— Tiedän kyllä, että anoppini on, ankara ruotsalaisuuden puolustaja ja että te aina noudatatte… Mutta minä jatkan kertomustani. Minä sitte jouduin maaseudulle virantoimituksiin, niinkuin tiedätte, ja siellä opin tuntemaan kansaa ja sen toivomuksia. Säälien kuulin heidän yksinkertaista, mutta sydämeen käypää valitustaan vieraan kielen käyttämisestä heidän asiapapereissaan. Tietysti minun täytyi muuttua, jos tahdoin olla rehellinen virkamies. Niin, vähitellen alkoi mieleni muuttua. Luulenpa, että useakin ruotsinmielinen, kun perin pohjin tutkisi asian, kääntyisi kansan etujen partaaksi puolustajaksi. Mutta nyt vain nuoretkin ylhäisissä piireissä sokeasti seuraavat sitä mielipidettä, mitä heidän isänsä, isoisänsä ja niin poispäin omat seuranneet.
— No jaa, puhui Strauch pitkäveteisesti, partaansa sivellen.
Rouva Strauch avasi salin oven.
— Kamreeri Heder pyytää tavata sinua, Hjalmar. Hän odottaa sinua työhuoneessasi.
— Vai niin. Lähden häntä tapaamaan.
Pankinhoitaja lähti rouvineen salista.
II.
Johannes nousi ylös ja alkoi kävellä. Ajattelevaisena alla päin kulki hän salin käytävämattoa.
— Mutta sinulla, Johannes, on jotain mielessäsi. Joku suru sinua painaa.
— Niin. Minä olen miettinyt heittää lukemisen sikseen ja ruveta maanmieheksi. En minä pyrikään maineen sylilapseksi, vaan olen mielelläni kunnian äpäräpoikana.