Ennenkuin Ville kerkesi vastustaa, helisti jo äskeinen kelloa, ja neiti tuli.
— Hva befalls?
— Fem sejdlar.
— Älä tilaa minulle! En minä juo enää.
— Mitä sinä, Ville, hupsuilet! Yksi seideli nyt ei suuria tee!
Miehet istuivat taas täysinäisten seidelien ääressä. Ville koetti sukkelasti juoda seidelinsä, jotta voisi sitte lähteä pois ja jättää toiset istumaan. Mutta yhtä sukkelasti tyhjentyivät toistenkin seidelit, sillä kun Ville nosti seidelin huulilleen, niin nousi se muidenkin huulille ikäänkuin äänettömän komennon vaikutuksesta.
— Kolme on pohjaluku! Siis kolmas seideli pöytään, sanoi Helmer, pannessaan tyhjän seidelin alas pöydälle.
Helmer ei ollut tavallisesti mikään viftari, ja Ville mietti, että kun
Helmerkin nyt ottaa, niin ehkä hänkin.
Oli juotu jo kolme seideliä. Neljännet ja viidennet tarjosi Helmer omalla kustannuksellaan.
— Eikö lähdetä henkäsemään vähän raitista ilmaa, kysyi yksi joukosta.