Vaan nyt asiaan.
Pari joulua sitte lahjoitti eno Fritz lapsille nukketeaatterin, johon mekin olimme aivan tyytyväiset, koska lapset silloin ovat hiljaa, kun sillä leikittelevät. Yksin silloinkin, kun Krausen pikku poika tulee ja Heimreichin kolme lasta Myllerinkadulta, sujuu kaikki ilman hälinää, kun vain käyvät nukketeaatteriin käsiksi. Muuten leikkivät he aina "Hyvää yötä, naapuri" tai "Karkulaista ja kiinniottajaa", jolloin ei ilman ikävyyksiä selvitä; särkivätpä ne kerran lasiovenkin astiakaapista, jossa hienot posliinit ovat, mutta ne toki onneksi säilyivät. Mieheni sentähden antaa silloin tällöin tytöille jonkun groshenin ostaakseen uusia kuva-arkkeja, joista he leikkelevät ja liimailevat uusia kuvia ja paikkailevat entisiä; se on toki parempi kuin kaiken rikkominen. Kaapin ovenruutu maksoikin kokonaista kahdeksan markkaa.
Äskettäin oli nyt Emmin syntymäpäivä, ja koska hän jo on koko suuri tyttö, kutsuin minä vanhemmat myöskin, kun Emmillä tapansa mukaan oli lapsivieraita.
Lapsille jätettiin ruokahuone. Saatuaan suklaansa (tietysti vehnäleipäin kanssa) rakensivat he nukketeaatterinsa ja asettivat eteen tuoleja ihan kuin oikeassa teaatterissa. Sitte tuli pikku Krause ja pyysi meitä aikaihmisiä sisään näytäntöä katsomaan, ja me menimmekin kaikki, ollaksemme lapsille mieliksi. Me naiset kävimme istumaan tuoleille, vaan herrojen täytyi seisoa seinän vierustalla, sillä silkkipäällys-tuolien kantelemista salista minä en salli.
Meidän siinä istuessamme ja odotellessamme, mitä tuleva oli, sanoo rouva Heimreich minulle, että hän yleensä ei kovinkaan ole hyvillään lasten ilvehtimispuuhista, koska se tekee heidän mielikuvituksensa liian vilkkaaksi. Minä vastasin: "Päinvastoin, se sivistää sydäntä ja mieltä ja on parempaa puuhailemista kuin meluaminen, jossa helposti kaappien lasiovet pirstoiksi särjetään." Hän kyllä yskän ymmärsi, sillä hänen Agnesinsa syy se oli tuo taannoinen onnettomuus; ja hän jäikin vaiti.
Viimein nousi esirippu. Eno Fritz alkoi paukuttaa käsiänsä, vaikk'ei vielä ollut sanaakaan lausuttu; hän luuli kaiketi olevansa Viktorian-teaatterissa, jossa koristukset aina saavuttavat suurimman suosion. Tässä ei kuitenkaan ollut mitään paukuttelemista, sillä näyttämö kuvasi yksinkertaista huonetta, jossa me muut emme huomanneet mitään erinomaista. Mutta eno Fritzpä se tahtookin aina olla asiaa tuntevinaan.
Jo alkoivat lapset puhua: Minun Emmini työnsi erään teaatterissa olevan naiskuvan esille ja sanoi ihan kovaan ja selvään:
"Hyvää huomenta, hyvät naiset. E-ei, en minä voi olla ilmasematta teille sydämmeni ajatuksia. Ajatelkaahan vain, Rosalia, se kevytmielinen elukka, liehakoitsee nyt jo minunkin vahtimestarilleni."
"Tuohan alkaakin oikein sievästi!" kuiskasi rouva Heimreich minulle. — "Kukapa heti kaikkea kultavaa'alla punnitsee!" sanoin minä. Vähän oudolta rupesi kuitenkin tuntumaan mielessäni, mutta en toki tahtonut antaa Heimreichin rouvan huomata minussani mitään heikkoutta. Lapset näyttelivät edelleen; Emmi jatkoi: "Niin, siinä naisessa ei ole rahtuakaan hyvää. Eikö hän ole koettanut teiltäkin vieroittaa rakastajianne, se kelvoton kappale?"
"On, on kyllä!" vastasivat toiset lapset yhteen ääneen ja nykivät nauhoilla kukin nukkeansa, niinkuin ne olisivat puhuneet. Yksin pikku Krausekin yhtyi moitteesen, jonka tähden hänet ajettiin pois teaatterista, niin että hän itkien tuli vaateseinän takaa, jonka lapset olivat asettaneet nukketeaatterin sivuille eteensä, ett'ei heitä itseään näkyisi.