Konsertti alkoi. Tuskin ehtivät soittajat käydä käsiksi soittimiinsa, kun Bergfeldtin rouva otti sukanneulomuksen taskustaan ja alkoi neuloa niin kiireesti, kuin olisi tahtonut ansaita takaisin pääsymaksua. Niin kauan kun soitettiin hitaasti ja juhlallisesti, neuloi hän ihan rauhallisesti, mutta kun sittemmin soitettiin valssia, tarttui tahti hänelle sormiin ja häneltä niin paljo silmiä puikoilta putosi, että Augustan täytyi kaikki jälleen purkaa, mitä hän kokoon oli saanut. Nyt minulle myöskin selvisi, minkä tähden se sukka niin harmaalta näytti.
Hyvin minä kyllä suosin kotoista ahkeruutta ja vihaan laiskuutta, mutta jos on henkeään sivistämässä konsertissa, niin eihän toki huomiota riitä kahteen paikkaan, sinfoniaan ja sukkaan. Enkä myöskään luule Beethovenin sovitelleen ihanoita sävelmiänsä sitä varten, että niiden höysteeksi pitäisi neuloa sukkaa. Ja miten suurenmoinen sellainen sinfonia on, kun näkee kaikki kuulijat niin syvissä ajatuksissaan istuvan kuin syvin kaivo eikä suinkaan heräävän todellisuuteen vähemmästä kuin ämpärillisestä kylmästä vedestä! Niin, se on musiikin voima!
Välihetkinä meillä oli kyllin hauskaa. Emil ryhtyi Bettin kanssa laajaan keskusteluun Saksan kirjallisuudesta, ja kun Betti vasta äskettäin oli lukenut erään Marlittin teoksen, selvittihe hän oivallisesti; hänen mielestään Marlitt kuvailee luonteitansa erinomaisesti ja ihan oikealta hänestä näytti, että parooni ammuttiin ja nerokas kunnon insinööri sai kreivittären. Kun lapset jotakin oppivat, voivat he sitte myöskin puhua mukaan jonkun sanan.
Bergfeldtin Augusta ja ylioppilas tuskin puhuivat sanaakaan, mutta vähä väliä katsahtivat sivulta rakastuneesti toinen toiseensa, ja ne katseet puhuivat kylliksi. Vaan Bergfeldt'in rouva ei ollut sitä peliä ollenkaan huomaavinaan, hän päinvastoin aina puhutteli ylioppilasta "hyväksi herra Weigeltiksi" ja kyseli, miten hän voi, mitä hänen vanhempansa toimittelivat ja miksi hänellä ei ollut kalvokkaita, jotka Augusta oli hänelle kutonut. — "Te kaiketi tahdotte pitää tuota nuorukaista lämpimänä, kun hänelle lahjoittelette lämpöisiä kalvokkaita?" kuiskasin minä hänelle hiljaa, tarkoittamatta leikilläni mitään pahaa. Vaan rouva katsahti pilkallisesti minun hattuani ja sanoi: "Me pidämme hyödyllistä parempana kuin koreilemista ja loistoa!" — Minulta jäi suu kiinni. Sanoa minun uutta hattuani koreilemiseksi! Niin, jos minä sen olisin ottanut velaksi taikkapa edes mieheltänikään siihen pyytänyt rahan, se olisi ollut ihan toista. Vähän toinnuttuani minä vastasin: "Tietysti, jos miehen pitää kaikki yksin ansaita, ei rouvan sovikaan viimeisintä muotia tavoitella." Hän kyllä yskän ymmärsi.
Toisen osaston aikana söimme leivoksia, joita minä olin tuonut. Nuoret herrat sytyttivät tupakkansa, ja mitä kauniimmaksi musiikki tuli, sitä enemmin tunkeutuivat ylioppilas ja Bergfeldtin Augusta lähemmäksi toisiansa. Minä en enää sanonut niin sanaakaan, huomasin vain itsekseni, kun musiikki soitti eräässä hyvin tunteellisessa potpourrissa sävelmän: "Ah, jospa oman' oisit", että nuo kaksi istuivat käsi kädessä ja katsoivat silmäkkäin.
