Nyt ottaa Pertti paperin. Anna on tuolla lakimiehellä teettänyt testamenttinsa jo ennen tätä tapausta. Ja testamentti määrää kaiken Annan omaisuuden kaupungille langenneiden naisten turvakodin perustamiseksi. Mutta itse on Anna ottanut myrkkyä, juonut sen myrkyn, jonka hän ennen valmisti ensimäiselle miehelleen.
Pertin lukiessa lääkäri ja lakimies merkitsevästi katsovat Perttiin. Mutta näyttää kuin he nolostuisivat, kun Pertti luettuaan sanoo tyynesti:
— Minunkin hartaimman haluni on vainaja tässä samalla täyttänyt.
— Niinkö? kysyy lakimies kummastuen, mutta ei jatka enempää.
— Jos pesässä olisikin jotain minullekin tulevaa, niin sekin menköön tuohon samaan tarkoitukseen, lisää Pertti ja hän näyttää terästyvän veltosta ryhdistään.
Lääkäri ja lakimies heittävät hyvästit ja poistuvat. Mennessään eteisessä sanoo lääkäri lakimiehelle:
— Ei hän silti ole aivan jokapäiväinen nousukas tuo Hagert.
— Kunhan ei ollut vain teeskentelyä. Se mies on täysi marakatti, vastaa lakimies.
Pertti tuntee tarvetta lähteä insinööri Strangin luo, pyytämään anteeksi eilinen käyntinsä ja kertomaan hänelle kaikki. Avaamaan sydämensä hänelle.
Hän painaa päähänsä vanhan, harmaan huopahatun, jota hän oli ennen käyttänyt kalastusretkillään ja pukeutuu pitkään, harmaaseen sadetakkiin. Nyt hän on taas köyhä ja tyhjä, ymmärtää hän. Mutta hän ei ole kadottanut uskallustaan. Hän aikoo pyrkiä takaisin Strangin tehtaalle, jos ei muuksi, niin pelkäksi valuriksi.