"Hän makaa jo", vastasi hän.
"No", ajattelin minä itsekseni, "onpa sekin uutteruutta."
"Pääasia oli kuitenkin saada velkaa oluenpanijalta, ja löytyikin eräs halukas; suotta vain nimeksi sanoi hän tahtovansa takausta. Eihän hänelle koskaan johtuisi mieleen meitä kiirehtiä, jos milloin rahasta vähän tiukka tulisi, ja kun hän kerran antaa lainaa, niin kyllä teurastajat ja leipurit myöskin antavat, sanoi hän. Ja niin tapahtui, että Bergfeldt takasi, hän kun on mieheni ystävä. — Olihan se vain nimeksi ja näön vuoksi."
"Ja nyt siitä on tosi tullut", sanoin minä. Pikku rouva pyyhki silmiänsä. "Alussa kävi kaikki toivon mukaan", jatkoi hän. "Me saatoimme olla tyytyväiset vieraihin, heistä ruoat maistuivat ja olut oli hyvää. Hitaasti aloimme päästä eteenpäin. Vuokra ja verot maksettiin aikanaan, oluenpanijalle vain olimme velassa, sillä täytyi alussa hankkia monenlaisia kaluja, ja kun talonisäntä ei ruvennut korjaamaan kellaria, ei meillä ollut muuta neuvoa kuin teettää se itse. — Silloin saimme ensi kerran huonoa olutta.
"Vieraat murisivat. Mieheni torui oluenpanijaa, vaan hän sanoi, että semmoinen on olut kuin maksajatkin, ja asia jäi entiselleen. Silloin alkoivat vieraat vähitellen jäädä pois, ja kyökissä turmeltuivat kalliit ruoat. Teurastajan ja leipurin velat kasvoivat päivä päivältä; ei siinä enää mikään auttanut. Rahasta ja hyvistä sanoista sai mieheni toiselta oluenpanijalta toista olutta. Me jo luulimme päässeemme pälkähästä, mutta kun se oluenpanija nyt kuuli meidän etsineen itsellemme toisen olutisännän, tahtoo hän armotta ottaa pois saatavansa. Ja jos hän vielä yllyttää teurastajaa ja leipuria, niin on meillä kerjuu edessä, ja kyllä minä tiedän, että hän sen tekeekin, sillä hänellä on jo toinen tähän paikkaan pyrkimässä.
"Mutta", virkoin minä, "kyökistä päättäen teillä kyllä vielä on vieraita."
"Ruokavieraita kyllä!" sanoi hän, "mutta mitä sillä ansaitsee? Minä itse seison koko päivän lieden edessä, vaan mitä siitä on apua, kun vieraat eivät jää juomaan muutamaa oluttuoppia? Tosin muutamia istuu myöhään yöhön, mutta he pelaavat skaattia ja unhottavat syömisenkin, he eivät maksa kaasuakaan, jonka polttavat, Eilen viimeksi piti olla auki kello 2 asti ja nyt mieheni lepää vähän yövalvonnasta."
"Vai niin!" sanoin minä ja lisäsin sitte: "Uskokaa, hyvä rouva, se skaattipeli on oikea paholaisen keksintö, perheiden onnettomuus."
"Niin on!" myönsi rouva, "siinä ne istuvat, kuin olisi sielun autuus pelastettavana, ja lopussa on riitaa. Joukossa on herra Kleines, joka jok'ainoan kerran alkaa rähistä. Kun toiset sanovat hänen pelanneen huonosti, niin hän paiskaa kortit pöytään, pauhaa ja vannoo ei koskaan enää tulevansa takaisin. Jopa nyt, arvelen minä, jäävät vähät viimeisetkin vieraat pois."
"No, eivätkö he sitte enää tule?"