"Mitenkähän olisi, jos kutsuisimme herra Feliks Schmidtin ja hänen ystävänsä tänne vieraisille?" kysyin minä ikäänkuin sattumalta. — "Ei minusta olisi soveliasta heitä suorastaan kutsua", vastasi Betti. — "Mutta lupasivathan he käydä vastakin meillä, kun tuona iltana läksivät." — "Jos he sattumalta tulisivat, olisi se minulle hyvin mieleen", sanoi Betti, "vaan jos sinä heidät erittäin kutsut, lähden minä puolestani Berliiniin." — "Mitäpä sinä siellä kaupungissa tekisit? Pappa ja Emmi tulevat myöskin tänne ja samoin eno Fritz." — "Mutta minä menen." — "Betti, johan sinä olet järjetön." — Hänellä oli jo taaskin vastaus valmiina, mutta ennenkuin suu ehti aueta, olin minä poissa huoneesta, jonka ovi oli asianmukaisesti paukahtanut kiinni minun jälkeeni. Jos en minä olisi ennen ehtinyt, niin olisi hän sen paukauksen tehnyt. Nyt hän voi kerran itsekin huomata, miten pahalta semmoinen kuuluu. Ei mikään paremmin kasvata kuin esimerkki!
Iltapäivällä minä läksin kaupunkiin ihan yksin, kun Betti oli oikullinen, ja matkalla minulla oli aikaa antautua kaikenlaisten ajatuksien valtaan. Minun mielestäni oli herra Feliks aivan kuin luotu minun Bettilleni. Että hänellä on sydän oikeassa paikassa, sen hän jo on osoittanut; että hän on tarkka ja toimellinen nuorukainen, sen minä näin hänen pesuvaatteistaan. Hän on kauppatoimissa. Vähästähän minunkin Kaarleni alkoi… miksikä eivät myöskin nämä nuoret saattaisi rakentaa omaa pesää: edessä puoti ja vieressä konttorihuone ja pieni asunto päällä toisessa kerrassa.
Mutta miten saada hänet ulos Tegeliin?
"Minä en eitä, että on olemassa hyvä sallimus. Jos minä sattumalta kohtaan herra Feliksiä", ajattelin minä, "niin se yhtyminen on taivaan antama viittaus." Ja koska tietysti aina on lupa vähän autella sallimuksen tekoja, läksin minä astumaan Kuninkaankatua ja koettamaan, eikö hän sattumalta ollut puodissaan. Mutta häntä ei ollut siellä; sen sijaan tapasin hänet meillä omassa kodissamme innokkaassa neuvottelussa minun Kaarleni kanssa villasukista, joita hänen isäntänsä tahtoi ostaa hyvän joukon minun mieheltäni. "Tämä on taivaan ääni", sanoin minä itsekseni ja odotin, kunnes kauppa oli tehty ja nuorukainen yritti lähtemään. Minä tervehdin häntä ja sanoin sivumennen: "Sunnuntaina on elojuhla Tegelissä." — "Kyllä minä aionkin tulla, jos ilma on kaunis eikä sada", vastasi hän punastuen. — "Ettehän toki nyt peljänne kastumista?" sanoin minä leikillisesti, ja hän läksi. — "Jos sunnuntaina on kaunis ilma", päättelin minä, "niin on siinä kolmas merkki, eikä minulle suinkaan johdu mieleen ruveta ponnistelemaan sallimusta vastaan."
Kaarle oli iloksensa minulta jo ennen kuullut, miten hyvin se nuorukainen oli käyttäytynyt, ja kiitteli häntä nyt vielä sangen ymmärtäväiseksikin, koska hänen oli onnistunut taivuttaa isäntänsä rupeamaan kauppa-asioihin meidän kanssamme, ja siitä Kaarle toivoi hyvää menestystä. — "Kaarle", sanoin minä, "näetkö nyt, miten runsasta korkoa hyvänteko kasvaa? Jos minä en olisi häntä auttanut, niin kukapa tietää, olisitko niin helposti päässyt hänen kauttansa sukistasi? Ja Betti näyttää häneen mieltyvän." — Silloinpa vasta Kaarle pauhahti. "Yhdestä sukkakimpusta minä en myö tyttöäni!" tiuskasi hän. "Etkö jo ole saanut kylliksi naimiskaupoistasi?" — "Kaarle", sanoin minä hiljaisella ryhdillä, "mitä taivaassa on päätetty, toteutuu maan päällä. Nuorukainen työskentelee samalla alalla kuin sinäkin. Meillä on vain nämä kaksi tytärtä… miten kaunista olisi, jos joskus kirjoitettaisiin: Buchholz ja Poika, trikoita ja viilatavaroita tukuttain!" — Kaarle mietti hetkisen. "Jos lupaat olla sekautumatta koko asiaan, niin en minä vastustele sinun toiveitasi", sanoi hän sitte.
