— Eikö o'o totta? kysyy hän tuon tuostakin Pertiltä. Ja vastausta varten asettaa hän suppilomaisen rautatorven korvalleen.
— Kyll' on, myöntää Pertti.
— Hää?
— Kyll' on! karjaisee Pertti.
— Etkö tunne sinäkin itsesi syntiseksi?
— Sellainenhan sitä olen minä kuin muutkin.
— Hää?
Pertti karjaisee kovemmin vastauksensa.
— Niin, nyökäyttää hyväntahtoisesti seppä ja jatkaa lukemistaan.
Kun "Sotahuuto" on luettu loppuun, alkaa esitelmä kuudennesta käskystä. Siitä puheleminen ei sepältä lopu kesken. Ja se se vasta Perttiä sapettaa. Toisinaan hän menee vuoteelle huppukorviin pakoon sepän terävää puhetta. Mutta seppä silloin vain ylentää ääntänsä. Kaiken lopuksi Pertti kiroaa, mutta seppä siunaa. Ei Pertti tiennyt, että seppä puhui yhtenään kuudennesta käskystä tukeakseen omaa itseään kiusauksia vastaan, jotka naisen muodossa häntä alituisesti ahdistivat. Ennen pelastusarmeijalaiseksi tuloaan oli seppä ollut suuri huijari. Mutta nyt sattui niin omituisesti, että seppä kuudennella käskyllä samalla kerralla kolkutteli Pertin pahaa omaatuntoa — Toivosen Maijun kuva pullahti usein esiin Pertin silmiin tässä synkässä elämässä - kuin haarniskoi itseään syntiä vastaan.