Kuka siitä tohtorista pääsee hullua viisaammaksi? Minä hänelle syötän parasta vasikkapaistia eikä hän ole millänsäkään, vaan tuskin ehdin kääntyä häneen seljin, kun hän jo tunkeutuu viattoman tyttäreni ystäväksi. Hyvä toki, että he hevosrautatiellä eivät koskaan jää kahden kesken.
Herrat olivat menneet edeltä, minä ja tytöt astuimme jäljestä hovin ravintolaan, jossa juhla oli jo meneillään, ja siellä tapasimme myöskin herra Feliksin ja hänen ystävänsä Maksin. Me tervehdimme toisiamme ja asetuimme tuttavasti saman pikku pöydän ympäri.
Eno Fritz kehoitti nuoria tanssimaan. Herra Feliks pyysi kumppaniksensa Bettin ja herra Kleines kumarsi Emmille, mutta Emmi ei sanonut tanssivansa, jonka tähden hän alla päin hävisi näkyvistämme. — "Emmi, miten sinä niin epäkohtelias olit?" kysyin minä. — "Ah, mamma", sanoi Emmi, "häntä sinä et likimainkaan tunne. Äskettäin Fredrikinkadulla asemahuoneen luona tarjoutui hän minua iltasilla saattamaan ja oli niin hävytön ja röyhkeä, ett'en ollut mitenkään selvitä hänestä. Jos tohtori Wrenzchen ei olisi tullut, niin en tiedä, mitä minun olisi pitänyt tehdä." — "Mitä sinä nyt sotket? Mitenkä jouduit Fredrikinkadulle?" — "Minä olin ajamassa kaupungin rautatiellä." — "Ja mistä se tohtori tuli?" — "Hän oli ostamassa minulle ranskalaisia hedelmiä." — "Ja herra Kleines?" — "Hän rupesi minua puhuttelemaan, kun minä puodin edessä odottelin tohtoria." — "Emmi, se oli hyvin kevytmielisesti tehty!" — "Ei suinkaan, kun hän kohtuullisesti torui herra Kleinesiä ja minun koko ruumiini vapisi kiihtymyksestä, niin tohtori sanoi…" — "Mitä hän sanoi?" — "Että on toki hauskempaa hevosrautatiellä!" — "Eikö mitään muuta?"— "Ei." — "Eikö herra Kleines sinua tuntenut?" — "Tuskin, sillä minulla oli jotenkin tiheä harso silmillä." — "Emmi, sopiiko tuommoinen käytös sinulle? Ja ett'ei sinun enää tarvitse joutua semmoisiin ikävyyksiin, kiellän minä lujasti sinua seurustelemasta tohtorin kanssa, ja herra Kleinesin minä kyllä opetan."
Minä etsin herra Kleinesin ja puhuin hänelle suoraan vasten silmiä. Hän ensin ei tunnustanut, vaan kun minä en niin vähällä päästänyt, puolusteli hän itseään sillä, ett'ei muka tuntenut naista. — "Sitä pahempi", sanoin minä, "että te olette tuommoinen katusankari, joka ahdistelette ihan tuntemattomia siivojen perheiden tyttäriä." — "Ja muuten", sanoi hän, "hetihän minä poistuin, kun tohtorilta kuulin, että se hänen suojeluksessaan oleva nainen oli hänen morsiamensa. Jos se nainen oli teidän tyttärenne, niin saan toivottaa vain onnea!" — "Onko se totta?" kysyin minä. — Silloin hän oli pahastuvinaan. Kuinka minä muka saatoin epäillä hänen sanojansa. — "No, hyvä", sanoin minä, "minä annan anteeksi nuorekkaan kevytmielisyytenne, jos lupaatte parantua ja pitää suunne kiinni." — Sen hän lupasi, ja kun jo ilta alkoi käydä viileäksi ja hänellä muka oli paha yskä, katsoi hän paraaksi palata kaupunkiin. — Jopa minä tiesinkin kylliksi.
Meillä muilla oli vielä iloa pitkän aikaa. Betti oli kukoistava kuin ruusu ja eno Fritz tanssi kuin hullu talonpoikaistyttöjen kanssa. Herra Maks, Feliksin ystävä, oli jotenkin hiljainen, ja kun minä kysyin, miksi hän näytti niin totiselta, sanoi hän iloitsevansa ystävänsä onnesta. Siihen minä en vastannut mitään, vaan mielessäni soivat voittomarssin sävelet pelkästä riemusta. Ystävykset olivat varmaankin puhelleet toisilleen sydämmensä salaisuudet, ja mitkä ne olivat, ei minun tarvinnut keltään kysellä. Ah, miten minä olin iloinen! Kun illempana palasimme yksinkertaiseen pieneen kesäasuntoomme illalliselle, sanoi Kaarle tiellä: "Vilhelmiina, luulenpa, että kauppanimi 'Buchholz ja Poika' olisi varsin sopiva. Hän on pulska nuorukainen, mutta tee minulle vain kerran mieliksi: älä kiiruhda asiaa." — "Kaarle", myönnyin minä, "olkoon niinkuin tahdot. Käsitänhän minäkin, että hyvälle asialle pitää antaa aikansa. Muuten jää Emmi nyt minun luokseni Tegeliin; jos tohtori tarkoittaa totta, niin tietäähän hän, missä tyttö on."
"Mitä tohtorista, Vilhelmiina?"
"Huomaa tarkoin, minusta tulee kuitenkin hänelle anoppi, ja silloin minä hänen asiansa selvittelen. Hänellä onkin liian suuri syntiluettelo!"
Viimein herrojen piti lähteä kaupunkiin. — Yöllä näin unta, että tohtori ja Emmi ajoivat pois hevosrautatien vaunuissa ja minä juoksin jäljestä, vaan en saavuttanut heitä. Toivottavasti ei se uni kuitenkaan merkitse mitään pahaa.
Salaisuuksia.
Kun ilma kylmenee, on minusta kuitenkin parempi elää kaupungissa kuin maalla. Niinpä me siirryimme pois Berliiniin silloin, kun puiden lehdet alkoivat näyttää muotivärien näyttelyltä. Krauset läksivät paljon aikaisemmin, kun herran lupa-aika loppui, ja minä iloitsin heidän menostaan. Toisena päivänä ennen lähtöään ovat he, kuten siitä talosta kuulimme, jossa he asuivat, panneet Mukin paistinpannuun ja syöneet hapahkon kastekkeen kanssa. Minä en voi käsittää, mitenkä ihmiset saattavat olla niin tunnottomat. Syödä niin sievä pikku olento kuin Mukki! Vaan eiväthän ne kaikkien hienot tunteet ole yhtä arat.