Ja tulos ajosta oli se, että Pertin ori "Lento" yllätti parhaimman rekordin, mitä siihen saakka oli Suomessa saavutettu. Kaikki "hevosystävät" tulivat ajon päätyttyä Perttiä onnittelemaan, läänin kuvernööri ensimäisenä, ja kaikkien huomio oli kääntynyt häneen ja hänen hevoseensa, jolle nuoret vallasnaiset vehnäleivoksia syöttivät.
Moe oli kiukusta punainen: Pertti oli mennyt hänen edelleen koko tuon suuren yleisön silmien edessä! Kun Perttiä ja hänen hevostaan ylistettiin, olivat Moen kasvot ilkeässä ivassa ja monen kuullen hän lausui Pertille:
— Tänään meni oppipoika mestariaan edelle. Ainahan niitä nousee uusia polttiaisia katuojasta.
Sitte kilpa-ajopäivällisissä kaupungin seurahuoneella oli Moe pienessä humalassa ja Pertille kovasti pilkallinen. Kyseli Pertiltä neuvoa hyvän hevosen hoidosta ja lopulta läimäytti, että Pertin hevonen taitaa olla paremmin kasvatettu kuin itse isäntä, että Pertti saisi valjastaa itsensä rattaisiin ja nostaa "Lentonsa" kärryihin, niin se sopisi paremmin "yleisen sivistyksen" kannalta j.n.e., j.n.e.
Moe ei jaksanut sulattaa sitä harmia, jota hän tunsi, että Pertti nousi päätään pitemmäksi häntä hevosmiesten parissa. Hän oli niin tottunut siihen, että hän tuollaisissa asioissa oli kaupungin itsemäärätty kuningas. Jäljessä olisi Pertti saanut kernaasti tulla, mutta ei mennä edelle.
Tuo Moen käytös teki Pertille niin pahaa, että hän joutui aivan huonolle tuulelle. Mies, jota hän oli ihaillut, jota hän oli pitänyt parempana kaikkia muita ihmisiä, olikin tuollainen! Oh! Se teki Pertille niin pahaa, että hänen täytyi lähteä kesken päivällisen pois.
Kun sitä kummailtiin, syytti Pertti aikansa ei sallivan enempää viipyä. Mutta Moe vain kohautti hartioitaan hänen hyvästijätölleen ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: saat mennä.
Pertti tuli kotiinsa. Hän tunsi tarvetta saada purkaa sydäntään jollekin. Anna oli aina ollut Moelle vihainen. Ja nyt yhtäkkiä tunsi Pertti erityistä myötätuntoisuutta Annaa kohtaan.
Hän meni saliin. Siellä istui Anna yksinään. Pertti istahti aivan lähelle häntä ja alkoi hajamielisenä leikkiä hänen valmiin pitsinypläyksensä kanssa. Siirsi siitä sormensa lankakerään ja hypitti sitä kädessään hellästi kuin se olisi ollut hänelle hyvin rakas. Näin lähekkäin kuin nyt eivät he olleet pitkiin aikoihin istuneet.
— Anna, kultamuruseni! alkoi Pertti.