— Ja me pidämme yksinkertaiset, pienet häät, sanon minä, puhui Anna.
Pertti oli edelleen vaiti ja nieli harmiaan.
— Olisinko minä kristitty ja prameilisin kuin pahin pakana! Ei! Ei!
— Hennot siis kieltää minulta pyyntöni? kysyi Pertti rukoilevasti.
— Elä minua kiusaa syntiin, Pertti-rakas!
Pertti oli vaiti ja nieli harmiaan. Hän silminnähtävästi tuli alakuloiseksi, sillä öilläkin oli hän miettinyt, miten hienosti häät vietettäisiin, miten hän kaikessa ylellisyydessä niissä loistaisi. Öilläkin oli hän sitä miettinyt ja nauttinut siitä jo mielikuvituksessaan.
— Nämäkin salin huonekalut minä mielelläni vaihtaisin yksinkertaisemmiksi. Mutta on niitä nyt mahdoton ruveta rikkomaan tai myöskentelemään, puhui Anna.
Jo menivät Pertillä silmät pystöön. Niitähän oikeastaan sai Anna kiittää, että Pertti vihittäessä seisoi hänen ylkänään.
— Olet liiaksi kiihottunut, Anna-hyvä. Ethän nyt sentään tahtone ruveta kerjäläiseksi?
— Mutta minun uskonnollinen mieleni panee vastaan tällaista komeutta.