— Jos…?
— Jos joudun äidiksi ulkopuolella avioliittoa.
— No jopa nyt! Kaikkia sinä sommittelet.
Samassa veti puukhollari Iitaa lähemmä itseään ja heitti ikäänkuin vakuuttavaisen katseen häneen. Veti sitte syliinsä, painoi intohimoisesti rintaansa vasten ja höpisi:
— Mitä turhia!
Iita vaipui kuin unen horroksiin, meni veltoksi kuin lankavyhti. Kiihtynyt hermosto raukasi ruumiin ja ahmimalla näytti hän nauttivan puukhollarin hyväilyjä. Kasvot hehkuivat, silmät vaipuivat alas, ja tuossa makasi hän kohta kuin lapsi puukhollarin sylissä. Kovaa sydämen lyöntiä vain kuului yön hiljaisuudessa.
Iita aukasi silmänsä ja kohtasi puukhollarin silmät. Mutta puukhollari käänsi pois päänsä; hän häpesi katsoa Iitaa silmiin.
Iita kohensi saaliaan, laittoi huivia, sillä yökylmä tuntui aivan kolealta.
Puukhollari oli mietteissään.
— Eikö, Hermanni, lähdetä jo pois? Yö on kai kohta puolivälissä.