Kaarle oli hyvin suutuksissaan mummon tyhmyyksistä, varsinkin kun tuska oli tullut paljon pahemmaksi.
Minä neuvoin häntä ottamaan suuhunsa lämmintä vettä, joka muuten onkin hyvin hyvä keino, ja menin kyökkiin sitä lämmittämään.
"Ah, hyvä rouva", sanoi minulle kyökkipiika. "Kun minulla on hammastauti, otan minä sinappiviinaa ja hieron sillä poskea. Se kyllä vähän puree, mutta kyllä se auttaakin!" Onneksi oli hänellä sitä vielä tilkka tallella ja minä otin sen kiitollisesti ja riensin Kaarlen luo hieromaan poskea.
Vaan olisinpa suonut jättäneeni sen tekemättä, sillä sinappiviina puri aika lailla, ja Kaarle sanoi minun panneen hänelle helvetin tulta kasvoihin. Poski punastui, että näytti keitetyltä ravulta, ja paisui nyt oikein paksuksi. Nyt Kaarlen kuitenkin täytyi sitoa huivi päähänsä, jonkahan hän jo olisi saattanut heti tehdä, jos olisi totellut minun neuvoani. Mutta miehet ne ovat aina itsepäiset, milloin heidän hyväänsä tarkoitetaan.
Grunert-mummon ja sinappiviinan puuhassa oli kello ehtinyt noin kolmen paikoille ja me kävimme levolle.
Enpä minä voi sanoa sitä yötä hauskaksi, sillä Kaarle ei nukkunut melkein ollenkaan, vaan kaivoi lakkaamatta päätänsä alusiin. Aamusilla näytti, kuin olisi hän siinä perin tyhmästi tehnyt.
Noin kahdeksan paikoilla nukkui hän ja minä jo toivoin kaikki hyvin menneen ohitse. — Kymmenen aikaan tuli poliisiluutnantin rouva vielä myöhäiselle onnentoivottelulle; hän surkutteli sydämmensä pohjasta minun Kaarleani ja sanoi, ett'ei mikään ole hammastaudille niin hyvä kuin oikea kiinalainen po-ho-neste. Me lähetimme piian juoksemaan ja kohta hän toi nestepullon.
Kaarlella oli taas hirmuinen tuska. Minä näytin po-ho-pulloa, mutta hän ei tahtonut huolia mistään semmoisesta.
"Kaarle", sanoin minä, "sehän ihan loukkaisi poliisiluutnantin rouvaa, jos et tätä kallista lääkettä käyttäisi!" Kaarle vastusteli ja oli äreä, mutta kun kiinalaiset kuitenkin monessa asiassa ovat meitä viisaammat, niin taipui hän viimein, ja minä painoin nesteessä hyvin kastellun pumpulitukun hänelle hampaasen.
Hän aivasteli ja sylki hirveästi, mutta tuska poistui. Kyyneleet nousi hänelle silmiin tuosta nesteestä, mutta hän hymyili kuitenkin, mikäli paisuneella poskella oli mahdollista. Kunnon Kaarle! Miten kiitolliset meidän tuli olla poliisiluutnantin rouvalle, kukapa sitä osasi kuvaillakaan! Me saatoimme häntä aina pihalle asti. — Vaan kun palasimme ylös, kuulin kuitenkin Kaarlen jo jälleen vaikeroivan. Hampaan kolotus ja repiminen oli palannut monta vertaa äkäisempänä.