— Lähdetään. Anna minä tulen soutamaan!
— Ei, kyllä minä soudan hiljaan. Eihän kiirutta.
Tuntui vähän kylmältä ja vapisutti hiukan Iitaa.
— Yökaste tuo kylmyyttä. Kas kuin usva nousee!
Puukhollari koetti välinpitämättömästi puhua.
Iita souti verkalleen. Puukhollari oli taas hiljaan.
Veden loiske kuului niin selvään hiljaisena kesäyönä.
Oltiin rannassa, ja vene vedettiin maalle. Ei oltu saatu yhtään kalaa. Kun puukhollari meni vähän myöhemmin sisälle kuin Iita, hymähti hän itsekseen.
— Kummallinen ilta! Ensimmäinen ijässäni!
Eikä puukhollari saanut heti unta, vaan kääntelehti vuoteellaan, koettaen tukehduttaa ajatuksiaan, mitkä hänen päässään risteilivät.