Pertin aivoissa yht'äkkiä selvisi, että tämän konnatyön aikaansaaja ei voinut olla kukaan muu kuin Moe. Ja hän lähti vaatimaan Moea tilille.
Moe oli hiukkasta ennen kävellyt kotiinsa Hagertin kangaskaupan ohi. Tahallaan hän oli kiertänyt tämän kautta, nähdäkseen, onko Hagertissa tulia. Pimeää oli. Ja Moe hymyili itseksensä.
— Se naula veti! äänsi hän hiljaa.
Moe oli jo kerjennyt päästä kotiinsa ja sytyttää tulen työhuoneessaan, kun Pertti suurella kolinalla ilmestyi hänen ovelleen.
— Sinä olet kurja raukka! Olet huonoin ihminen, mitä maailmassa olen tavannut, pauhasi Pertti.
— Mitä sinä hulluttelet? Typeränä olen sinua aina pitänyt, mutta en silti aivan mielipuolena. Näyn erehtyneen, sanoi Moe levollisesti.
— Minä tapan sinut, heittiö! Sinun työtäsihän on tuo kukkavihon lähettäminen vaimolleni…!
— Sinä ja muorisi saa olla ja pysyä minulta aivan rauhassa.
— Huuti mässääjä!
Nyt rynnisti Moe Perttiä kohti. Otti häntä tiukasta kiinni, nosti ylös kuin lapsen, kantoi läpi kylmän eteisen ja paiskasi hänet nurin niskoin alas perunamaahan.