Meillä siis vielä oli kylliksi aikaa pukujen puuhaamiseen, sillä vanha herra Weigelt oli tuleva vasta tiistaina iltapäivällä ja keskiviikkona ne ristiäiset oli vietettävä!
Vanha herra oli tietysti ensin mennyt poikansa ja miniänsä luo ja poika toi hänet meille. Minusta tuntui ensin vähän oudolta, sillä eihän tuota ole tottunut seurustelemaan hengellisen säädyn kanssa, mutta vanhuksessa oli niin paljo sydämmellisyyttä ja miellyttävyyttä, että jo kymmenen minutin kuluttua olimme niin hyvät ystävät, kuin, olisimme jo vuosikausia toisemme tunteneet. Iltaselle mennessä tarjosi hän kohteliaasti minulle käsivartensa ja ensi lasia viiniä juodessaan toivotti hän terveyttä perheelle, josta hänen poikansa ja miniänsä olivat niin paljon hyvää puhuneet, ja lastensa puolesta hän kiitti meitä monesta ystävyyden osoituksesta. Kaarle vastasi vaimonsa joutuvan niin paljosta kiitoksesta ihan hämilleen, mutta vanha herra puristi sydämmellisesti kättäni ja sanoi hyvin tietävänsä, ett'ei ollut sanaakaan liikaa puhunut.
Syötyämme pyysin nuorta herra Weigeltiä kaikin mokomin vielä kerran käymään tohtoria muistuttamassa lupauksestaan ja kristityn velvollisuuksistaan, jonka tähden hän kohta läksikin. Vanha herra puheli tyttäriemme kanssa ja kysyi pianon huomattuaan, soittivatko ja lauloivatko he. Ja samassa hän istuutui pianon eteen ja kertoi ennen ylioppilaana nähneensä "Salametsästäjän" ja kaikkien olleen siitä innostuksissaan ja lauloi ihan iloisesti kauniin "aarian." Emmi sitte lauloi myöskin muutamia lauluja, mutta vanhuksen mielipahaksi hän ei osannut sitä laulua "Poika nuori punaposki", jota hän sanoi nuoruuden muistokseen, sitä kun silloin oli kaikkialla laulettu. Sitte hän soitti ja lauloi, ja me kaikki kuuntelimme, miten vanhuksen huulilta vielä voi kaikua niin iloisia säveleitä. Minä olin ajatellut pappia ihan toisenlaiseksi, synkän näköiseksi ja leikkiä vihaavaksi, vaan kun nyt näin hänet edessäni niin ystävällisenä ja reipasluontoisena, kehittyi minussa ajatus, jonka ei pitänyt pettämän.
Minä lähetin tytöt pois ja sanoin sitte papille luottavaisesti: "Herra pastori, teillä on huomenna edessänne kummi, joka on oikein miellyttävä mies ja vävynä minulle myöskin hyvin tervetullut, mutta syntinen Berliini on hänet saanut kokonaan pauloihinsa. Puhukaa te vähän hänen tunnolleen ja kuvailkaa avioliiton onnea oikein kauniiksi. Kun hän kerran on kummina, niin täytyyhän hänen kuulla." — Vanhus ajatteli silmänräpäyksen ajan ja sanoi: "Minä koetan saattaa häntä oikealle tielle." — "Siinä teette hyvän työn", vastasin minä, "te ette voi aavistaakaan, miten turmeltuneet Berliinin nuoret miehet ovat. Eikä minun Fritz-veljellenikään hyvä neuvo pahaa tekisi!"
Seuraavana päivänä olivat ristiäiset. Weigeltit olivat laittaneet kaikki niin sieväksi, kaikki oli heillä niin puhdasta ja ystävällistä, että minun täytyi itsekseni ihmetellä, miten pari kukkaruukkua ja iloiset kasvot tekevät asunnon juhlalliseksi, vaikka se kuinka pieni olisi. Bergfeldtistä tietysti olivat kaikki läsnä, herra ja rouva Krause, joka ei suinkaan ollut unhottanut pikku Edvardia kotiin, eno Fritz, talonisäntä herra Meijer rouvansa ja tyttärensä kanssa, pari herra Weigeltin ystävää, niiden luvussa eräs herra Teofilus, joka lukee kemiaa ja sittemmin teki kaikenlaisia temppuja. Lisäksi vielä me kaikki ja tohtori Wrenzchen, niin että Weigeltien asunto oli täysi kuin omnibus-vaunut sadesäällä. Tohtori Wrenzchenin tähden oli toimitus asetettu kello kuuden ajaksi ja hän tulikin juuri minuutilleen. Herra Bergfeldt piti tyttärensä poikaa ja hänen kummallakin puolellaan seisoivat tohtori Wrenzchen ja Emmi.
