— Niin, sanomalehden toimittaja on korkeiden aatteiden edustajana, ja valta on hänellä: sanalla sanoen, hän on kynätyranni, tai oikeammin ei hän se ole, mutta hän saa sellaisen mahdin pikku kaupungissa.
— Niin katsoppa sitä! Me köyhät kolleegat voimme sen toimittamisessa tehdä sivutyötä, ja voittoa siitä on, sillä kaupunkilaiset ovat ylpeitä kun heillä on oma äänenkannattajansa. Meille avautuvat kaupungin ylimysten, noiden rikkaiden porvarien, ovet ja mitä hyötyä siitä! Mutta eipä se matami joudukaan totiveden kanssa.
Samassa nousi maisteri Ilvonen istumasta ja kurkisti toiseen huoneesen. Hän oli pikkuinen, kymärähartiainen mies, mutta kasvot olivat kauniit ja silmät veitikkamaiset.
— Eikö vesi ala olla tarpeeksi kuumaa?
— Kyllä maisteri kohta. Puut ovat vähän märkiä, mutta kyllä minä tässä puhaltelen, että palavat. Vasta kun on satanut, niin ne olivat tuolla sahalla märkiä, vaikka minä valitsinkin kuivempia…
Maisteri painoi samalla oven kiinni ja kävi istumaan.
— Ja näetkös, veli, varmaan jo ensi vuonna kumpikin saa tuhat markkaa toimituspalkkaa.
— Oiva keksintö! Minun täytyy sanoa, että sinä olet järkevä mies.
Ilmonen siveli tyytyväisenä viiksiään ja sytytti sikaarin palamaan.
— Luulen, että vanhempana veljenä minä rupean vastaavaksi toimittajaksi.