Toisena päivänä odotin ilmoitusta eno Fritzin kihlauksesta, vaan sen sijaan kuulin, että se Eriikka oli yhtäkkiä lähtenyt kotiinsa. Kuka tästä pääsee hullua viisaammaksi? Jos kysyn eno Fritziltä, vastaa hän kylmästi hymyillen: "Anna ensin vaapukkasylttyä, sitte saat kuulla kaikki." — Mutta ensi talvena panen minä toimeen seuranäytelmiä, ja silloin minä kyllä niin asettelen, että eno Fritz unhottaa tuon neitisen.
Kuten sanottu, huolista ei pääse ennen häitä eikä jälkeenkään.
Ensi pidot.
Ihan luonnollista on, että nuori aviopari ensi hyväilyjen ja suutelujen jälkeen rupeaa hankkimaan seurapiiriä; että olisi jotakin vaihettelua olemuksen yksitoikkoisuudessa. Mitäpä varten olisikaan talossa uudet huonekalut, ruokapöytä koneineen, valkopohjaiset ja sinikirjaiset posliinit, hienot pöytäliinat, oikeat gotilaistuolit ja muut kaikki, ell'ei niitä saisi näyttää ihmisille? Eiväthän tohtori ja Emmi kuitenkaan voi yksin vieriskellä koko tusinalla tuoleilla, katsomattakaan sitä kohtaa, että ne ovat oikeat kidutuskoneet, jotka tuntee ristiluissaan vielä kolmen päivän kuluttuakin, kun niissä on niin jyrkät selkälaudat.
Minä en suinkaan ole kerskaamiseen taipuvainen, mutta voinpa kuitenkin sanoa, että Emmi on saanut kasvatuksen, jota ei tarvitse hävetä. Koulussa oppi hän ihanteelliset asiat, niinkuin klassikot, kasviopit ja piirustukset, köyhän, leskeksi jääneet hallitusneuvoksettaren luona hienot käsityöt ja kotona käytölliset asiat; luullakseni niitä lihapalleroita, joita tekemään Emmi on kotona oppinut, ei tohtorin tarvitse sanoa sopimattomaksi ruoaksi. Minun Kaarleni syö niitä hyvin mielellään, ja tietysti pannaan niihin vähä leipää sekaan.
Vierasten pitoon kuitenkin tarvitaan pitkä kokemus; sentähden minä katsoin olevani velvollinen auttamaan lastani neuvoilla ja työllä, sillä vaikka tohtori ei pidäkään lukua, mitä muut sanovat, niin minulle ei lainkaan sovellu, että perästä puhuttaisiin kemuja onnistumattomiksi. Siitä tulee häpeä aina äitin niskoille.
Ensin oli ajateltava, ketä kaikkia piti kutsua. Me saimme kaksikolmatta, välttämättä kutsuttavaa, mutta se ei käynyt päinsä, koska oli vain kaksitoista tuolia, niin että täytyi jakaa. Tohtori sanoi jakavansa heidät vanhempiin ja nuorempiin ja alkavansa nuoremmista. Toisin sanoen merkitsi se: "Rakas anoppi, teille ei tällä kertaa keitetä."
Minä vastasin sen verran hymyillen, kuin vielä saatoin: "Aivan niinkuin tahdotte; sitte meidän ei tarvitse pitää niin suurta puuhaa." — Hän vastasi ei suinkaan tahtovansa kitsastella, kunnon illallinen piti oleman ilman ylellisyyttä, vaan ei rahtuistakaan yli varojen. — "Mitä sitte esimerkiksi?" kysyin minä. — "Rapuja", sanoi hän, "ne ovat vielä oivallisia ja hyvin huokeita, kun enimmät ihmiset luulevat rapuajan loppuvan elokuussa." — "Hyvä", sanoin minä, "huokeita rapuja siis. Ja mitä muuta?" — "Hanhipaistia", arveli Emmi. — "Hanhi on liian kallis eikä kuitenkaan riitä", sanoi tohtori, "vasikkapaisti on runsaampi, varsinkin jos laitetaan runsaasti kasteketta ja paljo perunoita sen kanssa", — "Liian paljo perunoita ei ole sievää", uskalsin minä huomauttaa. — "Kelle ne eivät ole kyllin sievää, hänen ei tarvitse niitä syödä", sanoi tohtori. — "Entä jälkiruoka?" kysyin minä. — "Jotakin puuroa riisijauhoista", määräsi tohtori, "se riittää paraiten." — "Miksi ei yhtä hyvin ruisjauho-puuroa piimän kanssa?" sanoin, leikillä torjuen tohtorin esitystä. — "Voipihan jokainen laittaa vaikka sitäkin, miten kukin tahtoo", sanoi hän. — Ei, siinä talossa ei tahdota ymmärtää kenenkään sanoja.
Kotona kysyi mieheni tämän valmistavan istunnon päätöstä. "Kaarle", sanoin minä, "hyvin säästäväisesti ne siellä rupeavat elämään, vaan riisijauho-liistarin minä kyllä vielä poistan. Ei minun tyttäreni saa itseään häväistä."
Emmi, se viaton lapsi, oli ylen onnellinen ensimäisten pitojensa ajatuksesta ja tyytyi sentähden kaikkeen, mitä tohtori määräsi, sillä kun hänelle sanoin, että ainakin piti torttuja tarjottaman, vastasi hän jo keittäneensä niitä koetteeksi ja miehensä huomanneen ne erinomaisiksi, varsinkin kun suuren padan täysi tuli maksamaan vain kahdeksankymmentä penninkiä. — "Oletko siihen lukuun munatkin ottanut?" — Emmi sanoi torttujen tulevan hyviksi ilman munittakin. — Minulla ei siellä ollut enää mitään tekemistä.