Tuollaista hiljaista elämää, missä ei kuulunut muuta ihmisääntä kuin tarpeellisimmat kysymykset ja vastaukset, oli Bergin kartanopirtissä vielä koko seuraava viikko. Osottihan äitinkin käytös Samin mielestä jo sitä, että hän oli arvannut oikein.
Sitte seuraavalla viikolla Samin käynnin jälkeen Lindmanilla kysyi Anna, sillä hän ymmärsi, että Sami oli nyt täysin selvillä isästään, arasti ulompaa häneltä:
— Mitä se Lindmanin nuori herra sinulle sanoi?
Tuo kysymys oli niin Annaa vaivannut koko ajan Samin käynnin jälkeen Lindmanilla, että hänen täytyi se viimeinkin puhkaista.
Sami kertoi lyhyesti ja kuivasti käynnistään Lindmanilla väkinäisellä äänellä kuin tunnustaisi hän elämänsä suurimman synnin.
Kovasti painoi Samia tuo tieto, ettei hänellä ole eikä ole ollut oikeaa isää. Koulussa hän aina ikäänkuin odottamalla odotti tovereiltaan tylympää kohtelua ja oli kernas vaikka ketä auttamaan, minkä voi. Hän oli mielessään alentunut luokkatoveriensa palvelijaksi ja oli hyvillään, kun sai sinäkään olla, sillä hän häpesi itseään ja syntyään noiden herraspoikien parissa, joilla oli tunnetut kunnialliset vanhemmat ja esivanhemmat aina moneen polveen asti.
Samia suututti koko hänen isänsä. Kaikki tuosta Lindmanin nuoresta herrasta puhuivat ilkkumalla, kertoivat sen tyhmyyksiä toisilleen ja hyvin ne pikkukaupungissa kulkivatkin suusta suuhun. Väliin luokalla kuuli Sami niitä Jorin kertovan ja nauravan sydämmensä pohjasta niille. Varsinkin Joria huvitti se, että Lindmanin nuori herra onnistumattomasti usein hämäröissä kadulla tavoitteli talonpoikaisia naisia ja että ne häntä peijailivat ja pilkkasivat.
Sami noita inholla arkana kuunteli ja odotti, milloin ne kumppalit rupeaisivat häntä härnäämään tuon tolliskon pojaksi. Mutta sitä ne toiset eivät koskaan tehneet, sillä eivät he sitä tienneet.
Toveritkin huomasivat Samin viime aikoina vielä umpinaisemmaksi kuin ennen. Jori pilkalla selvitti, että Sami on silmittömästi rakastunut. Tuollainen puhe Samia vielä enemmän loukkasi ja suolaa se oli hänen kipeälle sydämmen haavalleen, kun toverit vielä nauroivat ja pitivät hauskuutta tuolla Jorin selvityksellä. Yksinään hän istui pulpetissaan, oli lukevinaan, mutta ajatukset hajanaisina harhailivat.