Oikein tuntui helpommalta, kun se veitikka läksi. Ei hän edes kiittänytkään; mutta sitähän ei sovikaan vaatia semmoiselta kasvatukselta, jossa isä on täydellinen nolla ja äiti antaa poikansa tehdä, mitä suinkin tahtoo.
Ei kulunut puoltakaan tuntia, kun Krausen rouva jo tulla nelisti meille ja tempasi kelloa, niin että olisi luullut koko Berliinin olevan häviämässä.
Hän sanoi tulleensa vain pistäymältä, mutta hänen piti saaman puhua suunsa puhtaaksi. "Olkaa hyvä, käykää istumaan!" sanoin minä. — Ja silloin alkoi sanatulva. Hän oli aina suuresti kunnioittanut minua, vaan se ei hänestä ollenkaan ollut hyvin, että minä kutsuin toisten ihmisten lapsia, kyselläkseni heiltä, mitä toisten ihmisten perheissä tapahtuu. Mitä hänen talossaan tapahtuu, tietäköön ken hyvänsä, mutta hän ei antanut itsellensä lähettää oman poikansa kautta hyviä neuvoja. — Minä sallin hänen puhua loppuun asti, sillä mahdoton oli saada sanaakaan sopimaan väliin; hänen puhekoneensa kävi kuin hammasharja suussa. — "Hyvä rouva Krause", sanoin minä, "kellekä johtuisikaan mieleen toisia ihmisiä neuvoa, mutta ettehän siitä saata minua moittia, ett'en minä halua, että nuorempi veljeni naitetaan kenen kanssa hyvänsä." — Sitä ei ole aiottukaan ja minulle pitäisi olla yhdentekevä, mitä pukua hänen vieraansa milloinkin käytti. Siitä minun ei tarvinnut olla huolissani.
Kukapa siitä olikaan huolehtinut? — "Juuri te, hyvä ystävä, Edvard kertoi minulle kaikki, sillä lapsella on niin hyvä muisti." — Tottapa poika oli silloin pannut omiansa. — Mitenkä minä voin semmoista sanoakaan. — "Hän se puhui paraasta leningistä!" sanoin minä pahastuen, "enkä minä." — "Sekö viaton lapsi, kuinka semmoiset asiat sille johtuisivat mieleenkään?" — "Olenko minä sitte valehdellut?" — "Sitä minä en sano… Mutta te olette antaneet lapselle vaapukkasylttyä ja siltä urkkineet ja sille kenties mitä kaikkea kertoneet, ja nyt minun serkkuni istuu ja itkee ja on ihan menehtyä. Te olette sen tyttö-raukan saattaneet yksiin puheihin veljenne Fritzin kanssa… nyt on hänen kunnian-asiansa naida tyttö."
Minä olin kuin puusta pudonnut. Pari kolme kertaa täytyi minun hengähtää, ennenkuin sain sanaa suustani. "Mitä? Minäkö? Ei, hyvä ystävä, Te sitä liittoa tahdotte. Te sitä olette puuhanneet." — "Älkää luulkokaan!" — "Mitenkä sitte Edvard sen tiesi?" — "Taivas tietköön, mitä kaikkea te siltä viattomalta lapselta olette kyselleet." — "Mutta hän kuitenkin sanoi pääsevänsä häihin, kun Eriikka ja eno Fritz…"
"Vai niin!" Ja se kuului niin pitkältä kuin Kuninkaankatu ja Myllerinkatu yhteensä. "Siinä ihan erehdytte. Lapsi olisi tullut niin mielellään Emmin häihin, mutta kun sitä ette lainkaan sallineet, lohdutimme me sitä pienoista, luvaten, että hän pääsee täti Eriikan häihin." — "Vai niin! Ja kenenkä kanssa, jos saan kysyä?" — "Kenenkäkö kanssa? Se oli samantekevä, kunhan vain Edvard rauhoittui. Nimiä ei mainittu. Oletteko te panneet pojan suuhun jonkin nimen? Me olemme hyvin varovaiset semmoisissa asioissa."
"Mutta Edvard sanoi tietävänsä kaikki, vaikka ei vain tahtonut mitään sanoa…" — "Senkö verran te lapsia tunnette? Monestihan ne pikku sielut sanovat leikillä: minä tiedän, mitä sinä et tiedä, eivätkä kuitenkaan tiedä niin mitään. Edvardhan onkin aina niin sukkela. Ei, hyvä ystävä, ei lasten puheihin ole luottamista; sentähden teidän ei olisi tarvinnut lähettää lasta myöten minulle hyviä neuvojanne. Ja mitä minun serkkuuni koskee, niin on teidän veljenne tietysti tekevä kunniansa mukaan. Siitä minä puhun hänen kanssansa." — Ja hän läksi imelästi hymyillen.
Pitääkö minun nyt vielä kertoa, mikä kahakka minulla oli eno Fritzin kanssa samana iltana? Krausen rouva oli käynyt hänenkin luonansa, suoraa päätä nelistänyt sinne, ja Fritz tuli sen mukaisella tuulella. Näköään oli hän jotenkin levollinen, mutta kulmakarvat olivat hyvin lähellä toisiansa, niin että hänen kyllä näki olevan hyvin suutuksissaan. "Mitäs sanot, Vilhelmiina", kysyi hän, "jos nyt heti menen kosimaan? Seurustellut olen kyllä hänen kanssansa, sen tunnustan, vaan en itseäni mihinkään sitoutunut; nyt on asia toisin." — "Onko hän sinusta siis sopiva?" — "Parempikin kuin vain sopiva, mutta naida en ollut vielä suinkaan päättänyt." — "Entä nyt?" — "Rouva Krause sanoo hänen olevan tuskissaan loruista. Hän on loukkautunut ja kärsii. Voinko minä sitä sietää?" — "Oletko sen sitte nähnyt?" — "En, vaan rouva Krause sanoi." — "Hän valehtelee." — "Vilhelmiina!" — "Puolusta sinä vain heitä. Koko se perhe valehtelee; rouva, se kelvoton poika, isä… ei, hän ei, hän onkin vain yömyssy." — "Ja Eriikkako myös?" — "Fritz, tee minulle mieliksi, älä käytä hänestä niin tuttua puhetapaa. Ajattelehan toki tulevaisuuttasi… Hänellä ei ole ropoakaan!"
"Minä ansaitsen enemmän, kuin me yhteensä koskaan tarvitsemme." — "Fritz? ethän todella ajattele tuota… tuota…" — "Ei sanaakaan enää, Vilhelmiina. Minä olen itsenäinen mies ja teen, mitä tahdon. Jää hyvästi!"
Hän meni.