Pääsiäisen perästä meni Paavo ensi kerran kotonansa käymään. Jakauksen muuttuminen oli jo tiedossa kotona muulla perheellä, paitsi ukko Simolla. Jopa ukkokin aamulla huomasi Paavon jakauksen muuttuneeksi. Tästä Paavo isältänsä sai ankaran nuhteen, ja ukko jo tuli oikein harmiinsa Paavon turhamielisyydestä. Ei kuitenkaan sen pahempaa tästä seurannut. Veljiltä ja heidän emänniltänsä ei Paavo päässyt leikillistä ivaa kuulemasta jakauksen muuttamisesta.
Paavo pyysi isältänsä rahaa, että saisi ostaa vaatetta kesäpuvuksi ja että saisi teettää kengätkin. Vaatteen ostoon antoi ukko vähän rahaa, vaan kengät lupasi kotona teettää, kun suutari tulee.
Muutaman päivän perästä läksi ukko Simo Paavoa kyytiin kanttoriin. Vielä vanhus torui kanttoria Paavon jakauksesta.
Ukko tiedusteli kanttorilta, miten Paavo on käyttänyt itseänsä ja josko hänestä näyttää lukkaria tulevan.
Kanttori kiitti Paavon käyttävän itsensä siivosti ja jotenkin hyvästi edistyvän, vaan että ääni on liian matala ja laulaissa tahtoo ruveta kähisemään, epäillen tokko Paavosta olisi lukkariksi.
Tämä oli ukko Simosta harmittavaa, mutta jätti hän kumminkin Paavon vielä kanttorin luokse.
Paavo jatkoi tointansa edelleen. Isältänsä saaduilla rahoilla osti vaatetta, josta teetti kirkonkylän räätälillä uuden puvun; nutun teetti hän nyt pitemmän, kuin mitä ennen oli pitänyt, eikä siihen enää pyrstöjä pantuna. Mutta ei Paavo uusia vaatteitansa rauhallisella omalla tunnolla katsellut, kun takki oli erilainen kuin entiset, ja luuli isältänsä taas tästä torumisia saavansa, vaan nyt se oli tullut mikä tullut, ei sitä voinut enää purkaa, eikä Paavo sitä omasta mielestänsä tahtonutkaan purkaa.
Lämpimän kesän tultua kun Paavo ensikerran meni uudella puvulla kirkkoon, niin taas rahvaalla oli uutta puheenainetta Paavosta. Jokainen huomasi Paavon uuden takin, joka oli paljon pitempi entistä ja ilman pyrstöjä sekä muutenkin herraskuosiin tehty. Paavo kun kohosi lehteriin, niin hän oli kokonansa herrasmiehen näköinen, kun vielä oli hänellä valkea, silitetty paidan rinta. Kirkkorahvas keskenänsä piti paljon puhetta Paavosta, eikä kotiin mentyäänkään unhottanut kertomatta jättää nuoren lukkarin uudesta takista. Ei pitkältä kulunut kun ukko Simokin sai nähdä poikansa uudessa puvussa. Siitä ukko pahastui enemmän kuin jakauksesta ja antoi taas Paavolle ankaran nuhteen, uhaten moisen takin pois ottaa ja kotona vanhalla Sakari räätälillä uuden entistä kuosia teettää. Ukolle tuli jo katumus, että sai Paavon liika nuorena laskeneeksi oman silmän alta, kun nyt maailma alkoi häntä mukaansa viedä. Ei kanttorikaan päässyt tästä nuhteitta, kun oli antanut Paavolle liian suuren vallan, vaikka oli luvannut olla isän asemessa.
Kanttori koetti itseänsä puolustaa ja ukolle selittää, että eihän vaate ihmistä saastuta, olkoonpa se mitä kuosia hyvänsä, jos ihminen muuten pitää puhtaan omantunnon. Eikä hän Paavossakaan ollut mitään paheita huomannut.
Paavo myös koetti isällensä selittää takinteon johdosta, kuinka kaikki häntä pilkkasivat semmoisen vanhanaikuisen takin tähden, kun ei kukaan nuorista enää semmoista käyttänyt, ja kuinka hän ei jaksanut sitä kiusausta enää kärsiä; vakuutti isällensä, ett'ei hän mieltänsä sentähden ollut muuttanut eikä itseänsä paremmaksi entistä arvosteleisi.