Kaikki kartanot päätettiin tehdä uudesta, kun kaksi vanhalle paikalle jääpää taloa tarvitsivat kaikki entiset kartanot, ja uudet hirret olivat vedettävät juuri Rämeen seuduilta. Rakennukset päätettiin tehdä ensi vuotena valmiiksi, joten ennen talven tuloa oli jo kivijalat ja uunien pohjat tehtävät sekä muutama peltomaa kynnettävä. Asuinrakennukseen päätettiin tehdä: tupa ja kaksi pikku kamaria porstuan vastapäätä. Määrättiin myöskin mitä suuntaa tilan rajat tulisivat kulkemaan, jonka tarkempi määrääminen jäi maamittarin tehtäväksi. Välijaon hakemislupa jo ensi kesäksi annettiin kanttorin toimeksi. Paavo pyysi muutamia naapureista katsomaan uuden talon paikkaa, ja määrittelemään itse rakennuksien asemaa.
Muitten muassa kirkkoherra ja kanttori läksivät Rämeen selälle, Paavon tulevaa työalan asemaa katsomaan ja asettamaan.
Rämeen selän seudut olivat, niinkuin ennen jo on tultu tuntemaan, alavaa, vaan lihavaa maata, vaihdellen väliin tasaista, kovaa maata, väliin soita ja rämeitä.
Useat talon paikan katsojista hämmästyivät tätä seutua nähdessänsä. He olivat luulleet sitä kuitenkin enemmän ihmis-asumukselle mieluiseksi, kuin se todellakin oli. Muuan vanha toimellinen Paavon sukulainen meni Paavon luokse ja sanoi: "Poikaseni, kyllä viisaammin teet, jos hylkäät tämän paikan, sillä eihän tätä ole Jumala ihmisasumukseksi luonut, vaan metsän petojen pesintäpaikaksi. Ajatteleppas, miten täällä voit menestyä? Kaikkialla, mikäli näkyy, on vaan alhaista maata, rämettä ja korpea, ei yhtään ihmis-asumusta ole likitienoilla, ei minkäänlaisia kulkuteitä liki kuuluvin. Ja jos näitäkään et kaipaisi, niin mitä täällä viljelemisestä tulee, jos maa mitä kasvaisi, niin sen halla korjaa. Toivoton on tänne talon teko." Näin päätti vanha kokenut talonisäntä.
Paavo tuli tästä hyvin hämilleen ja sanoi surumielin, että eihän se paikka ollut ilahuttava, vaan kun ei ollut parempaa, niin täytyihän sitä sinne yrittää, ja varsinkin nyt, kun asiat olivat jo näin pitkälle päässeet, että oli jo siitä sovittu ja se kirjallisesti vahvistettu.
Tämän keskustelun kuultuaan tarttui kirkkoherra keskusteluun. Hän arveli toista tästä paikasta. Hän luuli maan hyvin hedelmälliseksi, kun se kerran tulee viljellyksi. Hän selitteli myös, miten alhaisemmat tasangot ovat edullisemmat viljelykselle, kuin korkeat kivikkovaarat. Ensiksi siitä syystä, että alhainen tasanko ei ole niin arka kuivuudelle kuin vaarat. Ilma alangolla on lauhkeampaa ja maa tuoreempaa, ja kasvit oikein menestyäksensä juuri kaipaavat kosteampaa ja viileämpää ilmaa, kuin mitä meidän vaaramailla on, sillä korkeilla vaaroilla kaiken mehevyyden maasta haihduttavat tuulet ja auringonpaahteet. Se ainoa etu, mikä korkeista kivikkovaaroista on, on se että ovat hallasta turvatut. Korkeilta vaaroilta sateet ja etenkin kevät vedet valuttavat joka vuosi voimaa alas alangoille, ja siten kumpujen juuret lihovat, kun vaarat sitävastoin laihtuvat. Ja vielä on muitakin etuja alankomaan viljelyksessä, ei yksinänsä se, että se vaaroilta laskeutuneen väkiaineen saapi lahjaksi; se suoranaisesti sille pannun lannan säilyttää paremmin kuin vaaramaa, ja sileä maa on mukavampi viljellä, kuin kivikkoperäinen maa.
