jälkeen Wallin kutsuttiin rosvoin päällikköjen eteen. Keskellä seuraa näki hän ryöstetyt vaatteensa ja sai käskyn ottaa ne takaisin. Häneltä kysyttiin, mitä muuta hän kaipasi, ja sitä myöten kuin hän luetteli, annettiin jokainen kalu takaisin. Paria pientä turkkilaista hopearahaa tietysti ei kuitenkaan löydetty; ne olivat muka luultavasti ensihäiriössä pudonneet maahan ja hävinneet hietikkoon. Sitä vastaan eivät olleet rosvot huomanneet yhtä laukussa olevaa, paperiin käärittyä kultarahaa, jonka nyt Wallin kiusalta otti esiin takaisin otetusta laukusta ja näytti heille. Helppo on arvata Beduinein harmi siitä, ettei tämäkin ollut saanut "maahan pudota ja hietikkoon hävitä". Kalujen takaisinsaamisessa oli sangen suurena apuna Beduinein kateus, niin etteivät ne, joiden saalis oli tietty ja siis pois-annettava, sallineet toistenkaan osaksi tulleitten ja kätköön pistettyin tavarain jäädä salaan. Ainoosti muutamat harvat kalut olivat auttamattomasti kadoksissa, niissä valitettavasti pieni almanakka täynnä Wallin'in muistoon-panoja jokapäiväisestä lämpömäärästä vuoden alusta. Jos vaan tämä olisi jälleen löytynyt, olisi Wallin pitänyt koko seikkaa pikemmin huvituksena; sen vähin, mitä hän menetti, maksoi täydesti näin saatu kokemus, kuinka noissa ryöstöissä on tapa menetellä.
Loppumatka kävi sitten ilman mainittavitta tapauksitta ja Kesäkuun 1 p. istui Wallin vanhassa kortterissaan Kairossa.
18. Wallin'in loppu-elämä.
Kesällä 1849 palasi Wallin jälleen Eurooppaan, josta jo oli melkein vierautunut. Hän matkusti Pohjois-Italian ja Schveitz'in kautta, sitten Rheinjokea pitkin ja viimein purjehti Belgiasta London'iin, johon saapui Lokak. 1 p. Tämän mutkan teki hän varsinkin siksi, että saisi mielensä virvoitetuksi; se oli näet kovasti masennuksissa siitä, että hänen toiveensa, saada vielä jatkaa retkiänsä Arabiassa, oli menneet tyhjäksi. Myös tahtoi hän London'in runsaista keräelmistä täydentää tietonsa Itämaista. Siellä valmisti hän provessorinväitöksensä ja painatti myös Englannin kielellä useampia pienempiä kirjoituksia matkoistansa. Nämät vetivät englantilaisten tiedemiesten huomion hänen puoleensa ja tuottivat hänelle kaikellaisia kunnian-osoituksia. Hän sai "kuninkaallisen palkinnon kirjallisista ansioista" sekä paitsi sitä eripalkinnon Itä-Indian komppanialta. Myöskin Pariisin maantieteellinen Seura Lähetti hänelle hopeamitaljin. Yhteydessä sen kanssa sopii vielä lisätä, että Englannin maantieteellisen Seuran painattamassa suuressa kartassa Wallin'in kulkemat tiet ovat erittäin merkityt.