Kaikki, mitä minä muka olin sanonut, luettiin nyt julki; miten loukkaavalta se nyt kuului miehen suusta, joka ei ollut silloin läsnä. Tuomari, joka mustan pukunsa tähden näytti hyvin juhlalliselta, sanoi sitte, että kaikki, mitä todistajat aikoivat sanoa, piti valalla vahvistettaman, ja neuvottuaan heitä vakavasti käski heidän poistua. Heidän lähdettyään kääntyi tuomari syyttäjän ja minun puoleeni ja sanoi, että parempi olisi meidän sopia; olimmeko valmiit sopimaan?
"Olen minä!" sanoin huoaten.
"En minä!" sanoi se tyttö. Hänellä oli muka yhtä hyvin kunniansa kuin noilla ylhäisilläkin, niin ett'ei hänen tarvinnut antaa jaloillensa polkea.
Sitä ei ollut tapahtunutkaan, vastasi tuoman. Mitä hänelle oli hyötyä rangaistuksen vaatimisesta moitteettomalle rouvalle? Rouva Buchholz peruuttaa loukkauksensa ja maksaa kulungit, silloinhan piti tytön kunnia oleman hyvitetty.
Tyttö ei sanonut siihen tyytyvänsä, vaan vaativansa rouva Buchholzia vankeuteen ja kolmen tuhannen markan korvausta.
"Rangaistuksen punnitsee ja määrää oikeus", sanoi silloin esimies hyvin jyrkästi. "Teillä ei ole mitään vaatimista." — "Vaan minun asianajajani niin sanoi", — "Teilläpä lienee sitte varsin omituinen asianajaja." — "Hän ymmärtää enemmän kuin muut lainoppineet." — "Sepähän nähdään."
Kun ei sovinnosta mitään tullut, jatkettiin asian käsittelyä. Ensimäiseksi todistajaksi kutsuttiin sisään tohtori Wrenzchen. Tuomari huomautti hänelle, että hän voi likeisen sukulaisuuden tähden jättää käyttämättä todistusvuoronsa. — "Mitä hän nyt tekee?" kysyin tuskaisesti itseltäni, "kostaako hän nyt ja saa aikaan ainaisen riitautumisen?"
Tohtori ei sanonut rupeavansa mitään todistamaan; häntä ihmetytti suuresti julkeus, että tyttö oli kutsunutkaan hänet. — Sitä jalomielisyyttä minä pidin arvossa enkä sitä koskaan unhota.
Sitte tuli herra Greve. Häneltä kysyttiin ikää, säätyä ja uskoa, ja hänen täytyi vannoa olevansa mitään salaamatta tai lisäämättä ja puhuvansa puhdasta totta, niin totta, kuin Jumala hän auttakoon. Se hänen piti lausua oikeaa kättänsä ylhäällä pitäen ja kaikki läsnäolijat seisoivat.
Tuomari kysyi herra Greveltä, kuuliko hän, että syytetty tuona iltana sanoi syyttäjää "kelvottomaksi petturiksi"? Herra Greve ei sanonut sitä muistavansa. — Oliko Greve kuullut syytetyn sanovan syyttäjää "hävyttömäksi kuin Oskar"? Se sana oli tosin Grevestä tuntunut sivistyneen naisen suusta oudolta, ja sentähden oli hänellä aihetta luulla, että syytetty oli ollut hyvin kiihtynyt.