Vuoden perästä oli Honkalan talon maakin lohkottu kolmeen palaan.
Nyt Honkalan Paavoa alettiin kutsua Rämeen Paavoksi, jolla nimellä hän ympäristöseuduilla jotenkin laajalti tunnettiin.
Ikävällä mielten jännityksellä jäivät nyt kaikki odottamaan, milloin Paavo Rämeen selältä pakenee elikkä milloin köyhyys ajaa hänen mieron tielle. — Oudolta tuntui Paavosta perheillensä ensimmäiset ajat elää korven keskellä, kun ei mitään muuta liikettä kuulunut, kuin välistä tuulen hiljaista huminaa, jonkun närhin rätistelemistä, suokurpan ääntä ja muuan karjan kello. Karastuin mielin tarttui Paavo tätä jylhää luontoa valloittamaan.
Pienet olivat viljelykset Paavolla ensi vuosina; heinää hän kuitenkin sai jotenkin runsaasti muutamain vuosien perästä, kun ennestäänkin oli siellä jotenkin hyvää niittyä, ja Paavo niitä raivasi lisää, sekä vanhalla paikalla oli jättänyt viljeltäviänsä peltoja heinän kasvulle.
Ahkerasti Paavo talvisaikoina teki puukaluja taloutensa tarpeeksi ja paljon kärriä myötäväksikin, ansaiten niillä rahoja talon tarpeisin.
Viiden vuoden perästä oli Paavolla jo puolta suurempi karja, kuin Rämeesen mentyä, sillä heinäniityt olivat hänellä monipuolisesti suurenneet. Kun Rämeen lampi oli laskeutunut, niin sen kuiville jääneet rannat kasvoivat hyvästi heiniä, ja oli myös monta rämeistä purovartta Paavo raivannut lisää. Ei hallakaan Paavon viljelyksille tähän asti sanottavia vahingoita tehnyt, ainoastansa muutamana syksynä myöhemmin kylvettyjä toukoja oli vähän vikuuttanut.
Kun voin hinta viime vuosina oli melkoisesti kohonnut, niin Paavolla oli karjasta suuri tulo. Tämä se enemmän häntä kehoitti karjanhoidon parantamiseen ja lisäämiseen, jonka vuoksi hän vuosi vuodelta laajenti purojen varsilla olevia rämeitten raivuita, mitkä moninkertaisesti palkitsivatkin sen, mitä niihen oli kulutettuna. Elonviljelystä ei hän hallan pelosta pitänyt muuta kuin pellossa ja viime aikoina suossa, jonka oli ojittanut, kun Porrassuon noron kautta oli hyvä vedenlähtö. Tämä suoala, minkä hän oli viljelykselle ottanut, oli vaihtelevaista pohjaltansa ja roudan paksuudelta. Paikoin oli siinä mutaa pari kyynärää paksulti, paikoin taas kolmekin kyynärää, muutamin paikoin oli savi pohjalla ja toisin paikoin hiekka. Viemäriojaa kaivaissa tuli tämän suon erilaisuus paraiten näkyviin, kun se täytyi kaivaa jotenkin syvä, ennenkuin veden otti. Tämän pohjalta täytyi välistä nostaa suon pinnalle savea ja hiekkaakin, ennenkuin ojan sai joka paikasta yhtä syväksi. Viemäriojan varsille ojasta nostetut savet ja hiekat täytyi levittää sarekkeelle, kun ne ei muuta suota polttaissa palaneet, niinkuin niitten ojien reunukset, joissa oli paljasta mutaa. Tämä levittäminen teetti vähän liikaa työtä, joka Paavoa harmitti. Toisien ojien reunat tuli kyllä silitti. Mutta ei hän mitenkään voinut savi- ja hiekkakasoja sillensä jättää, kun ne olisivat vastanneet veden pääsön ojaan ja langettaneet ojan umpeen.
Pari ruisviljaa oli Paavo suostansa saanut erittäin hyvää, mutta kolmas kasvoi jo huonompi, ja jyvän lähtö oli sitäkin huonompi, ainoastansa viemäriojan varret kasvoivat entistä paremmin, ja tähkät tällä alalla olivat puolta suuremmat.
Paavo kummeksi, mikä tähän näin suureen erilaisuuteen mahtoi olla syynä, vaan ei hän kumminkaan voinut sen perille päästä.
Vielä neljäntenä kesänä poltti Paavo saman suon ja kylvi rukiille. Nyt kasvu oli vieläkin huonompi, paitsi valta-ojan varsilla. Tällä alalla oli ruis hyvä ja tähkät suuret. Muulla alalla suota kun oli kasvi vaivaloista, niin valmistuminen myöhästyi ja halla korjasi nekin vähät toiveet; ainoastansa viemäriojan varsilla, missä hiekka ja savi oli mudan kanssa sekaisin, kerkisi ruis valmistumaan ennen hallan tuloa. Nyt Paavoa rupesi vielä enemmän arveluttamaan tämän suon oikullisuus, ja hän aprikoi jos jotakin päästäksensä perille, minkä tähden viemäriojan varsilla paremmin vilja menestyy. Senkin tähden oli se hänestä kummallista, että viemäriojan varsilta ei mutakaan palanut, kun oli saven ja hiekan kanssa sekaisin, ja sittenkin paremmin kasvoi.