"Tulevat. He tuovat aina jonkun uuden kumppanin pelaamaan siihen asti, kunnes herra Kleines palaa ja sen samoin ajaa pois. Eihän hän koskaan ajattele, mitä sanoo!"
"Vahinko vain, ett'ei hän ole minun poikani", sanoin minä, "kyllä minä hänet opettaisin! Mutta ketä ne muut herrat ovat?" kysyin minä edelleen. — "Hyvin kunnioitettavia miehiä, mutta he puhuttelevat toisiaan enimmäkseen tekonimeltä." — "Se minusta on hyvin typerää." — "Mutta sukkelalta se kuuluu. Tätä huonetta sanovat he Sumulaksi ja toisiaan Pikku Maksiksi, Don Carlosiksi, Gottlieb-raukaksi, joka onkin vain katsojana, Fritz-kullaksi, Hannu-setäksi, ainoastaan tohtori Wrenzcheniä puhuttelevat he oikealta nimeltään." — "Vai niin?" kiivastuin minä, "tohtori Wrenzchen on siis mukana, sepä on kaunista, se. Skaatin-pelaajain täytyy myöskin ruveta yhteen tuumaan. Minun ajatukseni on tämä, hyvä rouva. Meillä on paljo tuttuja ja teillä on tietysti myöskin ystäviä, skaatin-pelaajat otamme lisäksi, tohtori Wrenzchen on kunnon mies, hän kyllä suostuu, ja onhan niitä muitakin. Me perustamme teidän liikkeenne! Jokainen maksaa 50 tai 100 markkaa ja korkojen sijasta te annatte olutmarkkoja. Jos liike rupeaa hyvin vaurastumaan, saatatte vähitellen alkaa maksaa rahoja takaisin."
"Olisiko se mahdollista?" virkkoi rouva. "Tietysti", vastasin minä. "Joku minulle sen aatteen huomautti ja minä tulin katsomaan, millaista täällä on. Te olette kunnon rouva, kaikki on kunnollista ja siistiä, niin että olisi häpeällistä, jos teidän pitäisi yhden olutherran tähden joutua häviöön."
Pikku rouva nousi ja syleili ja suuteli minua ja itki, miten ehti. "Te olette meidän pelastusenkelimme", nyyhkytti hän.
"Minä olen vain käytöllinen", sanoin minä, "ja minun mieheni ja eno Fritz tulevat puhumaan teidän miehenne kanssa ja selvittämään asiat."
"Oi, kun vain saamme hyvää olutta, niin kyllä kaikki muu menisi itsestään!" iloitsi hän. "Enhän minä vaivojani sure, mutta kovalta tuntuu, jos ei millään ponnistuksilla pääse muuta kuin taapäin. Miten usein minun onkaan täytynyt lyödä kiinni oluttynnyri, joka ei ole kelvannut juotavaksi, ja joka isku tuntui minusta, kuin arkkua olisin naulannut, jossa tähänastinenkin onnenrahtusemme oli haudattava." Hän itki ja sitte taas nauroi: "Jos se totta olisi, olisi se liian paljo!"
Nauriit olivat jo puhdistetut, minulla ei enää ollut mitään tekemistä siellä, ja sentähden minä läksin. Ravintohuoneissa oli kaasu sytytetty ja kyyppäri seisoi vieraita odotellen, vaan ne pakenivat pois oluen tieltä.
En minä huolisi olla oluelan isäntä; liian riippuvainen hän on oluenpanijasta ja vieraista.
* * * * *
Eno Fritz on kaikki järjestänyt. Hän sanoi asian selvinneen odottamattoman helposti, ainoastaan tohtori Wrenzchen oli alussa vastustellut. Herra Kleines on hyvällä menestyksellä vaikuttanut omassa piirissään; minä hänet vasta kutsun meille, koska hän on sivistynyt ja hyvin huvittava ja osaa kolmea elävää kieltää. Eno Fritz tosin sanoo vierasten kielten olevan hänellä sekaisin kuin linnunruoka, mutta mitäpä siitä? Kun minä hänet kutsun, niin huvittajaksihan hän vain tuleekin.