"Mutta minkä tähden jokainen tahtoisi asua vaaroilla, ja miksi esi-isämme ovat talot tehneet korkeille paikoille?" kysyi eräs mukana oleva talon isäntä.
"Esi-isiemme aikakausi, jolloin asumuksia Suomessa perustettiin, oli toinen kuin meidän aikakausi. Heidän oli pakollista kavuta korkeille mäkilöille, monista syistä, missä vaan niitä löytyi. Alangoilla oli silloin jylhemmät metsät kuin vaaroilla, raivata pelloksi ja suurissa aarniometsissä oli ikuinen kylmyys ja routa maassa, auringon säteet sinne harvoin ylettivät; silloin alangot olivat enemmän vesiperäiset ja liian jylhät ihmisasumuksille. Kivikkovaaroilla oli silloin edullisempi asema monelta puolen. Sieltä oli avarampi näköala vartijoita aina väijyviä vihollisia, jotka vähän väliä kävivät ryöstöretkillä. Vieläpä he käyttivät kiviä varustusmuurinansa, niitten takana suojellaksensa itseänsä ja omaisuuttansa vihollisen päällekarkauksilta. Silloin korkeat vaarat olivat ainoat, joissa viljan kasvu voi menestyä, ja usein niistäkin halla hävitti koko vuoden tulon. Mutta nyt on toiset ajat meillä käsissä. Nyt on suuret metsät jo raivattu, muutamin paikoin liiankin vähäksi. Alangot ovat kuivaneet, hallan synnyt vähenneet. Nyt ei ole meillä enää hallasta niin suurta vaaraa pelättävänä kuin menneinä aikoina. Suuret hallavuodet ovat enemmän harvinaisia. Ja Jumala on ihmisneron korottanut jo niin korkealle, että se voipi hallaakin vastaan tehdä varokeinoja.
"Pohjanmaalla ja muuallakin Suomessa on se toteen näytetty, että ennen hyvin hallaiset paikat ovat tulleet lämpimiksi. Kun maa viljeltynä muutenkin paranee, niin sitä myöten siitä kylmyyskin haihtuu. Ja meidän pelkomme alankoseuduista ei enää auta, jos mitenkin niitä kammoisimme; kansa kun lisääntyy, niin kaikki talot eivät vaaramaille sovi elämään, se pakkohan tämänkin talon tänne ajaa. Ja jos itse rakennukset sopisivatkin vaaroille, ja vaikka pienet pellotkin sinne saisi, mutta jos kaikki muut joka päivä talossa tarvittavat tarpeet pakenevat etemmäksi ja etemmäksi, niin silloin talojen asema tulee horjuvaksi; senkin vuoksi on talo tehtävä sinne, missä enimmät tarpeet ovat ympäristöllä. Yleiseen meidän taloudellinen asemamme, entiseen tapaan eläissä, kulkee kohti perikatoa, sillä entiset elintavat eivät jaksa enää elintarpeitamme riittävästi tuottaa. Kaskimetsät, joista tähän asti olemme tottuneet leipämme saamaan, alkavat vähetä ja huonota. Niittymme ovat vanhentuneet, ja tulo niistä vuosi vuodelta vähenee.
"Kohta olemme joutumaisillamme ajan käänteesen. Uudet viljelystavat olisivat keksittävät, ennenkuin pakko ajaa uusille urille kulkemaan. Sen mukaan mitä minä luulen, olisi ajoissa tartuttava parempaan pellon ja niityn viljelykseen, kaskiviljelyksen rinnalla, ja mikäli pellon ja niityn viljelys lisääntyy, sikäli pitäisi kaskiviljelystä vähentää, mutta tätä käännettä jos emme aikanansa tee, niin se voipi monesta talosta tehdä talottoman."