Tuo vanha vihollinen halla ei Rämeeläisille ollut paljon mitään vahingoita tehnyt; sen pelko oli heiltä melkein unhotuksiin jäänyt.
Seuraavana syksynä, kun Paavo Kuikkalammin oli kuivannut, ilmestyi tuo vanha odottamaton vieras, halla harmaaparta Rämeelle ja kylmi kaikki myöhemmin tehdyt kevätviljat, vaikka hallasta, muualla ei paljon tietty.
Seuraavana kesänä ojitti Paavo lasketun lammin rantoja ja viemäriojan varsia uusia viljelyksiä varten. Kaivatti myöskin muutamia tavallista suurempia ojia kuiville jääneen lammin pohjalle, että saisi kuivatuksi ne kylmät vesilähteet, joita lammin kuivettua sen pohjalle lukuisasti ilmestyi ja joista luuli hallan viime syksynä irti päässeen. Mutta ei halla totellut Paavon ojitusta, vaan samana syksynä oli se vieläkin rohkeampi kuin edellisenä, ja teki paljon enemmän vahingoita.
Alakuloisuus vallitsi nyt Rämeeläisiä, kun halla jo kahtena vuotena perättäin suuren osan heidän vuodentuloistansa turmeli. Arveluttavalta näytti heidän vastainen toimeentulonsa, kun halla ei näyttänyt olevan mikään kulkuvieras, vaan varusteli ainaiseksi asukkaaksi vanhoille elinpaikoillensa, vaikka he luulivat sen jo ijäti karkoitetuksi. Monia tuumitteluja oli Rämeeläisillä tuon vanhan alkuasukkaan takaisin tulosta:
Jo yltä ympäri tiedettiin Rämeeläisien onnettomuudesta. Nyt vanhat miehet saivat vettä myllyynsä; niinhän se muka kävi, kuin sitä ennustettiinkin; ei semmoisilla paikoilla voi elää; kyllä halla ei hevillä lähde; missä sillä on asumuksensa, niin siellä se on vaikka se välistä piilenee. Saapihan nähdä, miten käypi Rämeeläisten kanssa, ei niistä pitkästä eläjää tule, lyhyt se oli kuin kanan lento tuo heidän onnellisuutensa. Kyllä kivikkovaarat eivät petä; jos ne vähemmin kasvaa, niin harvoin niistä halla osalle tulee, niin kuin alavista. Jos semmoiset ryösöt olisivat soveliaat talon paikoiksi, niin kyllä niille olisi ennen Paavoa jo taloja tehtynä, päättivät vanhat viisaat.
Jos missä Rämeeläiset liikkuivat, niin ensimmäiseksi kyseltiin heiltä tapahtuneista hallan tuhotöistä, ja usea säälitteli heidän rohkeuttansa, kun olivat semmoiseen hallanpesään erehtyneet muuttamaan; vaikka useamman säälimiset olivat vaan pelkkää teeskentelyä, ja muutamat mielessänsä iloitsivat, kun heidän ennustuksensa ennen pitkää toteentuivat. Tämmöiset säälimiset vielä alemmaksi painoivat Rämeeläisten mieliä, kun tiesivät että ne eivät olleet sydämmellistä sääliä.
Kovalla mielten jännityksellä odotettiin tulevaa kesää ja mitä se mukaansa toisi. Jo keväillä aikaiseen koettivat Rämeeläiset kylvää kevätviljansa, ett'ei halla syksyllä niitä tapaisi.
Selkeinä tyyni-iltoina pitkin kesää silmäilivät Rämeeläiset taivaan rantaa, nähdäksensä, rupeisiko ilma jäähtymään ja tulisiko pohjoinen pilvettömäksi. Eräänä päivänä heinäkuun lopulla kääntyi tuuli pohjoseen ja ilma kylmeni. Aamusta kulki paksuja pilven pahkoja, joista väliin satoi. Päivän päälle pilvet harvenivat harvenemistansa, niin että iltapäivällä oli taivas melkein pilvetön, ja tuuli vaikeni.
Mitä kirkkaammaksi selkeni taivas, sitä synkemmäksi muuttuivat Rämeeläisten mielet. He olivat kuin elämän ja kuoleman rajalla. Kaikki aatteet seisattuivat huomisaamuun. Huomisaamu oli heille julistava ratkaisevan päätöksen, saisivatko he kovasta työstänsä mitään palkkaa vai jäisivätkö tyhjille suin. Pitkä oli tämä odotusaika. Ei monelle uni tullut silmiin tänä kolkkona yönä. Kaikki tähystelivät vaan pohjoista taivaanrantaa, vieläkö siellä joku pilven hattara olisi.
Vielä pohjoisessa oli muutamia pilven pahkoja, mutta ilma oli tyyni. Useammat isäntämiehet kävelivät vainioillansa kopeloiten, joko tähkät jäätyivät. Ei Paavoakaan nukuttanut, hän käveli kaiken yötä alhaisemmilla paikoilla, tutkien, mitkä paikat vilummilta tuntuivat. Lasketun lammin seudut, joita Paavo epäilikin, tuntuivat kylmemmille. Kuikkalammen pohjalle ja reunoille avonaiseksi jääneet lähteet puhuivat kuin pale vilua ilmaa. Ojissa juokseva vesi oli kylmää kuin rauta. Jo keskiyön aikana lammen tienoilla oli heinät jäässä, vaikka muualla vielä olivat sulat. Nyt Paavo luuli päässeensä täysin hallan synnyn perille. Hän tuli vakuutetuksi, että lammen kuivaaminen oli koko tämän turmion tuottanut. Nyt kylmänä yönä hän selvästi näki, miten noista ennen veden alla piilossa olleista ja nyt avonaiseksi jääneistä pohjattomista aukoista auverti ylös kylmää, joka ilmaa laajalti jäähdytti. Hän päätti nämä vilun ahjot salvata takaisin kiinni ja siten saada halla hävitetyksi. Mutta tämä ei kerinnyt täksi yöksi; ennenkuin hän sen kerkiäisi tehdä, niin halla on hävitystyönsä jo kerinnyt tehdä.