— Riittääkö sata markkaa? kysäsi Pertti jo tuskauneena.
— Riittää.
— Jos asia menee lukkoon, niin saat sen.
— Etkö koskaan puhu minusta mitään pahaa, vaan silkkaa hyvää? Minähän olin ennen vähän typerä.
— Lupaan olla vaiti kuin myyrä.
— Sitte olen minä puolestani valmis.
— Mutta eihän hänellä lie koskaan ollut lapsia? Ota siitäkin selvä!
— Otetaan.
Seuraavana iltana odotti Pertti Tappuraa, puhemiestänsä, luoksensa suoraan rouva Halmin luota. Puolijuoksussa se Tappura tulikin, sillä asia oli suuriarvoinen ja palkkio vaivat korvaava. Ensi sanakseen puhalsi Tappura suustaan:
— Kyllä sinua aina onni potkii! Sellainen norja nainen vielä ja sellaiset rikkaudet!