Walter tarjosi isälleen sikarin ja näpäytti sekä omasta että isänsä sikarista pään pois.
— Poltellaan nyt vähäisen! Minua ei juuri haluta tuolla seurassa olo; olen niin väsynyt.
Näin tuumi Walter kohottaessaan itseään sohvassa ja heittäytyi sitte veltosti puoleksi makaavaan asentoon sohvan selustaa vasten.
— Väsynyt on minunkin mieleni tuon Johanneksen tähden. Hän on aivan meistä muista eroava…
— Johanneksen tähden! huudahti Walter ja katsoi isäänsä.
— Niin, hänen tähtensä. Mutta asia on Johanneksen ja minun kahdenkeskinen. Vaan perheen täysi-ikäisenä miespuolisena jäsenenä pitää se sinunkin saada tietää ja koettaa ponnistella voimaisi mukaan asian eduksi, nimittäin meidän puolellamme.
— Ja mikä se asia sitte on?
— Johannes on tulisesti rakastunut meidän huvilan vahdin tyttöön.
— Taitaa olla kaunis tyttö?
Walter hymyili pilkallisesti ikäänkuin olisi tahtonut laskea leikkiä koko asialla.