Kolme vuotta Honkalassa elettiin erinäisempiä tapahtumatta; Paavolla vaan oli jo pikku poika Yrjö. Paavo itse teki talvilla kärriä ja muita puusepän ammattiin kuuluvia kapineita. Sanna myös teki samoja töitä kuin toistenkin veljien vaimot. Kaikki muu elanto meni hyvästi, mutta perheen välisuhde oli rikkaantunut, ja mennyt niin pitkälle, että Honkalasta tehtiin kolme taloa. Nyt oli ukko Simon ennakkoluulo toteutunut, että kun on kolme veljestä, niin ehkä tulee kolme taloakin.
Sannan taloontuonti kun oli jo alussa vastenmielistä, niin ei tämä kylmyys mielistä sulanut yhdyselämässäkään. Toisten veljien vaimot tahtoivat kohdella enemmän pilkallisesti Sannaa, nimitellen häntä rouvaksi ja matamiksi, ja hänen vaatetuksensa oli yhä puheina ja inhona heillä, vaikka Sannalla ei mitään liikanaisia koristeita ollut, se oli vaan erilainen kuin toisilla emännillä ja muutamilla muillakin heränneillä naisilla. Päivä päivältä tämä lisäsi kylmyyttä heillä keskuselämässä ja vaikutti miehissäkin niin tuntuvasti, että tehtiin kolme taloa.
Irtain omaisuus oli helppo jakaa, vaan konnun jakaminen se ei ollut helppo tehtävä. Se seikka, että tilalle kolmea talon paikkaa ei voisi saada, tuli nyt selvemmin näkyviin. Veljekset tuumivat moneen päin, miten tilan jako tulisi kaikille mukava, mutta ei se sen selvemmäksi tullut, kolmannelle veljelle ei talon paikkaa löydy. Vaikka mitä paikkaa esitellään, niin ei kukaan, veljes tyydy siirtymään ulommaksi kuin kotimäelle. Rämeen selällä olisi tilaa avarasti, ja olisi siellä sileää maatakin, mutta siellä kaikki kasvit korjaisi halla, jonka kanssa ei kenenkään mieli tee taistelemaan.
Molemmat vanhemmat veljet yksistä neuvoin viimein keksivät sen keinon, että ehdoteltiin Paavoa menemään Rämeen selälle, siellähän muka olisi likellä paljon koivuja ja muitakin puita nikkaritarpeiksi, ja kalavesi likellä, kun Paavo mielellänsä kaloja pyyteli, sekä hyvä karjanlaidun, kun Sanna halusi parempaa karjanhoitoa, ja paras niittykin sinne jäisi.
Paavoa tosin miellytti veljeinsä ehdottamat hyvät puolet Rämeen selästä, jotka hän itsekin tunsi, vaan halla harmaaparta oli suurin kammo siellä naapurina; niin vaarallisen naapurin likelle ei Paavokaan sinne tahtonut lähteä. Paavo tuumitteli Sannankin kanssa tästä, mutta Sanna olisi mielellänsä mennyt Rämeen selälle. Sanna ei niin hallaa kammonut, Pohjanmaalla sanoi kyllä semmoisilla paikoilla taloja olevan ja niiden hyvin toimeen tulevan; häntä miellytti erityisesti siellä oleva hyvä karjanlaidun. Peloittava oli Paavosta kuitenkin tämä ikuisesti pelätty hallanpesä.
Asia ei sen selvemmäksi tullut veljesten välillä, vanhemmat veljet eivät sanoneet Rämeen selälle lähtevänsä, ennen hylkäävät koko konnun.
Paavolle tämä kaikki kävi ikäväksi. Hänen oli vaikea lähteä, mutta hän kun oli nuorin, niin piti velvollisuutenansa muutokseen mennä, vaikka se ei hyvältä tuntunutkaan.
Tätä jupakkaa kesti jo pitemmän ajan eikä se sen selvemmäksi tullut. Erään kerran lähti Paavo kirkkoherralta ja kanttorilta neuvoa kysymään, mitä oli tehtävä, hyljätäkö koko kontu toisille veljille mitättömästä hinnasta, jota olivat tarjonneet, vai mennä Rämeen selälle.
Kirkkoherralle Paavo kertoi, minkälainen Rämeen selkä ja sen ympäristöseudut olivat. Kirkkoherra ihastui siihen paikkaan ja kehoitti Paavoa paremmin sinne menemään, kuin vielä vanhalle paikalle jäämään, sillä alankomaa on paljon suotusampi viljan kasvulle kuin korkeat vaarat, eikä halla hyvästi viljellyille vainioille ole niin suuri vihollinen kuin sitä pelätään, sen hän sanoi tietävänsä kokemuksestansa Pohjanmaalla.
Vielä meni Paavo kanttorinkin luokse tuumimaan asioista.