"Sen minä kyllä lupaan", sanoin minä, "vaan sunnuntaiksihan minä jo hänet puolittain kutsuin maalle." — "Näetkö nyt, että olet ihan parantumaton; mutta minä sanon sinulle, että minäkin pidän silmäni auki."
Minä pakkasin laatikkoon kaikenlaista, mitä tarvitsimme vieraitamme varten, ja sitte minä menin eno Fritzin luo ja käskin hänen tulla muutamien ystävien kanssa, että voisin Bettille sanoa jotakin talrikkien, lusikkain, veitsien, kahvelien ja muiden sellaisten kalujen paljouden syyksi.
Sunnuntaina oli varsin ihana ilma.
Mieheni tuli jo lauantai-iltana. Sunnuntaina iltapäivällä tulivat eno Fritz ja herra Kleines. Emmin piti tuoman kanssansa poliisiluutnantin Miila.
Me odotimme kauan Emmiä, vaikka turhaan, eikä herra Feliksiäkään näkynyt, niin ett'ei meillä ollut muuta keinoa kuin lähteä ilman heitä kylään katsomaan elovaunujen ja elomiesten aseinensa ohi kulkemista juhlasaatossa. Se saatto oli sangen hyvin järjestetty, vaan eipä se siltä minua ollenkaan huvittanut, kun Emmi oli poissa ja samoin herra Feliks ystävineen. — Viimein tuli Emmi, mutta yksin. — "Missä on Miila?" kysyin minä. — "Hänellä ei ollut mitä panna yllensä!" — "Lorua! Miksi sinä tulet näin myöhään?" — "Minä… minä ensin katselin Ranskankadulla hevosrautatien kiskojen kiinni panemista." — "Emmi, mitä sinulla on tekemistä Ranskankadulla, mitä ne hevosrautatiet sinuun koskevat?" — "Ah, mamma, se on niin hauskaa!" —"Eipäs se ennen ollut." — "Kun kaikki kunnollisesti selitetään, niin kyllä se huvittaa." —"Kuka sinulle hevosrautatietä selittelee? Puhupas suoraan!" — "Tohtori Wrenzchen!" vastasi hän hiljaa. — "Mitä, hä?" — "Uusi rata kulkee nyt jo hänenkin asuntonsa ohitse." — "Mistä sinä sen tiedät?" — "Minä tapasin häntä äskettäin hevosrautatien vaunussa." — "Ketä?" "Tohtori Wenzcheniä; ihan sattumalta?" — "Ja tänäänkö myöskin ihan sattumalta?" — "En, vaan hän kävi minua noutamassa." — "Ratakiskojako katsomaan?" — "Niin. Ja sitte me ajoimme Hallenportille asti ja sieltä takaisin." — "Pyysikö hän sinua sille matkalle?" — "Pyysi, mutta itse minä maksoin; hän ei koskaan maksa minun puolestani, milloin ajamme hevosrautatiellä." — "Vai niin, te siis kohtailette toisianne. Tiedätkö sinä, miten pahasti hän on käyttäytynyt minua kohtaan?" — "Mamma, sinä olet tuntenut häntä väärin, hän on niin hyvä." — "Saammepahan toiste puhua enemmän tästä asiasta", sanoin minä. "Mitenkä sinä saatat antaa semmoisen miehen itseäsi lähestyä, joka on antanut sinulle selvät rukkaset, ja lisäksi vielä hevosrautatiellä? Parempi on, että minä otan sinut maalle tänne Tegeliin."