"No älä nyt siitä — enhän ennen päässyt eikähän yö ole vieläkään puolessa. — Mikä lie isäntään tänä iltana mennyt, kun se ei maata lähtenytkään, vaikka me kaikki nuoret jo ajoissa pirtistä poistuimme — mutta sinne se vaan jäi istumaan ja isäsi jäi kanssa. Porstuasta kuulin, että ne siellä jotakin juttelivat. Meitä oli monta miestä, jotka olisimme odottaneet isännän maata menoa, mutta kun ei siitä valmista tullut, niin aattelin minä, että kun näkee, niin nähköön, ja sitten päästiin kuin päästiinkin hiipimällä pois. Maantiellä oli koko kylän hevoset, me hyppäsimme selkään ja: ann' mennä vaan! Teidän tienhaarassa käännytettiin hevoset takaisin, lyötiin kämmeniä yhteen ja monen miehen parkaistiin — mutta ne uutiset ovat semmoisia, että meidän isäntä kuuluu lähtevän emäntäperiin. Se poika se kuuluu taas alkavan kosia, kuulema."
"Joko taas? — Ja kirkonmäellekö, niinkuin aina ennenkin."
"Senpähän sitten näkee, mutta tosi sillä vaan mielessä kuuluu olevan. Meidän Tiina sanoi kuulleensa, että hän oli isäsi kanssa sinusta puheita pitänyt."
"Missä se on sen kuullut? — eiköhän ole vaan sinulle omiaan puhunut?"
"Ei Tiina minulle valehtele, me olemme hyviä ystäviä Tiinan kanssa — kuului tänä päivänä pellolla isälles puhuneen — Tiina oli kuullut sen — ja näinhän minäkin, että ne yhdessä kuhilaastivat."
"No, mitäs isä oli sanonut?"
"Luvanneen kuului, jos itse tahdot."
"Vai niin — siinäpä se onkin — isä kyllä lupaa, mutta omaan tahtoon se siltä heittää."
"Entäs jos sinä itse tahtoisitkin ennen mennä rikkaalle isännälle kuin köyhälle rengille —"
"Mitäs jos tahtoisin?"