— Ah! Kuinka kaunis!
Noin huudahti jo neiti Ringvall kynnyksellä.
— Todellakin! Sanomattoman ihana, lisäsi nuori keikari teeskentelevästi.
Vieraat emännän kanssa astuivat ruusun tykö. samassa aukeni salin ovi ja tohtori Hallbeck jotenkin kärttyisen näköisenä ohjasi vieraat sisään. Siinä oli nuoria neitiä puolikymmentä. Kaikki tulivat katsomaan tuota tummanpunaista ruusua. Siinä ihmeteltiin, huudahdeltiin ja nyt kulki jokaisen nenä vuorotellen kukun lemua haistamassa.
Niin ujona nyökkää se oksassa, niinkuin tietäisi ennen aikojaan tulleensa maailmaan, lausui herra Krook, mikä sitä viimeksi haistoi.
Nuori tohtorinna näytti aivan nauttivan tuosta kukastaan ja hyvillään kuunteli hän vierasten ylisteleviä sanoja.
— Miten kaunis se olisi neiti Haganin morsiuspuvussa, huudahti neiti Sjöstedt. Neiti Hagan punastui korvia myöten tuosta kunniasta, että ruusu hänen tähtensä katkaistaisiin.
— Oi jos minä saisin sen, supisi neiti Zins herra Krookin korvaan.
— Milloin pääsemme neiti Haganin näihin? kysyi tohtorinna vähän tuskastuneena.
— Perjantaina, siis ylihuomenna, vastasi neiti Sjöstedt.