Herrasmiesten juominki yltyi ja puolijuopuneina pyysivät he saada tarjota Pertillekin. Istuessaan heidän viereensä tunsi Pertti sellaista sisäistä nautintoa kuin jos hän todellakin olisi jo suuren konepajan työmestari, jolla on kolme tuhatta markkaa vuodessa palkkaa ja työtä saa tehdä jos haluttaa. Nämä herrat olivat lihavia liikemiehiä, joilla paksut kultaiset kellonperät lepäilivät vielä paksumman vatsan päällä. Täysin valtuutettuna istui Pertti plyyssipenkillä heidän joukossaan ja poltti heidän tarjoamaansa havannaa. Mutta väkijuomia hän säästellen maisteli.
Näin pian oli täyttynyt hänelle eilinen unelmansa siellä puistossa syyssateessa. Mitä merkitsi nyt tämän rinnalla Toivoskan syleksimiset ja poliisituttavan ulososottelemiset! Pöhöh moukkia!
Myöhemmällä kun herrasmiehet jo punottivat naamat keltaisina ja alkoivat pelata korttia siirtyi Pertti kuhertelemaan tupakkihyttiin bufettitytön kanssa. Ja lopuksi tyttö toi hänelle tyynyt ja raanut ja laittoi hänet sinne yöteloille. Lattian alta ravintolahuoneesta kohosi ylös hyttiin kuumaa ilmaa, konjakkihöyryä, sikaarin savua ja kirouksia. Mutta Pertti oli tyytyväinen yöpaikkaansa. Olihan se toisenmoinen nyt kuin viime yönä ulkohuoneessa heinäläjässä.
Seuraavana iltana oli Pertillä jo oma hyttinsä. Ravintolatyttö sen oli hänelle välittänyt. Mutta päivisin Pertti seurusteli noiden neitien kanssa, joilla oli sitä Pohjanmaan mainiota lohta. Yksissä ruuissa he olivat, yksissä jutteluissa ja yksissä nauruissa.
Sitte Vaasan satamassa piti erota. Siellä suuren sähkölampun alla otti Pertti neideiltä hellät hyvästit. Mutta ennen eroa olivat neidot pyytäneet ja saaneet luvan itsekukin leikata itselleen muistiksi kiharan Pertin kauneista mustalaishiuksista. Heidän sitä tehdessään oli Pertti seisonut ylevän nöyränä kuin pakanain pyhä eläin kerittäessä.
Nyt tyttöjen erottua siirtyi Pertti bufettineidin ruokkolaiseksi, joka olikin hyvillään, että sai nyt pitää Pertin kokonaan, kun nuo kikattavat neidit laivan jättivät. Hänellä olisi ollut niin paljon puhumista Pertille, mutta aika ei mielinyt sitä myöntää. Mutta hän jo nautti saada edes katsoakaan Pertin hempeisiin silmiin ja ohimennessään koskettaa hänen mustiin kiharoihinsa.
Höyrylaiva lähestyi sen Etelä-Suomen suuremman kaupungin sisäsatamaa, johon Pertin oli määrä pysähtyä. Se oli matkallaan käväissyt muutamissa välisatamissa, ottanut niistä uusia matkustajia ja jättänyt niihin entisiä, ahminut sisäänsä verestä lastitavaraa, jotta se nyt oli täpö täynnä. Välikansikin oli ladottu niin paljon kuin suinkin sopi täyteen laatikoita, säkkejä, myttyjä ja matkakirstuja.
Jos tavara oli eri laatua, niin eri laatua olivat matkustajatkin aina kuumien etelämaiden kauppamatkustajasta alkaen läheisen pitäjään maalaisisäntään asti, mikä tuli kaupunkiin myömään perunoitaan, joita suvikasvu oli hänelle lahjoittanut yli oman tarpeen. Oli lihavia afäärimiehiä, laihoja herrarinkuloita, oli hienon hienoja neitejä ja kaupungista palveluspaikkaa etsimään lähteneitä maalaistyttöjä kotikutoisissaan.
Kaikkien näiden parissa liikuskeli Pertti ujostelematta. Hänen kauneilla kasvoillaan oli kaikkiin tenhovoimaa. Salaa hienotkin ryökynät häntä kurkistelivat ja ihmettelivät hänen nuorekkaan hipiänsä puhtautta, profiilin kaunista säännöllisyyttä ja sysimustan tukan kiharaista soreutta.
Ravintolatyttö syötti hänelle ilmaiseksi parhaita herkkuja ja tuon tuostakin tarjosi hänelle lasin viiniä, mikä Pertin suussa maistui toisellaiselta kuin anniskelun paloviina tai hapan olut, jota hän ennen toisinaan oli särpinyt.