Betti kysyi, näkikö hän, miten poika oli tullut putoamaan.
Herra Feliks Schmidt oli hetkisen vaiti ja sanoi sitte: "Oli siinä toinenkin poika laivasillalla."
"Niin oli", vastasi Betti.
"Tunnetteko te sen pojan?"
"Varsin hyvin!" sanoin minä. "Hän on täydellinen veitikka."
"Minä en häntä jättäisi perään katsomatta", sanoi herra Schmidt.
"Minkä tähden?"
"Hänkin saattaisi kerran pudota järveen", vastasi herra Schmidt lyhyesti.
"Eihän toki!" naurahdin minä. "Ei paha pala tulessakaan."
Herra Schmidtin ensi lasi oli jo tyhjänä ja minä menin tekemään toista. Aurinko oli tällä välin siirtynyt, niin että minä sain emännän kanssa siirtää myöskin märkiä vaatteita parempaan paikkaan. Mutta jopa ne olivatkin melkein kuivat. Paidan ja mansetit saattoi jo kohta silittää, niin että minä pistin raudat tuleen. — Silloin tuli Betti sanomaan, että herra Schmidtin sikarit olivat kaikki kastuneet ja että hän kuitenkin mielellään nyt polttelisi.