Viimein loppui konsertti. Minun Kaarleni ja herra Bergfeldt odottivat meitä porstuassa ja me menimme kaikki ravintolaan, otimme eri huoneen, ollaksemme ihan häiritsemättä. Minun Kaarleni oli kertonut herra Bergfeldtille, mistä minun uusi hattuni oli kotoisin, ja hän toivotti minulle onnea ja sanoi, että minäkin nyt kuuluin Saksan kirjailijanaisten lukuun, johon hänen rouvansa, tietysti pelkästä hatun kateudesta, tokasi, että naiset, jotka istuvat kirjoituspöydän ääressä, eivät huoli paljon perheestään eikä taloudestaan. — "Vai eivät?" vastasin minä; "ainakin pidän minä parempaa huolta tyttäristäni kuin te omastanne; minä en koskaan antaisi tyttäreni ruveta rakkausseikkoihin ylioppilaan kanssa, niinkuin teidän Augustanne." — No, se sana tuli väliin kuin räjähdyskuula. — "Mitä?" tiuskasi herra Bergfeldt, "herra Weigelt, ettehän toki luulle…" — "Hyvänen aika, pappa!" vaikeroi Augusta. — "Frans tarkoittaa totta", sanoi Bergfeldtin rouva. — "Mikä Frans?" kysyi herra Bergfeldt kiivaasti. — "Herra Weigelt, tiedän mä", vastasi rouva, "hän rakastaa niin sydämmestänsä Augustaa…"
"Sallikaa minun sanoa yksi sana", lausui herra Bergfeldt nuorelle ylioppilaalle, joka nousi ylös ja todella näytti paljaalta valkohyytelöltä koko mies. Kaikkiansa, miten hän tutisi. Ihan kuin uudenaikainen sähköhelistin. Oikein hän rupesi säälittämään.
"Mikä te olette?" kysyi herra Bergfeldt.
"Oikeustieteen ylioppilas." — "Missä te sitte tutustuitte minun tyttäreeni?" — "Bilsen salissa." — "Ja he rakastavat toisiaan niin suuresti!" sanoi äiti väliin. — "Niin toden totta, pappa!" nyyhkytti Augusta. — "Mutta te olette liian nuori naimaan eikä isä jätä tytärtään pitkän päälle." — "Voi pappa, sinä muserrat minulta sydämmen; Frans on niin hyvä", voivotteli Augusta. — "Tahdotko tehdä lapsemme onnettomaksi?" kysyi äiti. — Ylioppilas-parka ei saanut sanaakaan sanotuksi, vaan seisoi herra Bergfeldtin edessä kuin joku pahantekijä tuomarin tutkinnossa. — "Pidättekö huolta minun lapseni onnesta?" kysyi herra Bergfeldt häneltä. "Lupaatteko olla ahkera, suorittaa tutkintonne, elää siivosti ja tehdä minun lapseni… tyttöni… vanhimman tyttäreni…?" — Hän ei voinut jatkaa enää. Augusta itkeä nyyhkytti melkein kuollaksensa. Ja kun äiti nyt sukkelasti pani molempain nuorten kädet yhteen ja sanoi: "Minä siunaan teitä, omat lapseni!" silloin alkoivat minunkin tyttöni yhdessä itkeä. Todella se olikin liikuttavaa, sillä kihosipa itsellenikin kyynel silmään, mutta itsekseni täytyi minun kuitenkin sanoa, että tuo kihlaus oli ainakin liian hätäinen. Sulhasella ei vielä ole omaa leipää… ja tyttö sitte terävine kyynyspäineen! Kylläpä sulhanen kummastuu, kun ne saa joskus nähdä!
Vaikka Bergfeldtin rouva äsken ei ollut juuri kohtelias minulle, toivotin hänelle kuitenkin onnea ja sanoin toivovani, ett'ei hänen tarvitsisi katua lapsensa kihlaamista niin aikaisin ja niin nuorelle miehelle. Hänen nuoruutensa näkyi heti kasvojen näppylöistä ja joistakuista parranhaituvista; minä en hänestä suinkaan olisi huolinut vävykseni, sillä jotain arvoa panen minä toki näköönkin. Mitäs varten minä muuten olisin uuden hatun ostanut?