"Ja rakastatko sinä nyt häntä?"
"Tietysti, oikein sydämmestäni", vastasi hän, silmät loistavina, "onhan hän minun mieheni!" Ja sitte hän kumartui työnsä yli.
Siispä luuloni kihlauksesta olivat olleet totta; mutta kurjuutta heillä ei näyttänyt olevan vieraana. Päinvastoin oli kaikki siistiä ja puhdasta ja, kuten jo sanoin, Augustakin teki työtä, vieläpä rahasta, jota en suinkaan olisi hänestä, uskonut, ja itse hän myöskin hoiti taloutensa ilman yhtään piikaa.
No, perästäpähän kuuluu, mitenkä he vast'edes toimeen tulevat. Minusta se Augusta nyt on ihan arvoitus.
Vaan nyt asiaan. Tästä käynnistäni oli jo aikaa kulunut ja sillä välin oli Weigelteillä perhe kasvanut. Pienokainen oli jo saanut nimen sivilivirastossa, mutta kyllä se nyt piti toimittaa kastetuksikin, ett'ei sen kauemmin tarvinnut elää pakanana. Viivytykseen sentään oli syynsä, sillä herra Weigeltin isä oli pappina maalla, jossakin Pommerin rannikolla, ja Weigeltit tahtoivat toki ukkoa kastamaan poikansa poikaa, vaan ukon oli vaikea päästä päiväksikään virastansa vapaaksi. Nyt hän kuitenkin oli kirjoittanut tulevansa ja ilmoittanut päivänkin.
Sen kaiken minulle Weigelt selitteli, kun tuli meille pyytämään Emmiä kummiksi. Tietysti minä sen lupasin, sillä Emmi ja Augusta ovat aina olleet hyvät ystävät, eikä mikään näytä sievemmällä kuin nuori, suloinen naiskummi — paitsi tietysti morsiusneitsyt, vaikka morsian minun silmissäni on vielä paljon arvokkaampi sitäkin.
Kun Weigelt nyt sanoi isänsä tulevan, kysyin minä, mihinkä hänet pannaan asumaan, koska heidän huoneensa ovat muutenkin pienet ja ristiäiset sitte vielä tuottavat häiriötä. — "Ah, rouva Buchholz", sanoi hän, "te olette aina olleet niin hyväntahtoinen meitä kohtaan, ja tilaa teillä on myöskin. Jos minun hyvä isäukkoni saisi asua teidän luonanne, niin en tietäisi, miten teitä kiittäisinkään! Appivanhemmillani valitettavasti ei myöskään ole tilaa." — Minä mietin hetkisen ja sanoin sitte: "Teidän isänne on meille hyvin tervetullut. Aivan erinomaisen tervetullut, mutta minä tahdon myöskin vastapalvelusta." — "Ilolla minä sen teen", vastasi hän. — "Te pyydätte myöskin tohtori Wrenzchenin kummiksi. Olettehan te tutut toisillenne. Tahdotteko?" — "Mikäli minusta riippuu, niin tahtonne tapahtuu", vastasi herra Weigelt, "vaikka minun pitäisi hänet ärsyttää hyönteissaksilla." — Me nauroimme molemmat tuota julmaa keinoa, jonka äskettäin eräs murhamies oli keksinyt, uhrejansa kuristaakseen, ja sitte herra Weigelt läksi sangen tyytyväisenä.
Hänen lähdettyään sanoin minä itsekseni: Vilhelmiina, tämä keksintö on verraton. Nyt ei tohtori pääse käsistäsi. Sinä kyllä pidät huolen, että Emmi on kuin nuori pikku keijukainen.
Seuraavana päivänä tuli herra Weigelt uudestaan. "Kyllä tohtori lupasi tulla!" huusi hän jo ovelta minulle. — "Ilman mutkiako?" kysyin minä. — "Päinvastoin, kun hän kuuli Emmin tulevan hänen vastakummikseen, suostui hän heti ja näytti niin tyytyväiseltä, kuin hänellä olisi ollut kädessä valttiässä ja neljä muuta." — "Sehän käy mainiosti", ajattelin minä, "hän näkyy jo itsekin havainneen olevansa kyllin naima-ijässä." — Sitte me puhelimme kaikenlaisista käytöllisistä asioista, jotka ristiäisiin koskivat. Minä lupasin lähettää heille punssimaljamme lasinensa ja mitä muuta he tarvitsivat, sillä Bergfeldtin maljasta on tietysti lohjennut suuri pala muuttaessa, niin ett'ei sitä enää punastumatta kehtaa panna pöydälle. Ilossani olisin minä lainannut Weigeltille koko salimme, jos se vain olisi käynyt päinsä.
Me laitoimme vierashuoneen kuntoon vanhalle herralle. Lapset kyllä sanoivat tulevan hirveän ikävää pitää pappia talossa, sillä silloinhan ei uskalla puhua yhtä iloista sanaa, vaan sen sijaan pitää näyttää niin happamelta; mutta minä sanoin paljontarkoittavasti: "Lapset, sateen jälkeen tulee päiväpaiste ja happamesta kasvaa hunajaa. Sinä, Emmi saat vaaleansinisillä reunuksilla koristetun valkoisen puvun. Vaaleansininen sopii sinulle niin hyvin. Talvella saat sitte käyttää sitä tanssiaisissa, ja minä sanon, ei se ole turhaa kulutusta." Sitä puheltiin perjantaina.