Toiveensa ilmoitti Antti näin nimismiehelle, lisäten siihen kuitenkin huoaten, että mahdotontahan hänen sentäänkin oli päästä syksyyn, nythän se kaikki kuitenkin menisi vasaran alle. Nimismies oli jo kauan aprikoinut Antin asioiden johdosta ja keksiäksensä jotakin pelastusta oli hän nyt Antin taloudesta tilin tehnyt. Nyt he yhdessä tuumivat, miten voisi saada lievitystä ryöstössä oleville tuomioille, siihen asti kun kerkiäisi vapaammasti tavaroille kauppaa hakea. Nimismies lupasi nyt Anttia auttaa, miten vaan voisi.
Viimeiset nimismiehen sanat liikuttivat Anttia niin, että hän purskahti itkuun, kuin pieni lapsi. Antin sydän alkoi lämmitä. Se alkoi purkaa, kuin virta keväillä jäitänsä.
Nimismies kirjoitti tuomiomiehille kysyen heiltä, tyytyisivätkö puoliin rahoihin tällä kertaa ja puolia odottaisivat hänen takuuksellaan vielä syksyyn asti. Antti kiiruhti kiireellä kirjaa viemään velkojillensa. Velkojat suostuivat nimismiehen ehdotukseen.
Nimismies maksoi tuomioista puolet omilla rahoillansa siksi, kunnes Antti kerkiäisi saada.
Ensi markkinoilla Antti möi toisen hevosen ja muita tavaroita lisäksi niin paljon, että sai nimismiehelle rahat, mitkä tämä oli antanut tuomio-miehille. Nyt Antti oli vähäksi aikaa pulasta päässyt.
Velkamiehillensä alkoi Antti tarjota kaikenlaista semmoista tavaraa, jota ilman hän yksinkertaisessa elämässään toimeen tuli. Moni ottikin velastansa tavaraa. Entistä uutterammin teki Antti ja koko perhe työtä. Loma-ajat veti Antti mutaa pellollensa, kun tiesi, että ensi talvena ei hänellä ole hevosta, millä vetää, eikä karjaa lannanteossa. — Karjaa kun oli syksyllä jäänyt vähemmän, kuin edellisinä vuosina, ja keskitalvella tuli toinen hevonen myödyksi, niin vähille elukoille piisasi hienoa ruokaa, ja ne olivatkin paljoa lihavammat, kuin edellisinä keväinä, vaikka suurusta annettiin paljon vähemmän.
Siemenet oli Antilla kaikki varustettuna syksyllä, ett'ei niitä tarvitsisi etsiä. Syöntä-elokin nyt piisas ostamatta, kun ei elukoille paljon syötetty, eikä kesällä vierasta työväkeä paljon ollut. Lehmiä vaikka oli puolta vähemmän kuin ennen, niin saatiin maitoa enemmän kuin ennen puolta suuremmasta karjasta.
Kerran Antin vaimo pyysi Anttia maito-aittaan katsomaan, minkä verran voita oli säästössä. Antin ihmeeksi voita oli puolta enemmän kuin taka-kesinä samaan aikaan, suuren karjan ollessa. Koko perheelle ja monelle naapurillekin selkeni, että suuri vahinko on pitää suurta karjaa vähillä ruo'aksilla, jos ne laihana kesään saapi. Yhtä suuri vahinko on ruisolilla elättää lehmiä ja niitä suuruksen turvin kunnossa pitää. Sen Antti oli nyt tullut kokemaan vaihtelevassa taloudessaan. "Kolme oli pahaa köyttä, jotka minua tahtomattani velkaan vetivät", sanoi Antti muutaman kerran. "Yksi: että jätin liiaksi karjaa talvelle. Toinen: kun hakkasin suuria kaskia. Kolmas: kun lisäsin peltoa, joita en jaksanut voimassa pitää. Nämät ne olivat, jotka talostani lopun tekivät, vaikka alussa minun luuloni oli, että ne kolme kohtaa taloni hoviksi muuttaisivat. Näitä kolmea kohtaa enoni enimmän pelkäsi, vaikka häntä en silloin uskonut. — Ei koskaan lakkaa korvistani kuulumasta enoni sanat: 'parempi pienessä kartanossa velatonna, kuin suuressa velallisena!'"
Monta muutakin vikaa löysi Antti nyt taloudessaan, kun rupesi niitä tarkemmin itserakkaudetta katselemaan. Monta seikkaa, joita hän ennen piti kunniana ja suurena talon etuna, piti hän nyt, mielensä alennuttua ja tarkemmin asiaa tarkastettuansa, häpeänä ja talon tappiona. Monta muutosta hän päätti tehdä, jos vaan pääsisi irtaimella veloistaan, ja jäisi maa käsiin. — Tekikin jo sen muutoksen, että ei enää kaskea hakannut, kuin pienen palon niityn laitaan. Sen ajan, mikä ennen meni kaskea hakatessa, veti hän vesoja pellolle, jossa naiset hakkasivat ne pieniksi. Entiset kasket raivasi ja kylvi hän rukiiksi. — Heinät sai hän tehdyksi pienemmällä rahvaalla, kuin ennen; sen teki ahkeruus.
Syksy tuli käsiin, viljavuosi tuli tavallinen. Anttikin sai paremman vuoden, kuin monena edellisenä kesänä, kun oli kylvänyt aikanansa hyvillä siemenillä; kaski-maassa vaan oli hoikka kasvu, kun maa oli laihaa. Antti ja koko perhe varustautuivat kuin kuolemaa kohti, kun taloa piti ruveta tyhjentämään talvea vasten. — Paljon oli jo pitkin vuotta Antti myönyt joutavampia tavaroita ja monta velkaansa maksanut. — Levollisella mielellä möi hän nyt karjaa ja viimeisen hevosen sekä elot ja jäännöksen tavaroita. — Viimeistä lehmää kun Antti möi, niin muuan velkoja sattui saapuville. Itkusilmissä rukoili hän Anttia myömästä ainoaa lehmäänsä. "Jätä se osa minun velkaani maksamatta, minä odotan sitä vaikka kuinka kauan", sanoi velkoja. Antti kiitti armeliasta velkojaansa, mutta ei sanonut luopuvansa lujasta päätöksestänsä, että, jos omaisuus piisaa, niin hän ei jätä penniäkään velkaa maksamatta tältä syksyltä.