Vanha pastori alkoi puheensa. Hän osoitti, että suloisesti makaava lapsi (se näet juuri makasi) on nuori nuppunen, joka on puhkeamaan kasvatettava ihmiskunnan suuressa puutarhassa, jossa kummeilla on täytettävä puutarhurin-velvollisuutensa, että kukka miellyttäisi puutarhan herraa. Sitä hän selitteli monenlaisilla vertauksilla ja osasi niin liikuttaa mieltämme, että me kaikki sydämmestämme toivoimme menestystä nuorelle maan asujamelle. Sitte pastori kääntyi kummien puoleen ja selitteli, mitenkä se velvollisuus, johon he nyt ryhtyivät, on niin käsitettävä, että heidän kasvattinsa heiltä vaatii paljon. Hän kyllä sanoi tietävänsä, että Berliini on niinkuin ennen muinoin Baabeli, täynnä kiusauksia ja varsinkin niille uhkaa turmiota, jotka kulkevat tietänsä muista huolimatta. Siinä pelit, juomat ja synnit vaanivat häikäsevällä loistollaan ja vetävät ihmisiä turmioon. Yksi pelastuskeino vain on, oma koti, huolenpito toisista surussa, murheessa ja kärsimyksissä. Ne koetukset, joita avioliitossa on, saattavat turmioon rientäväisen oikealle tielle ja totuuden tietoon. Sentähden pitäisi jokaisen nuoren miehen ottaman päällensä avioliiton ies, pelastuakseen huonojen seurain houkutuksista ja maailman hullutuksista. — Minua värisytti, sillä tuo kunnon pastori meni pitemmälle, kuin minä toivoinkaan, mutta kerran päästyään alkuun hän ei jaksanut hillitä ajatustulvaansa. — "Mikä onni", jatkoi pastori, "kun nuorelle miehelle aukenee koti, jossa hyvä henki hallitsee, jossa tyttäret eivät heitä virsikirjaansa nurkkaan, vaan oppivat siitä hurskaita värssyjä", (minä näet olin ennen hänen tuloansa käskenyt tyttöjeni asettaa virsikirjat näkyviin) "jossa semmoinen äiti on hallitsemassa, että hän ojentaa suojelevan kätensä myöskin sen kadotetun yli, jota hän sanoo pojakseen." Nyt veti tohtori Wrenzchen suunsa hymyyn. "Tuo ei merkitse hyvää", ajattelin minä. "Jospa pastori nyt jo lakkaisi, hän vielä saattaa tohtorin ihan raivostumaan." — "Kaksi tietä on, hyvät kuulijani", lopetti hän puheensa, "siveyden ja järjestyksen, itsensäkieltämisen ja rauhan tie sekä maailman tie kaikkine nautintoineen, jonka loppu on epätoivo ja omantunnon vaivat. Kukapa voi siinä kauan olla epätietoisena? Ainoastaan paatunut ja kelvoton. Ja mitä tämä pikku kastettavamme vaatii? Että hänen kumminsa ovat hänelle hyvänä esimerkkinä!"
Sitte tapahtui itse kaste ja pikku Frans vietiin makuuhuoneesen.
Minä olin utelias kuulemaan, mitä puhe oli vaikuttanut tohtoriin. Pastori oli liian hyvää tarkoittanut, sillä niin turmeltuneena minä en suinkaan pidä tohtoria, kuin pastori oli maalannut, mutta kaikkihan pastorit maalailevat sysimustilla väreillä, kun joutuvat synnistä puhumaan.
Pöytä katettiin nopeasti ja me kävimme syömään. Tohtori Wrenzchen talutti Emmiä, joka näyttikin oikein sievältä; pastori istui Bergfeldtin rouvan kanssa sohvalla ja Krauset ottivat pikku Edvardin keskeensä. Minä ihmettelin, mitenkä se poika oli kasteen ajan ollut niin hiljaa, mutta kohtapa tuli ilmi, että hän oli löytänyt konvehtitalrikin ja tietysti pysynyt sitte sen luona. Augustan täytyi heti lähettää sokurileipuriin uutta hakemaan sen sijaan, mitä hän oli ahminut. Kun minun ja Krausen rouvan väli ei vielä ole oikein selvillä, en minä mitään sanonut, mutta katseeni hän kyllä ymmärsi.
Augusta oli laittanut oikein hyvää ruokaa. Se maistui kaikista, ja kun olimme jo iloisimmillamme, alkoivat puheet. Herra Krause toivotti pitkää ikää vanhemmille, minun Kaarleni sitte oikein sievästi vanhalle Weigeltille, joka puolestaan puhui kummeille. Eno Fritz joi neljän Fransin maljan, kastetun lapsen, sen isän ja iso-isän sekä tohtori Wrenzchenin, joka myöskin on Frans, arvellen, että jos samoin edespäinkin käy, niin kohta tulee sukuun koko keisari Fransin rykmentti, josta me kaikki purskahdimme nauramaan ja tohtori Wrenzchen hyvin punastui. Tohtori kyllä puheli Emmin kanssa, vaan vähän varovasti ja kylmästi, kuten näytti. Siitä minä tulin hyvin levottomaksi.