Ei ole mitään inhottavampaa kuin öljyväripilkut. Me pyyhimme ja pesimme, mutta se tuli yhä näkyviin, eikä lähtenyt pois. — "Kohtahan tämä lattia olisi pitänytkin uudestaan maalata", lohdutin minä Bettiä, "pitäähän tytön kuitenkin mennä pian maalikauppaan, niin samalla voi hän tuoda tummanpunaista maalia lattialle."
"Ja oikein kaunista punaista reunuksiksi seiniin ylös ja alas", lisäsi Betti.
"Riittääkö ruukun täysi?" kysyin minä. "Ottakoon vain teevadin", neuvoi Betti. — Tyttö läksi juoksemaan.
Betti oli oikeassa, reunukset puuttuivat vielä, sitte oli taidetekomme täydellinen; hän toivoi niinkuin minäkin, että kun punaiset viivat saatiin vedetyksi, niin oli tuskin näkyvä, että maalaus oli tullut hiukan epätasaista.
Kun maali saatiin, sanoin minä: "Betti, ryhdy vain heti reunuksiin, minä kyllä pidän huolen seinistä; papan tuloon asti pitää työmme oleman valmiina."
Betti uudestaan ylös portaille, vaan kun hänellä oli toisessa kädessä linjaali, toisessa pensseli, täytyi tytön seisoa alhaalla pitämässä punamaalia.
Vähän ajan perästä valitti tyttö: "Neiti, ei teidän pidä niin roiskuttaa, minulla on jo koko edusta ja kasvot täynnä maalia." — Niin olikin. — "Leninki on vasta toista kertaa ylläni", vaikeroi tyttö.
"No, jos maali ei lähde pesussa", rauhoitin minä, "niin teetetään uusi." — Minä käännyin jälleen työhöni. Vielä muutamia sivalluksia, niin minä voin riemuita: "Valmis!"
Vaan ennenkuin niin pitkälle ehdin, sanoi Betti valittavasti: "Mamma, ei tästä reunuksesta rupea tulemaan mitään, se juoksee yhä alas toisen päälle; aivan tämä alkaa suututtaa."
Minun täytyy sanoa, ett'en kovin paljoa toivonutkaan noista reunuksista; vaan enpä kuitenkaan ole vielä niin perin koskaan pettynyt. Punamaali oli valunut pitkiksi rimpsuiksi sinisen päälle! Me koetimme niitä sinipensselillä lykätä ylöspäin, vaan siitä turmeltui kaikki tyyni. "Meidän täytyy huomenna alkaa ihan alusta", sanoi Betti.