"Menivät, lapseni", vastasi äiti ja pyyhki kyyneleitä silmistänsä.
Lasten keskustelu liikutti myös Anttiakin; hänellekin tuli vedet silmiin ja hän lähti pihalle. Hän ajatteli mennessänsä, että hänen toimettoman isännyytensä tähden täytyi nyt koko perheen joulu viettää jokapäiväisessä yksinkertaisuudessa.
Tuli joulun aatto. Huoneet oli Antinkin talossa puhdistettu. Huonekaluja ei vierashuoneissakaan paljon ollut; yksi vanha pöytä ja vanha sänky sekä muutamia tuoli-rania oli siinä huoneessa, jota yksinänsä lämpimänä pidettiin. Ja pöydällä oli vanha raamattu.
Jo on iltahämärä, kun kuuluu re'en ratinaa pihalta; hevonen seisattuu rappusien eteen. Talonväki, arvaten vieraita tulevan, juoksivat vieraita vastaan ottamaan. Vieraat olivat Antin emännän veli vaimoinensa ja yksi lapsi mukana. Vieraat vastaanottajain saattamina menivät sisään. Tavallisuuden mukaan talonväki korjasi vieraiden reestä, mitä siellä oli. Reessä oli monen monta koria, nyyttiä ja maitoastiaa; nämät kaikki olivat tuomisiksi tuodut, niinkuin etenkin Savon puolella on tapana. Vieraat muistuttivat talonväkeä, että reessä olisi vähän tuomisia, jotka pitäisi korjata pois. Emäntä rupesi purkamaan tuomiskonttia, josta löytyi kaksi siankinkkua, voita, vehnästä, piirakasta ja astiassa nuorta maitoa. Olipa muutamassa pussissa kahviakin. Herkkuja oli nyt vieraille ja talonväelle koko joulun pyhiksi.
Joulu-iltana tuli vielä toisia vieraita, jotka taas tulivat suurien tuomiskonttien kanssa.
Vanha eno ei ollut Antin talossa käynyt kuin kaksi kertaa sen perästä, kun Antin kanssa olivat keskustelleet talouden asioista. — Ei Anttikaan viitsinyt enonsa luona käydä, kun oli hänen neuvokkinsa ylen katsonut ja saattanut talonsa loppulahteen.
Eräänä helmikuun aamuna, vielä ollessa pimeän, astuu vieras tupaan. Vieras oli Antin eno!
Antti ja muukin perhe kohosivat vierasta tervehtimään. — Antti meni riisumaan vieraan hevosta. Reestä kantoi hän kapineet sisään, joiden joukossa taas oli suuri tuomis-kontti. Tupaan tultuaan Antti kohteli enoaan erinomaisen kainolla ystävyydellä. Eno taas oli yhtä kohtelias, kuin ennenkin, eikä ollut tietävinään, että talossa olisi mitään tapahtunut. — Vähän aikaa tarinoitua meni eno ulos, sieltä tultuaan sanoi hän Antin vaimolle: "Liisa, mene läävään katsomaan, lehmälläsi on vasikka." —
Liisan mieli alehtui! Vedet tuli silmiin, sillä hän luuli enon häntä pilkkaavan. Hän vastasi enolle: "Ei poiji Liisan lehmä tänä kesänä." Eno toistamiseen kiirehti Liisaa läävään lehmää katsomaan. Liisa ei ymmärtänyt mitä enon puheet tarkoittivat, lähti kuitenkin läävään, sillä hän luuli, että jos vasikalla olisi mikä ja eno ulkona käydessään olisi jotain kuullut läävästä.
Antinkin mieli oli alentunut, kun hän oli kuullut, kuinka eno puhui Liisalle lehmiin poikimisesta. —