— Samallaiseksi härjäksi sinutkin opettaa kuin on itsekin. Jos et jo lienekin? kiukutteli Anna.
Nyt ryntäsi Pertti Annaa kohti. Survasi hänet huoneen loukkoon ja löi häntä voimansa takaa.
Sitte hän lähti koettamaan uusia pyssyjään. Mutta Anna itki, itki, itki… Hän ymmärsi itse paholaisen tulleen kotiinsa Moen muodossa.
* * * * *
Moe ja Pertti nähtiin tästä puoleen aina yhdessä. Pertti oli kuin pienennetty kopio Moesta. Pertti teetti itselleen samallaisen metsästyspuvun kuin Moellakin oli, hankki itselleen pyssyjä ja koiria, ja vuokrasi metsämaita. Yhdessä he metsästivät, yhdessä valmistivat ihmiskunnalle suurella huolella täysin puhdasverisiä metsäkoiria ja yhdessä ajelivat Moen juoksijoilla, kunnes Perttikin, kun oli hevosasioihin perehtynyt, osti itselleen pekunan, josta tulikin taituri alallaan. Nyt he yhdessä kulkivat kilpa-ajoissa, saivat palkintoja ja tunnettiin hevosmiesmaailmassa yli koko Suomen.
Pieneksi huvitukseksi itselleen, kun suuri konepaja ei näkynyt pääsevän syntymään hänen voimallaan, rakennutti Pertti pihalleen vähäisen pajan, jossa hän huvikseen näperteli. Tässä pajassaan keksi hän uusmallisen kilpa-ajoreen, siron ja hämmästyttävän keveän. Silloin Moekin ylisteli häntä. Muitakin pieniä keksinnöitä Pertti siellä sai aikaan. Niihin hänellä oli luonnollisia taipumuksia.
Kaikkia Pertin puuhia, joissa Moe oli mukana, katseli Anna inholla. Varsinkin tuo paja oli hänestä vastenmielinen laitos. Moea ei hän voinut yhtään kärsiä. Se oli kokonaan vallannut häneltä viimeisenkin varjon hänen miehestään. Menipä joskus päiviä, ett'ei Pertti tavannutkaan Annaa. He olivat kuin kaksi samassa suuressa talossa asuvaa hyyryläistä, jotka vain ulohtaalta katselivat toistensa elämää.
Moe se vain oli Pertistä rakas. Moen kanssa hän vietti klupissa iltansa, mutta nyt kuohuvan lasin ääressä. Yhden tällaisen iloisen kestin jälkeen houkutteli Moe Pertin aamuyöstä laitakaupungille, hänelle itselleen niin tuttuun kortteliin.
— Siellä saat tavata vanhan tuttavan, joka äsken on saapunut kaupunkiin, puhui hän nauraen Pertille.
Ja niin he issikalla ajaa koluuttelivat ensin kivitettyjä katuja, mutta sitte pehmoisia kuin maantie. Vanhana tuttuna muutamaan hajanaiseen rakennukseen pyrki Moe sisälle, pääsi ja vei Pertin mennessään. Siellä kohta Pertin nähtyään nuori, hienopukuinen nainen lensi hänen kaulaansa.