Ja teoloogit sitte eivät koskaan juo! Kulkevat noissa syrjäkapakoissa ja juovat kotonaan viidenkolmatta pennin olutta!
— Ei pitäisi minun huoneessani noin parjatella, muistutti isäntä.
— Ei suinkaan tarvitsisi niin parjata minua. Minä luulen, että meissä jokaisessa on vikaa, ja se ei parane ennenkuin se miehissä poistetaan ja ruvetaan ylioppilaiden raittiusseuran jäseniksi.
— Se, joka haluaa, ruvetkoon!
— Sitä ei vaadi ainoastaan meidän oma tilamme, vaan sitä vaatii kotomme, sitä vaatii kansamme. Halveksien katselee kansa ylioppilaita, noita valon vartijoita, maan toivoja, jotka muka ovat aatteen palveluksessa ja hylkäävät esim. ehdottoman raittiuden. Kansa sitäpaitsi voisi vielä lukuisammin ruveta raittiiksi, jos ylioppilaat innolla ryhtyisivät asiaan. Se on ylioppilaiden siveellinen velvollisuus. Ja kuinka paljon me tuhlaamme täällä aikaa ja rahaa hukkaan, sentakia ett'emme ole raittiita. Kuinka paljon neroa sammuu juoppouden lokaan! Vastainen asemammekin yhteiskunnassa kärsii sen tähden! —
— Lasin kilistäminen on isiltä peritty tapa, mos patrum, keskeytti muuan joka tähän saakka oli ollut hiljaa ja joka ei ollut kovinkaan lasin vihaaja.
— Siinä se juuri onkin pulma ja vaikeus! Me olemme niin ennakkoluulojen orjia, niin perittyjen tapojen orjia, ett'ei meissä ole miehiä niitä poistamaan, pauhasi Ville.
Nyt olisi ollut jokaisella sanomista, mutta kello löi seitsemän. Se poisti mielet asiasta, sillä nyt piti lähdettämän ylioppilaskunnan kokoukseen.
Mutta tuota, joka oli edelläkin ollut sitä mieltä, ett'ei sinne ole välttämätöntä mennä, ei sinne saatu. Hän sanoi siellä menevän vain turhaan aikaa hukkaan.
Ylioppilashuoneen vestibyylissä kihisi miehiä kuin muurahaismättäässä muurahaisia. Oltiin vielä jotenkin arkipäiväisellä tuulella. Juteltiin ja naurettiin tuttavien kanssa.