Kirjan lähetän mukaan. Siitä näette, ett'en minä vielä ole maininnutkaan pahimpia paikkoja.
Musiikillinen vävynpyynti.
Te olitte silloin niin ystävällinen, että painatitte sen kelvottoman jutun, joka minun Emmini syntymäpäivänä tapahtui, kun lapset näyttelivät sitä vanhaa hirveätä ilveilyä nukketeaatterissaan ja minä riitauduin Heimreichin rouvan kanssa. Hän ei ole siitä asti kertaakaan käynyt meillä, ja Krausen rouvakin, hyvin ymmärtäväinen vaimo, sanoo olevan minun puoleltani liikaa alentautumista, jos minä astuisin ensi askeleen.
Mutta nyt minun on kerrottava teille, miten äärettömästi minä äskettäin hämmästyin. Minä istun noin vaan enkä ajattele niin mitään, kun ovella soitetaan ja postimies tuopi minulle rahalipun. Ensin minä en sitä ollut lainkaan uskoa, mutta täytyihän minun kuitata, ja hän luki minulle kultakolikot pöydälle. Se oli maksu siitä, mitä teille kirjoitin; ei, sitä en todellakaan odottanut, ja vielä niin paljo, minä olin ihan hämmästyksissäni ja aloin itkeä ja lapset myöskin. Raha oli pöydällä, minä ajattelin sen katoavan näkyvistäni, jos siihen käsin koskin, ja olisinpa luullut postimiestä jonkun lumotarinan kummitukseksi, ell'ei hän olisi niin pahasti liannut salin lattiata.
Mieheni sanoi: "Minähän saatan ihan ylpeillä sinusta, Vilhelmiina, tuon sinä olet ansainnut kirjailulla." — "Kaarle", sanoin minä, "olenpa minä välistä ollut liian kiivas sinulle, se ei ole enää tapahtuva, ei, ei millään tavalla." Hän syleili minua ja suuteli ja minun täytyi taaskin ruveta itkemään. Emmi ja Betti kiertyivät minuun kiinni, kun näkivät, ett'en minä vieläkään jaksanut rauhoittua, ja pyyhkivät hekin silmiänsä. "Kas niin, jätetään jo, lapset", lepyttelin minä heitä, "tämähän on vain iloa. Jospa vain Heimreichin rouva tämän näkisi, niin sepä vasta häntä suututtaisi!"
"Mitä aiot nyt rahalla tehdä?" kysyi mieheni. — "Sen minä säilytän ikuiseksi muistoksi", vastasin minä, "taikkapa ehkä ostan sillä itselleni uuden hatun, kun vanha ei enää ole vähääkään nykyisen muodin mukainen. Krausen rouvakin on äsken juuri hankkinut itselleen uuden." — Lapsetkin arvelivat sitä keinoa paraimmaksi kaikista. Niinpä minä taivuin heidän pyyntöönsä, ja kolmen kesken läksimme sitte muotikauppaan. Mutta kun siitä rahasta vielä jäi jokseenkin paljo, jonka postimies toi, niin sanoin minä: "Nyt me sillä hankimme itsellemme vähän hauskuutta. Tänä iltana menemme Bilsen konserttisaliin; minä panen uuden hatun päähäni ja pappa tulee sitte meitä noutamaan."
Lasten riemu oli ääretön, ja kun nyt kerran olimme kävelyllä, poikkesimme kondiittoriin, otimme suklaata leivoksien kanssa sekä vähän nakertelemista päälle. Se oli erittäin hauskaa ja mukavaa.
Iltasilla läksimme hyvään aikaan tielle, saadaksemme hyvät istuinpaikat Bilsenissä. Astuttuamme saliin näen minä siellä jo erään ystäväni istuvan muutaman pöydän ääressä. Me menimme luo ja tervehdimme. "Hyvää iltaa, rouva Bergfeldt", sanoin minä, "näkeepäs teitäkin vielä. Kas, miten teidän Augustanne on kasvanut siitä asti, kun häntä viimeksi näin!" — Niinpä hänkin arveli, että hänen tyttärensä on paljon kasvanut. — Tietysti minä heti huomasin, että vaatteetpa ne ainoastaan tytön suureksi tekivät; ihan viimeisen muodin mukaan liepeet ja pansari-liivit ja tukka otsalle kammattuna kuin Ölannin pikku hevosilla. Sitä minä en toki tytöilläni kärsisi, vaikka Bettille kyllä aivan yhtä hyvästi semmoinen puku sopisi kuin Bergfeldtin Augustalle, joka kyllä kävi rippikoulunsa jo kaksi vuotta sitte, mutta on vielä niin laiha ja hoikka, että ihan pitäisi hävettää pukea häntä kuin täysikasvuista ihmistä. No, kellä on niin terävät kyynyspäät, niin parasta onkin pitää pitkiä hihoja.
Me asetuimme siihen, vaan kun Emmi aikoi käydä Augustan viereen, sanoi Bergfeldtin rouva tuolin jo olevan toiselle aiotun; hänen Emilinsä vielä oli tulematta. — "Onhan tuossa kaksi tuolia, tottahan teidän Emilillenne riittänee yhdestäkin." — Hän vastasi Emilin tuovan kanssansa toisenkin ystävän ja joutui ihan hämillensä. — "Ahah", ajattelin minä, "tässä on jotakin tekeillä. Pidäpäs varasi!"
Kohta sitte Emil tulikin ystävänsä kanssa, joka, kuten sittemmin tuli selville, lukee niinkuin Emilkin asessoriksi, vaikka hänellä vielä on pari vuotta jäljellä. Ihan niinkuin odotin, istuutui ystävä Augustan viereen, joka siitä punastui korviinsa asti ja sitte vielä neuvottomammalta näytti kuin ennen. Emil joutui siten minun Bettini viereen, ja niin olikin meidän pöytämme täysi.