Kello yksi tuli tohtori ystävänsä tohtori Paberin kanssa, jonka hän oli ottanut todistajaksi, noutamaan Emmiä maistraattiin. Minun Kaarleni ja eno Fritz läksivät myöskin todistajiksi mukaan. Minä puolestani en heihin yhtynyt, kun minulla oli muuta tärkeää tekemistä.
Pitikö minun lapseni niin ihan ilman runoutta uusiin oloihin astuman? Eihän toki. Nyt oli minun toimitettava pois jäävän häämatkan korvausta, ja sitä varten me salaa koristimme tohtorin asunnon kukilla. Se sukkela ajatus oli kasvanut Augusta Weigeltin päässä ja hän minua myöskin autteli koristuspuuhassa sill'aikaa, kun sydämmetön valtio minun lapseni laillisesti antoi tohtorille. Portaille sovittelimme köynnöksiä ja samoin oviin. Arkihuoneen muutimme täydelliseksi kukkatarhaksi ja makuuhuoneen jonkinlaiseksi palmupuistoksi. Se kaikki näytti lumoavalta, niin että Augusta ei sanonut koskaan nähneensä viehättävämpää. Lakanat olivatkin valkoiset kuin äsken tullut lumi, niin että ne oikein loistivat vehreäin kasvien välitse, jotka olimme asetelleet pyramiidin muotoon vuoteiden eteen. "Kun kattolampussa on tuli, niin kyllä tämä näyttää Tuhannen ja yhden yön kohtaukselta", sanoin minä.
"Oikein satumaista!" myönsi Augustakin, "joll'eivät vain nuo ruukut niin pahasti haisisi kasvihuoneelta."
"Kuulepas, Augusta", sanoin minä, "juokse heti hajuvesi-puotiin ja tuo pullonen pomeransinestettä, niin että saamme ripsua sitä kasveille, ja silloin he astuessaan tänne sisään luulevat olevansa Nizzassa. Minä tiedän Italian-matkaltani, miten suloinen juuri pomeransin tuoksu on."
Se oli sangen sopiva keino Augustankin mielestä; minä annoin hänelle markan ja hän läksi juoksujalassa.
Hänen poissa ollessaan minä vielä kerran perinpohjin katselin, ett'ei talosta mitään puuttunut. Se oli kuin sievä nukkekaappi, niin mukavaa oli kaikki. Yksin uusi saapaspihtikin oli hankittu; siitä oli eno Fritz pitänyt huolen.
Augusta ei ollut säästänyt jalkojansa, ja me haihdutimme homeen haisun hajuvedellä ja läksimme pois, sillä meillä oli ensin pienet aamiaispäivälliset kotona, koska vihkiminen oli tapahtuva vasta kello neljä ja hääpäivälliset kello viisi englantilaisravintolassa.
Meidän saapuessamme kotiin olivat herrat jo ehtineet takaisin maistraatista ja hyvin nälkäisinä. Herra tohtori Paber sanoi minulle muutamia ystävällisiä sanoja ja toivotti onnea, josta minä häntä sitä enemmin kunnioitin, kuin eno Fritz lakkaamatta nimitteli Emmiä rouva tohtorittareksi ja piti koko asiaa hyvin vähäpätöisenä. Emmistä oli kaikki niinkuin muulloinkin tohtorin tullessa meille, ja kuitenkin oli hän nyt naimisissa. Tohtori Wrenzchen oli jotenkin hiljainen, ja se minua hyvin miellytti. Pitihän hänen, toki viimeinkin tajuta, minkä, edesvastauksen hän otti niskoillensa, kun pyysi muiden ihmisten tyttären vaimoksensa.
Aterioiminen sujui varsin hauskasti. Herra tohtori Paber piti virkistävän puheen, me joimme nuoren parin onneksi ja juttelimme kaikenlaista, kunnes tuli aika lähteä pukeutumaan.
Tällä välin tuotiin kaikenlaisia häälahjoja, paljo hyödyllistä, vaan paljo kelpaamatontakin, niinkuin esim. kaksi samppanjamaljaa; ne yksitoista tohtoria toivat kaksi hyvin kaunista hopeaista kynttiläjalkaa, herra Kleines lasilaatikon kultakaloilleen, joita Emmi ei kuitenkaan voi kärsiä. Eno Fritz neuvoi häntä keittämään kalat ja lasisäiliössä pitämään luumuja. Poliisiluutnantin rouvalta tuli komea myrtti- ja pomeransinkukka-kimppu juuri silloin, kun nuoret nousisivat morsiusvaunuihin.