Lyhyen väliajan jälkeen alkoi toinen kohtaus. Keskellä näyttämöä oli pieni puusohva ilman selkälautaa makuupaikkana metsästäjälle, ja vasemmalle puolelle olivat asettaneet ylös ikkunaisen huoneenseinän, josta ikkunasta Emmin tuli laulaa. Herra Meijer lopetti "aariansa" ja paneutui makaamaan, mutta kun hän oli liian pitkä, jäivät jalat riippumaan. — Emmi tulee näkyviin. Hän laulaa laulunsa ja viskelee kivillä metsästäjää. Paremmin osatakseen häneen kumartuu lapsi parka liian kauas eteenpäin ja — vieläkin maailma mustenee silmissäni, kun tuota kamalaa tapausta muistelen — seinä kallistuu ja kaatuu minun Emmini kanssa alas, juuri makaavan metsästäjän päälle. Pöytä, jolla hän oli seisonut, kaatua rämisi toiselle puolelle. Uusmuotiset korkeakantaiset kengät olivat tietysti syynä. Hameenlieve myöskin teki lisäksi tehtävänsä. Minä hyppäsin näyttämölle. Onneksi ei Emmi ollut loukkautunut, mutta tuo herra Meijer piti häntä hellästi sylissään ja lohdutti häntä sanoen: "Rakas Emmi, kiittäkäämme Jumalaa, että on näin vähällä päästy. Teaatterimestarin minä ihan pieksän!" — "Rakas Emmi!" sanoi tuo mies. Minun silmäni kerrassaan aukesivat.
Rouva Gryn, joka oli käynyt esiripun takana yleisöä rauhoittamassa, ett'ei ollut mitään vahinkoa tapahtunut, tuli nyt meidän luoksemme.
"Tällä laillako te siis varoitatte oppilaitanne?" tiuskasin minä. "Sallitteko te, että teidän miesoppilaanne viekoittelevat teidän haltuunne uskottuja tyttösiä tekemään tyhmyyksiä?"
Ja silloin tuo rouva vastasi minulle: "Näkyypä, ett'ei teillä ole minkäänlaista käsitystä teaatterista. Muuten on minusta herra Meijer kyllin hyvä sulhanen, sillä hänellä on kykyä, hänestä voi tulla jotakin."
Minä käännyin ylenkatseellisesti häneen seljin ja menin Emmin kanssa pukuhuoneesen auttaakseni pukua muuttaessa. Emmin täytyi tunnustaa kaikki. Niinpä minä nyt sain kuulla, että rouva Grynin oppilailla yleensä on tapana rakastua toisiinsa, koska se kuului taiteesen, kun näet ainoastaan niitä tunteita osaa oikein esittää, joita sydämmensä pohjasta itse tuntee. Kyllä kai. Minun ei olisi pitänyt ollenkaan luottaa tuohon rouva Gryniin, sillä ikuinen laulaminen rakkaudesta ja aina vain rakkaudesta ja ilvehtiminen, jossa myöskin aina on puhe paljaasta rakkaudesta, se tietysti viimein eksyttelee kokemattomat nuoret ihmiset tyhmyyksiin. Ja sitte vielä lörpötetään sen Grynin mukaan, että hän oppilaitansa vaaroittaa teaatterin vaaroista. Inhottavaa!
Me ajoimme kotiin. Minun Kaarleni oli suutuksissaan. Hän ei edes torunutkaan, mutta kyllä minä huomasin, miten häntä harmitti. Eikä hän vielä Meijerin juttua edes tiennytkään.
Minä katsoin olevani velvollinen sanomaan hänelle senkin.
"Vilhelmiina", sanoi hän, "huomaatko nyt tyhmyytesi? Miksi aina etsit onnea omain seinien ulkopuolelta? Miksi tunkeudut asioihin, jotka eivät sovellu meille?"
"Emmin etuahan minä vain tarkoitin, että hän tulisi suureksi ja kuuluisaksi!" nyyhkytin minä.
"Meillä on nyt muuta ajattelemista", vastasi Kaarle. "Emmi täytyy meidän toimittaa pois täältä, ei hänen sovi jäädä tuttavien sääliteltäväksi ja pilkattavaksi. Toimita niin, että hän unhottaa herra Meijerin; Gryn-Reiffersteinin lauluveikkoa minä en halua vävyksi."