— Se mies on mammoonan orja. Sille saisi kaataa sulatettua kultaa kurkkuun, jotta saisi sitä kylläkseen, puhui Perttikin mahtavasti ja Moe nauroi hänen sukkeluudelleen.
— Koko kaupungin hienommat seurapiirit nauravat hänellä. Viime aikoina kuuluu hän ruvenneen suoraan hulluttelemaan työväkensä kanssa. Se kometiia kuuluu olevan työväen sivistämistä. Jonain kauniina päivänä kai saamme kuulla hänet viedyksi houruin huoneeseen, puhui Moe, lopun ikään kuin säälivästi.
Tultiin rautakauppaan. Kun Moe mainitsi pyssyjä, niin kohta pari puotipalvelijaa henkensä perästä alkoi niitä kantaa tiskille. Eivät herenneet ennenkuin olivat tiskille muodostaneet kokonaisen kukkulan pyssyistä. Moe valikoi. Koko puotiväki ymmärsi, että nyt oli heidän puotinsa pyssyillä tulikoetus, kun itse kuulu mestari niitä tarkasteli. Rautakaupan isäntä lähetti vielä makasiinistakin noutamaan lisää.
Pitkän harkinnan perästä otti Moe yhden haulikon ja yhden luodikon, ojensi ne Pertille ja sanoi:
— Niiden pitäisi kelvata.
Useamman satamarkkasen sai Pertti panna pöytään ennenkuin pyssyt olivat maksetut. Sitte ostettiin vielä koko joukko muita ampumatarpeita.
Kun Pertti pyssyineen ja niine metsästyskaluineen tuli kotiin, katsoi Anna häntä ihmeissään.
— Mitä sinä nyt hulluttelet? kysyi hän.
— Siltäkö sinusta näyttää? Mistäpä hameväki ymmärtää metsästystä. Mutta minä ymmärrän ja viikon takaa minä pääsen Moen seurassa metsästämään. Ei hänen kanssaan joka mies pääse. Jos näkisit hänen kotinsa… Mutta mitä sinä vesittelet…?
Anna istui todellakin itkemään.