"Vilhelmiina", sanoi Kaarle, "mikä sinun on? Ihanhan sinä peljästytät minua; tuonko sooda-jauhot?"
"Ei!" nyyhkin minä. "En minä ole kipeä, mutta niin onneton, niin perin onneton!"
"Vilhelmiina, mitä on tapahtunut?" Selvästi minä kuulin, miten Kaarle nousi ja yritti ottamaan tulta.
"Ei mitään!" vastasin minä. "Pysy vain rauhassa tilallasi. Älä minun tähteni itseäsi vaivaa. Mitäpä sinä huolitkaan vaimostasi? Enemmänhän pidät huolta Bergfeldteistä."
"Sinä olet turhamainen!" sanoi mieheni ankarasti.
"En, en ole!" vastasin minä. "Sinulla on Bergfeldtien kanssa salaisuuksia, joita et sano minulle. Ja ne lienevät hirveitä asioita, koska niitä et uskalla ilmaista minulle, joka tähän asti olen ollut elinkumppanisi. Ah, kaikki luottamus on lopussa, kaikki perin lopussa!"
Kaarle oli vähän aikaa vaiti. Sitte hän sanoi: "Olisinpa luullut sinua ymmärtäväisemmäksi, Vilhelmiina! Ystävälläni Bergfeldtillä on raskaita huolia, jotka hän minulle, entiselle koulukumppanilleen suoraan sanoo, kun tietää, että minä autan häntä, mikäli voin ja jaksan. Ei edes rouvansakaan tiedä niistä mitään…"
"Eikö?" keskeytin minä.
"Ei", vastasi Kaarle. "On huolia, joita mies kantaa yksin eikä ilmase vaimolle, jota rakastaa. Ne ovat semmoisia huolia, jotka hän toivoo voittavansa ja saavansa poistetuksi ja joita vastaan hän yksin taistelee, tekemättä muille mielipahaa. Miten katkeraksi teidän vaimojen elämänne tulisikaan, jos miehet teille ilmoittaisivat pienimmätkin vastoinkäymiset asioitsemisissa ja kaikki huolet, mitä toimeentulo-taistelussa on; ja miten kiusalliseksi tekee vaimo miehensä elämän, jos hän miehelleen latelee pienimmätkin talousharmit ja kaikki riitelemiset piikain kanssa ja tahtoo, että pitäisi kostaa vähinkin suuttumus naapurien tähden. Selvittäköön kumpikin asiansa omassa piirissään, että päiväpaiste säilyisi kodissa niinä hetkinä, jolloin perhe on koossa lepoa ja virkistystä nauttimassa!"
"Olet ehkä kyllä oikeassa, Kaarle!" vastasin minä, "mutta minun mielestäni kyllä herra saattaisi välistä piikoja aika lailla nuhdella, se näet vaikuttaisi enemmän kuin rouvan sanat. Ja mitä nyt ystävääsi koskee, niin on minusta hyvin väärin, että hän sinun niskoillesi ripustaa kaikki asiansa eikä pidä niitä omina huolinaan; siten hän turmelee toisten ihmisten kotirauhan. Vaan tietysti sinä huolit enemmän Bergfeldtin rouvasta kuin omasta vaimostasi!"